150 – Sivu 5 – Liikkeestä ja urheilusta. Valmennuksesta.

Vain kahden toiston tähden

15.4.201715.4.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Kahvakuulaurheilu

Otsikkoa voi runoilijasielut jatkaa mutta minä sain tänään paikattua SM-kisoissa vajaaksi jääneen tuloksen 108 toistoa Painonnostoliiton painoluokkaani asettamaan A-rajaan 110 toistoa. Eli mitkä fiilikset kohti kevään EM-kilpailuja? Kysyy hän itse itseltään.

Fanikuva. Ei sentään omia lapsia nämä mutta ylipuhuttavissa kahvakuulaurheiluun.

Iloinen olen. Parin vuoden intensiivisen tempaustahkoamisen jälkeen alan olla sillä tasolla, että semiflunssainen rääpäisy pakkotilanteessa ja päälle sadan tulos onnistuu kun sen vaan päättää tehdä. “Päälle sadan” ei missään nimessä vielä riitä mitaleille kansainvälisissä arvokisoissa ja näitä päällisiä on jo ihan tarpeeksi tullut arvokisoissa. Mutta juuri nyt olen tyytyväinen sillä:

Helmikuun lopun SM- kilpailujen jälkeen eiliseen kisafiilistelyyn, en ole nostanut 24 kilon kuulaa harjoituksissa kertaakaan. Piti oikein miettiä, olenko tehnyt heilureitakaan? No en ole. En ole koskenut kuin 22 kilon kuulaan kun nostin 10 per käsi. Yhdessä treenissä. Viime viikollakohan se oli. Hetkinen, joitain heilureita 26 ja 32 sentään kun olen osunut salille josta niitä löytyy.

Ennen SM- kilpailuja nostin alkuvuoden aikana noin kerran 24 kiloista tempaustreenissä. Joten kun nyt eletään huhtikuun puoliväliä niin tänä vuonna kisat mukaan lukien 24 kg on ollut käsissä kolme kertaa.

No mitä sitten olen tehnyt?

Ensinnäkin olen ottanut kaiken opin irti kaikista kolmesta tempauskerrasta isolla kuulalla ja se suurin oppi on ollut henkinen. Olen tehnyt mahdottoman pitkiä sarjoja kevyellä kuulalla. Siis oikeasti pitkiä. Maratonmittaisia. Lisäksi erittäin keskittyneitä sarjoja eripainoisilla kuulilla mutta maksimissaan 20 kiloisella. Voimaharjoittelua 2-4 kertaa viikossa. Levännyt paljon. Vapautunut ihmisenä ja elänyt stressitöntä elämää.

Alkuvuoden muutos on siis ollut lähinnä hienoinen treenimäärän vähennys, tarkempi voimaharjoittelu ja lepo.

Melkein Teron päivänä löytyi viisaan miehen lause.

Olen aiemminkin puhunut siitä, että tempaus kohdallani näyttää siltä miltä elämä muutenkin. Valmennettavistani huomaa myös kun muu elämä paukuttaa kannikoille – enkä nyt tarkoita tindertreffejä. Väsyneenä tai kiireisenä tempauksen tekniikkaan keskittymiseen ei vaan riitä energiaa. Tulee paljon huonoja toistoja ja uuden opettelu ottaa takapakkia lujaa.

Mutta ei hätää. Silloin laitetaan treeniohjelmaan rinnalleveto-työntöä. Ei tarvitse ajatella mitään mutta kunto nousee. Tempaus hautuu ja tulee esiin tilanteissa missä sitä taas tarvitaan. Sen takia vähintään viikottainen kommunikointi valmennettavien kanssa on ehdotonta, muuten en pääse reagoimaan treenien suunnitteluun. Joskus vuosisuunnittelussa hienosti mietityt viikot heittää ympäri täysin. Pysyvää on vain kilpailupäivät.

Ivanilta olen oppinut järkyttävän paljon asioita ja etenkin sen, tai saanut varmistuksen omalle ajattelulle, että koska painavan kuulan treeneistä palautuminen vie aikaa, niin kannattaa nostaa paljon kevyttä: esim. 20 min 12 kilolla yhdellä käden vaihdolla, 10 toistoa minuutissa opettaa enemmän kuin 6 minuuttia 24 kilolla täysillä. Toisaalta, ison kuulan mukanaolo viikottain tuo joillekin itseluottamusta sen hallintaan. Itse en sitä luottoa enää em. kolmen treenikerran jälkeen tarvitse kuten ennen. Hyvin mankattu kahva ja oikea mentaaliharjoittelu auttaa pitkälle.

Tieto siitä, että osaa, saa tehdä sitä mitä osaa ja saa oppia osaamista vielä loputtomasti, on todella voimaannuttava.

Ei paniikkia kateelliset, tiedän kyllä paikkani.

Kahvakuulaurheilussa, kaikessa urheilussa, pitää löytää oma balanssi, jottei ole alipalautunut tai turhautunut. Tosin se, oletko turhautunut siihen ettei valmentaja “anna” nostaa sen mitä haluaisit vai siihen ettet kehity, on asia erikseen.

Joutilaisuuteni tosiaan loppuu vappuun, kun saan taas yhden ammatin lisää, ja tämä ylenmääräinen lepo loppuu. Haasteena jälleen työelämän kanssa on saada EM- kilpailuihin mennessä oikeaan käteen 40 toistoa lisää (ne puff hävisivät aikanaan kun jätin 16 kiloisen), jotta mitali olisi nostettavissa. Ihanan yksinkertaista kun ei tarvitse miettiä mitään muuta suurempaa.

Mistä niitä toistoja saa? Ebaystä vai kaalimato piste comista?

********

Lisään sponssilogoja yms. tänne sitä mukaa kun opin nörttiyttä. Sivut muutenkin päivittyvät silloin kun muistan. Eli melko harvoin. Kannattaa siis kysyä eikä odottaa jos jotain vastauksia toivot.

”Mitä se sinäkin muka osaat opettaa?”

11.4.201711.4.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Kahvakuulaurheilu

Ammattitanssija Jukka Haapalainen: ”Jos haluan kuulla kehuja, soitan äidille tai mummolle. Opettajalta haluan aina totuuden.”

Suurin buumi kahvakuulan kanssa touhuamisesta on mennyt mutta onneksi harrastajia kuitenkin vielä riittää. Avaan nyt oman kurssipäiväni sisältöä ja saatte katsottavaksenne pätkän viime vuodelta Lift me up ry:n tempausklinikan karkeloista.

*******

En suunnittele kurssejani etukäteen.

Minulle ei myöskään ole juurikaan väliä sillä tiedolla, ovatko osallistujat nostaneet aiemmin tai ovatko he pelkästään kahvakuulaurheilijoita. Kaikkien tulee ensin osata perusasiat.

Pidän siitä, että saan soveltaa kurssin kulun sen mukaan mitä nostajat ovat valmiita ottamaan vastaan. Tarkoitan tällä niin henkistä kuin fyysistäkin valmiutta, sillä on selvää ettei aloittelija voi vielä ymmärtää sormien asennon merkitystä heilurissa kun itse kahvaan tarttuminenkin on arastelevaa. Voin sen toki kertoa tulevaisuutta varten mutta se ei vielä auta häntä oppimaan heilautusta.

Näen ihmisestä, miten hän tulee vartaloaan käyttämään rinnallevedossa kun olen pyytänyt tarttumaan kahvaan ja heiluttamaan kuulaa omalla tavallaan. Sen jälkeen tiedän mitä opetan seuraavat neljä-viisi tuntia. Alussa tietää myös sen, miten kurssilainen nostaa kun kurssi päättyy.

Uskon, ja olen huomannut, että minun heittäytymiseni antaa myös kurssilaiselle vapaamman tunteen siitä, että käyn asioita läpi juuri hänen takiaan eikä sen takia, että pitäisi tehdä niinkuin se on aina ennenkin tehty. Moni maksaa kurssin omilla rahoillaan ja silloin rahoille pitää antaa vastinetta. Toivottavaa myös on, että kurssin paikkakunnalle tuloon voi nostaja itse vaikuttaa eikä esim. seuran hallitus päätä sitä pidetäänkö nostokurssia vai ei.

Tietty perusrunko toki on olemassa mutta käyn sitä läpi opetustapoja soveltaen ja otan huomioon osallistujien tavoitteet. Perusrunko ei kovin kummoinen kahvakuulanostamisessa ole: lämmittely, ote, heilautus, rinnalleveto, punnerrus, vauhtipunnerrus, tempaus, oheisliikkeet ja loppujumppa. Näiden perusasioiden ympärille on helppo lisätä asiaa. Mm. hengityksestä ja siihen vaikuttavasta yläasennosta voisi pitää oman kurssipäivänsä. Itse asia on nopeasti kerrottu mutta opettaminen toisistaan erilaisille ihmisille on aikaa vievä juttu koska lähtökohdat ovat jokaisella erilaiset.

Tavassani nostaa kahvakuulaa on jokaiseen liikkeeseen olemassa perustelu miksi liike tapahtuu tietyllä tavalla. Tätä ajatusta pyrin tuomaan myös opetettavilleni ja valmennettavilleni. Pitää tietää mitä ja miten nostaa ja miten mikäkin asia vaikuttaa lopputulokseen: kuinka sinun voisi olla hyvä pitää kuulia räkissä jos olet lyhytselkäinen, millainen heilautus toisi enemmän kestävyyttä kyynärvarren lihaksiin noilla sormilla tai jos alaselkä kipeytyy niin mikä tekniikkamuutos tuo painavien kuulien työntöön naisilla lisää potkua.

Ymmärrän työssäni sen, ja jokaisen kuulan kanssa touhuavan olisi hyvä ymmärtää, että yhtä paljon kuin meitä ihmisiä maapallolla kulkee niin samanverran on tapoja liikuttaa kahvakuulaa. Tietyt lainalaisuudet mm. fysiikassa on vaikkapa maan vetovoiman suhteen ja urheilussa on nostettava sääntöjen mukaan. Herra Newtonia voi toki kyseenalaistaa mutta kannattaa käyttää eniten aikaa oman nostotavan sovittamiseen ja ennenkaikkea, pyytää siihen apua erilaisilta opettajilta, jonka jälkeen tiedät mitä itse haluat tehdä. Ja varsinkin kahvakuulaurheilussa: jos et käsitä oman nostotavan vaikutusta tuloksiisi, niin jäät pörräämään paikoillesi.

Videon pätkässä kuultavissa ammattivalmentajan tempaustermit tänne tai tonne, plopsautus, kuminauhajuttu sekä tasakäppä.

Kuvaus: Henrik Tallbacka

Ehkä tein allemenon. Ehkä en.

5.4.201723.4.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Kahvakuulaurheilu

Kahvakuulaurheilussa niin Suomessa kuin maailmallakin on tällä hetkellä voimassa sekä virallisia että epävirallisia ennätyksiä, jotka ovat sääntöjen vastaisia. Jo hetken aikaa olen pohtinut, että minne ovat allemenot kadonneet mutta sitten tajusin. Nehän ovat siirtyneet tempaukseen.

Kaikissa urheilulajeissa on kilpailusäännöt. Säännöt on tehty mm. sen takia, että jokaisella kilpailijalla olisi mahdollisuus tehdä oma paras suorituksensa samalta lähtöviivalta (tarkoitan nyt vain sääntöjä). Jotta kuka tahansa voisi voittaa tai tavoitella sijoituksia kärjen takana. Tehdä omia ennätyksiä tai muuten vain ylittää itsensä.

Säännöt on luotu myös sen takia, että tuomareiden olisi helpompi tehdä työtään. Mitä se työ missäkin urheilulajissa sitten onkaan. Lisäksi säännöt ja urheilulajien lajianalyysit kulkevat käsi kädessä: lajianalyysi perustuu kulloisenkin lajin sääntöihin. Käy lukemassa lajianalyysi kahvakuulaurheilun tempauksen osalta.

Autotallituloksissa nostotavat voivat olla laidasta laitaan mutta kilpailuissa, joissa on tuomaritoimintaa, kahvakuulaa nostavan pitää olla selvillä säännöistä ennen kuin lavalle astuu. Työnnössä ja rinnalleveto-työnnössä vaaditaan nostajaa tekemään hyväksytty allemeno, jonka tuomari laskee tulokseen. Suomen Painonnostoliitto ry:n Kahvakuulaurheilun mestaruuskilpailusäännöt 10.3.2017 alkaen kertovat työnnön ja siihen kuuluvan allemenon osalta seuraavaa:

“Työntö lähtee alkuasennosta, jossa kuula tai kuulat ovat rinnalla ja käsi tai kädet ovat vartaloa/kylkiä vasten koukussa ja jalat ovat suoristuneina. Työnnössä kilpailija nostaa kuulan/kuulat suorille käsille alkuasennosta valmis-asentoon tehden allemenon siten, että käsi/kädet suoristuvat ennen jalkoja. Noston jälkeen jalkojen ja kahvakuulan tai kuulien tulee olla samalla linjalla vartalon kanssa käsi tai kädet suorina.

Liikkeen tulee olla yhtäjaksoinen ja käsien tulee suoristua ennen jalkoja. Liike ei saa olla vauhtipunnerrus tai punnerrus. Kilpailijan nostettua kuulan tai kuulat ylös ja saatuaan asentonsa valmiiksi tuomari laskee hyväksytyn toiston. Punnerrusta tai vauhtipunnerrusta, jossa kilpailijan jalat suoristuvat heti alkuasennon jälkeen, ei hyväksytä.”

Kahvakuulaurheilun sääntöihin olisi ehkä hyvä tehdä tarkennus sillä on olemassa muitakin tapoja nostaa kuula ylös kuin punnerrus tai vauhtipunnerrus. Videoilla yksi suosituimmista, Iinesperä Välilevynpullistumalla. Voidaan myös lopettaa puhuminen allemenosta ja hyväksyä kaikki variaatiot kuulan loppuasentoon saattamisesta?

Meillä on maamme kahvakuulaurheilussa huutava pula tuomareista. Tuomarointi koetaan välillä haastavaksi ja varsinkin silloin kun nostajalla ei ole säännöt hallussa. Pari vinkkiä työnnön tuomarointiin:

allemeno on varmuudella tapahtunut kun kuulat nousevat vielä allemenon jälkeen kun jalat suoristuvat ja nosto on valmis. Ota takaseinästä kiintopiste nostajan kohdalla, josta näet liikkuvatko kuulat vai ei. Tämä on ehkä ainoa tapa miten voit havaita allemenon sillä tuomaroit aina suoraan nostajan edestä. Voit myös pyytää, varsinkin pienemmissä kisoissa, nostajaa näyttämään työntönsä etukäteen. Ja salikisoissa on hyvä kertoakin mitä lavalla nostajalta odotetaan, jos allemeno ei tahdo sujua.
jos sinulla on tuomarina vaikeuksia saada nostajan allemenosta selvyyttä, niin voi auttaa kun mietit, pystyisikö nostaja pysäyttämään vartalon liikkeensä oletetun allemenon kohdalla vai ei. Vauhtipunnerrukseen tai tuskin havaittavaan allemenoon on melko vaikea pysähtyä ennenkuin nosto olisi valmis.
lantion ja jalkojen “heitto” taaksepäin siten, että kuulat pysyvät paikoillaan siinä kohtaa mihin ne rinnalta on nostettu, ei ole allemeno. Se ei ole varsinaisesti vauhtipunnerruskaan vaan jotain muuta mistä ei säännöissäkään mainita mutta tätä tyyliä jostain syystä matkitaan (liikeeseen liittyy myös terveydellisiä riskejä. Kerron niistä sitten kun kerron mikä työntötekniikassa kannattaa huomioida. Fiksuimmat jo arvaavat.). Pelkkä polvien koukistuminen työnnön allemenossa ei siis tarkoita sitä, että allemeno on tehty.
pienempi paha kuin tekemätön allemeno on kuulien pompsahtaminen ylös-alas yläsasennossa. Varsinkin jos kuulat ovat kevyet nostajalle niin kunnollisessa allemenossa kuulat väistämättä liikkuvat hieman. On hölmöä antaa hylsyjä kuulien liikkeestä yläasennossa jos allemenoakaan ei ole tehty. Jos allemeno tehdään em. “heittämällä” niin kuulat todellakin pysähtyvät siihen mihin ne on rinnalta nostettu ylös. Sitten ollaan kauhean ylpeitä siitä, että yläasento on stabiili mutta yksi pikku juttu, allemeno jäi tekemättä.
jollet tuomarina ole koskaan nostanut kahvakuulaa niin tee sitä välillä, edes vähän. Opettele itse allemeno ja kokeile miten eri tavoin kuulaa on mahdollista työntää ja mitä kehon hallinnalta vaaditaan. Katsele paljon nostovideoita. Muodosta oma tapasi tuomaroida ja usko itseesi.
viesteissä huono tekniikka, huono kehon hallinta, hurmioitunut olotila ja luulo siitä, että nopeaa tahtia ei voi nostaa kunnollisella allemenolla, on tuomarille yhtä helvettiä. Pysy silti tyynenä. Sinä tiedät mitä säännöissä sanotaan, joten nostaja voi tanssia vaikka kissanpolkkaa lavalla mutta sinun ei tarvitse lähteä siihen mukaan. Kolme minuuttia sääntöjen mukaista nostamista ei todellakaan ole liikaa vaadittu.
muistathan, että jokainen sääntöjen vastainen hyväksytty nosto on karhunpalvelus urheilijalle. Kahvakuulaurheilija kyllä tietää mitä työnnön säännöissä sanotaan. Jos hän tai hänen valmentajansa ei jostain syystä ole tietoinen millainen on säännöissä vaadittava allemeno, niin sinulla on mahdollista osoittaa se tuomaritoiminnallasi ja antaa urheilijalle siten mahdollisuus kehittyä tulevaisuudessa hyväksi nostajaksi.

Entäs urheilija sitten? Oletko täysin rinnoin varma, että työntösi on asianmukaista? Yksi eniten pahaa mieltä aiheuttava tekijä kilpailuissa on kun viereisellä lavalla allemenottomat työnnöt menevät läpi silloin kun itse haluat nostaa sääntöjen mukaan.

Tein muutaman videon, jossa pyrin osoittamaan mikä on sääntöjen mukainen allemeno ja mikä ei. Tai missä raja on vähintäänkin häilyvä. Jokaisessa klipissä on tekstit kun klikkaat ne tuubissa auki. Videoilla en panostanut muuhun nostotekniikkaan kuin allemenoon, joten varsinaisesti materiaalit eivät ole työnnön opetusvideoita, keskity siis allemenoihin. Tulet kuitenkin videoissa huomaamaan, miten allemeno vaikuttaa yläasentoon. Uskoisin, että saat vidoista apua omaan nostamiseesi tai tuomarointiin ja ymmärrät, miten erilaista noston arviointi on sivusta tai edestä. Viimeisin työnnön kannalta opettavainen video löytyy viime helmikuulta SM-kilpailujen naisten viestistä, josta edellä mainitut seikat luettuasi varmasti löydät allemenot niiltä, jotka ne tekevät.

Kun seuraavan kerran kilpailet: kunnioita itseäsi, tuomareita ja kanssakilpailijoitasi nostamalla sääntöjen vaatimalla tavalla.

Jos haluat tietää, miten hengitys, kehon voimatasot, kehon hallinta, biomekaniikka ja muut lukuisat asiat vaikuttavat nostotekniikkaasi, niin ota yhteyttä. Tavataan ja tehdään sinusta parempi kahvakuulanostaja. Ensimmäinen asia minkä itse sain oppia kun kuulaa aloin nostamaan, oli allemeno. Se on tärkein juttu tässä iloittelussa niin kauan kun säännöt sen vaativat.

Kun kupoli pettää

16.3.201716.3.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Kahvakuulaurheilu

Kyllähän sitä on kiperissä paikoissa oltu monesti ennenkin mutta urheilussa valmentajan roolissa haastavin tilanne tuli kun Gentain Minna (tiimissä kaksi Minnaa) tuli juttusilleni SM-kilpailuissa muutama viikko sitten. Hänen piti nostaa kymmenen minuutin kuluttua 24 kilon tempaus, ensimmäistä kertaa elämässään kyseisellä kahvakuulapainolla. Naama valkoisena ja hiljaa sopertaen Minna koputti olkapäälleni kun olin itse keskittymässä omaan suoritukseeni, joka olisi heti Minnan lähdön jälkeen. Näin siinä kävi:

Mä en pysty menemään lavalle.
Noh, siis, öö, mitä?
Mä en pysty menemään tonne.
Ok… Miks..? (laitan kädet Minnan hartioille ja naamatusten, tiukassa katsekontaktissa vuoropuhelu jatkuu)
No mä en vaa pysty.
Joo-o.. Nooh.. Mitä jos käyt tekemässä 20+20?
Ei pysty.
No.. 10+10?
Ei pysty. (Minna alkaa melkein itkemään)
.. 5+5…..?
Ei pysty..
Entä jos alkaakin sujua kun teet vaan muutaman toiston?
Ei pysty.
Okei.. No, tehdäänkö niin, että nostat muutamia toistoja vielä lämppänä ja sitten saat itse päättää, että menetkö lavalle? Minua ei haittaa jollet mene eikä se ole ollenkaan väärin. Nosta hetki ja sitten teet miltä tuntuu. Kuulostaako sopivalta?
Ok.

Laitoin nappikuulokkeet takaisin korviin, lähdin kävelemään toiseen suuntaan ja hengitin mahdottoman syvään muutaman kerran. Oli pakko saada oma keskittyminen uudelleen käytiin. En voinut tehdä enempää.

Sivusilmällä näin kuinka Minna, ehkä jopa ihan uudella ponnekkuudella kuin hetki sitten, teki tempauksia. Kun katseemme kohtasivat niin näytin tsemppipeukkua ja sanoin hiljaa, puolittain itsekseni: “Todella hyviä toistoja, todella hyviä.” Enkä fuskannut yhtään, Minna osaa teknisesti nostaa painavallakin kuulalla jo kelpotempauksia.

En sanonut Minnalle enää mitään vaikka hetken kuluttua näin, että hän oli jonossa odottamassa lavalle menoa enkä enää keskeyttäisi mitään kun nainen oli jo melkein nostamassa. Kävelin kuitenkin vielä lavojen eteen tuomareiden taakse näyttämään uudet tsemppipeukut, irvistin ja lähetin äänettömät sanat: “Anna mennä nyt saatana kun siellä olet ja homman osaat, luotan suhun ihan täysillä.”

Lähdin takaisin lämmittelyalueelle sillä oma nostoni olisi noin 10 minuutin päästä – ei se enää lavalta kehtaa pois tulla. Todennäköisesti olisin lähtenyt syrjemmälle vaikken olisi itse kilpaillutkaan.

Hetken kuluttua Minna tulee taas koputtamaan olkapäälle. Otan napit pois korvista ja käymme parin sanan mittaisen keskustelun:

Tein 58.
Eikä! Voi nyt helvetti.. (tajusin vaan luvun 50 jotain)
Voitin Teijan.
Hyvä.

Melkein hyppäsin Minnan kaulaan mutta oli pakko nollata samantien tilanne ja lähdinkin tylysti taas toiseen suuntaan. Hymyilytti kuitenkin vaikken oikein tajunnutkaan mitä Minna sanoi.

Olimme puhuneet Minnan kanssa SM-kilpailuiden ja maajoukkueeseen pääsyn tavoitteista viime vuoden puolella ehkä ensimmäistä kertaa tosissaan. Itselläni on ollut selkeänä mielessä, että Minna nostaa tänä vuonna 24 kilon kuulaa mutta olisiko se tempaus vai rinnalleveto-työntö vai molemmat niin oli vielä alkuvuodesta avoinna.

Olin antanut Minnalle treeneissä melko paljon teknistä rauhaa tempauksen suhteen, sarjat olivat pitkiä ja kevyillä kuulilla. Jossain vaiheessa Minna totesi, että jotain on tempauksen suhteen loksahtanut kohdalleen. Päätin, että hän nostaa SM-kilpailuissa tempauksen päälajina ja rinnalleveto-työntö olisi ohjelmassa “for fun” koska siihen ei teknisesti tarvinnut juuri puuttua. Tämän takia en ehkä osannut eläytyä Minna pieneen pettymykseen lauantain rinnalleveto-työnnön jälkeen, jossa tulos jäi muutaman toiston alle maajoukkuepaikan tulosrajan.

En osannut myös ymmärtää, että tämä vaikuttaisi seuraavaan päivään niin paljon vaikka tulos 60 toistoa oli myös suomenennätys. Tempauksessa (linkin takaa kilpailu, jossa Minna kilpailee lavalla neljä vieressään Teija Rantanen) oli tavoitteena voittaa painoluokka ja katsoa sitten pitäisikö tulosta korottaa, jotta Minna valittaisiin maajoukkueeseen.

Olin toki valmentajana tietoinen, että Minnalla oli ollut rankka alkuvuosi ja henkinen epävarmuus oli lähes viikottain harjoituspäiväkirjoissa läsnä. Hengityskään ei meinannyt toimia nostaessa ja vaikutti varmasti tunteeseen siitä, että kuntoa ei ole. Ennen SM-kisojen tempausta, koko kisapäivän, Minna kävi todella ison taistelun itsensä kanssa.

Olen aina arvostanut Minna tapaa treenata ja järkevää asennetta elämään. Hän on nähnyt paljon maailmaa, tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Kisaviikonlopun myötä kunnioitukseni häntä kohtaan on vielä suurempi.

Minnan maajoukkuepaikka varmistui äskettäin molempiin lajeihin vaikkei tulosraja toteutunutkaan ja hän nostaa seuraavan kerran EM-kilpailuissa Latviassa toukoukuun puolivälissä. Valmentajana opin sen, että vaikka itse luotan nostajaan täysin, koska tiedän mitä hän osaa ja mihin pystyy, niin hänen omasta tunnekokemuksestaan pitää olla vielä enemmän hereillä. Asiaa ei suinkaan helpota se, että itse kilpailee samoissa kisoissa tavoitteellisesti.

Minna kertokoon mitä SM-kisoissa tapahtui. Ei tämmösiä joka kylässä kasva.

Valmentaja ei oikeen ymmärtänyt mitä oli tapahtunut.

************

Päälimmäisenä tunteena on helpotus; se on ohi. Viimeiset kuukaudet ovat olleet henkisesti hyvin rankkoja johtuen monesta seikasta. Työstä johtuvat asiat ovat luoneet todella painostavan ilmapiirin ja se on vaikuttanut kaikkeen jaksamiseen. Pari viikkoa ennen kisoja minulla oli pari työhaastattelua ja sain kuin sainkin uuden työpaikan. Tieto uudesta työstä tuli kilpailuja edeltävänä torstaina, samalla hetkellä tunsin kuinka henkinen paine alkoi purkautua ja tilalle tuli osittain suuri helpotus mutta samalla myös tyhjyys. Takki oli ihan tyhjä ja keskittyminen kisoihin oli todella vaikeaa. Kisaviikonloppuna en ollut vielä sanonut itseäni irti vanhasta paikasta ja lauantai-sunnuntaiyönä unissani otin lopputilin ainakin kahdesti. Ylipäätään olen hyvä luomaan itselleni paineita ja jotenkin niitä pääsi kertymään näiden kisojen ympärille ennätyspaljon.

Fyysinen valmistautuminen oli kohtuullisen hyvää. Dieetistä johtuen muutaman päivänä tuntui että energiat oli vähissä, mutta pääsääntöisesti rankemmatkin nostot sujuivat hyvin. Tekniikka on selvästi parantunut ja kroppa tuntuu toimivan ihan mukavasti. Tempauksen tekniseen tasoon nähden kunto on riittävä, rinnalleveto-työnnössä saisi olla parempi. Viime syksyn hengitystieongelmien jälkeen kestävyyskunto on palautunut toivottoman hitaasti, suunta on kuitenkin oikea.

Siinä missä aamupainot olivat pienimmillään olleet 2,2 kiloa yli luokan, oli se keskiviikkona kolme kiloa painoluokan yläpuolella, johtuen kuukaudenajasta. Ilman hikipukua nesteet olisivat tuskin lähteneet. Perjantai-iltana puntarille saavuttaessa paino oli 580g yli, puku takaisin niskaan ja jumpalle. Tässä vaiheessa päälle puski jonkinlainen survival moodi, sillä tunnin jumppa meni yllättävän kivuttomasti (mutta myös ajatuksettomasti). Ruokaa tai nestettä oli tuossa vaiheessa viimeksi työnnetty kitusiin edellisenä iltana, miinus kuppi tiukkaa expressoa yhtä protskupatukkaa ja muutamaa pähkinää ja fruktoositablettia.

Palautuminen painonvedosta meni hyvin, en usko tällä olleen ratkaisevaa vaikutusta nostotulokseen.

Viikonlopun nostot eivät fyysisinä suoritteina olleet osaltani mitenkään huippuluokkaa, mutta en niitä varsinaisesti häpeäkään. Tuntuu että ylsin tasolleni mutta missään nimessä en sitä ylittänyt. Rinnalleveto-työnnössä en löytänyt itsestäni minkäänlaista taistelutahtoa tai puristusta. Noston aikana pää petti siinä mielessä että en pystynyt puskemaan töitä epämiellyttävyysaluella. Aikaisemmin tämä ei työntöä sisältävissä lajeissa ole ollut mikään ongelma. Viestin otin löysin rantein ilman minkäänlaisia paineita. Olin hämmentynyt miten hyvin se lähti suorituksen aikana rullaamaan. Ajattelin lähteä nostoon 8 pacella tai kuunnellen mitä tulee, tuli 10 pace ja nopeampikin mutta tuomari hyllytti liian nopean yläpysäytyksen takia. En tiedä johtuiko siitä että olin jo kerran laittanut kroppaan kierroksia kunnolla. Tästä tulee ottaa opiksi lämmittelyiden kohdalla, kroppaa pitää puskea ainakin hetkellisesti korkeisiin sykkeisiin ja kunnon hengätysmisen tilaan. Seuraavana päivänä kaivoin hyppynarut esiin ja vedin muutaman minuutin tuplahyppyjä; hykkeet nousevat nopeasti, mutta tämä ei väsytä käsiä.

Kuva: Tommi Laurila

En ymmärrä miksi en ollut ottanut huomioon sitä vaihtoehtoa että pettyisin ensimmäisen päivän suoritukseeni niin paljon että seuraavasta päivästä suoriutuminen olisi niin vaikeaa kuin se oli. Tempauspäivänä fiilikset olivat todella synkät, aamu vielä jotenkin meni, mutta kisapaikalle saavuttaessa rintaa pakotti ja pala nousi kurkkuun. Pötköttelin hetken aikaa pukuhuoneessa ja yritin keräillä itseäni. Kellon tikittäessä jouduin pakottamaan itseni lämmittelyalueelle. Vedin pitkän hitaan lämmittelyn kevyillä kuulilla, hyppynaruilla ja mobaten. Yritin samalla hakea kisa- ja nostofiilistä mutta kauhea tunne sisällä vain kasvoin. Nostin muutaman lyhyen tempaussarjan ja päästessäni 24 kilon kuulaan ja tuntiessani kuinka kroppaa kivisti ja kuinka huonolta se tuntui, joku sisällä hajosi. En mä pysty tähän tänään!

Olen kovin kiitollinen, että Kirsi pystyi tsemppaamaan minut lavalle. En edes oikein muista mitä hän sanoi, ei kai sen väliäkään.

Kuva: Ville Liimatainen

Jotenkin onnistuin turruttamaan ahdistuksen tunteen siihen pisteeseen että sain käveltyä lavan taakse. Muistan kun noston alkaessa tartuin kahvaan ja kauhukseni totesin sen olevan järkyttävän karhea. No tää ei kestä pitkään eikä ole mitään väliä jos kädet aukeaa, päässä tykitti. Seuraavalla kerralla pitää mankata itse. Nostosta en muista juuri mitään, en miltä tuntui, en miten se meni, ei mitään muistikuvaa tuomarista. Jossain vaiheessa tajusin että vieressä nostanut Teija vaihtoi kättä, ennen mua…? Seuraava mielikuva on että Teija lopettaa, vilkaisin sen tulostaulua, tasoissa. Jos ei muuta niin sisulla perkele, 5 toistoa B-rajaan. Huono ote kahvasta ja kuula lipesi käsistä kahta toistoa vajaana. Mutta hei, kuula lipesi ylöspäin, ei eteen.

Tässä vaiheessa olin varsin ymmälläni, tavoite oli saavutettu, olin painoluokkani paras. Aivan käsittämätöntä, varsinkin siinä mielentilassa. Kyyneleitä nieleskellen jäin katsomaan seuraavaa lähtöä, sekin jännitti, Kirsi nosti siinä Taijan kanssa. Katsoin noston ja samalla pieni tyytyväisyys tehdystä alkoi hiipiä alitajuntaan.

Kisojen suurin anti oli ehdottomasti henkinen. Opin paljon omasta psyykkeestäni ja siitä että minussa on potentiaalia silloinkin kun en siihen itse enää jaksa uskoa. Kroppa toimii vaikka pää ei, ja jos pään saa mukaan, pystyn varmasti vaikka mihin.

Mikäli tästä nyt maajoukkuepaikka irtoaa, pitää miettiä onko minusta nostamaan kahta lajia. Fyysisti ehkä, aikaa on, mutta henkinen puoli on toinen asia. Toisaalta miten asiat voisivat enää olla huonommin kuin näissä kisoissa?

Yhdistetyt painoluokat toivat 24 kilon tempauksen hopeasijan.

Kuva: Tommi Laurila

***********

Vielä olisi muutama SM2017- kisatarina kirjoitettavana. Ovat vaan niin hienoja selviytymisjuttuja, että pitää huilata jokaisen jälkeen!

Sarin SM2017: triathlon ja kahvakuulaurheilu

9.3.20179.3.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Uncategorized

Sari nosti valmennuksessani vuoden 2016 keväällä SM-viikolla ja sitä ennen olimme tehneet yhteistyötä jo hetken aikaa. Sari halusi keskittyä enemmän triathloniin kisojen jälkeen ja sovimme, että mikäli seuraaviin SM-kilpailuihin tulee kaipuu niin Sari ottaa yhteyttä. Tiesin, että olisi helppo rakentaa kuulakunto lyhyellä ajalla koska Sarin kestävyyskunto tulisi vuoden 2016 lopussa olemaan kova.

Pohdimme loppuvuodesta lajivalintaa 2017 SM-kisoihin kuin huomaamatta. Testinoston jälkeen oli selvää, että nyt Sari oli valmis nostamaan tuloksen ja taistelemaan mitaleista joko 24 kilon tempauksessa tai yhden käden rinnalleveto-työnnössä helmikuun lopussa. Halusin kuitenkin ajatella kokonaisuutta ja koska Sarin päätavoitteet ovat triathlonissa niin hyväksyin tällä kertaa sen, että Sari alkoi treenaamaan 20 kilon rinnalleveto-työntöön. Hetken kahvakuulalla treenattuaan hän esitti myös toiveen osallistua 16 kilon biathloniin. Nostoissa ei kuitenkaan tingittäisi laadusta vauhdin kustannuksella yhtään.

Koska Sarilla oli kunto kohdallaan niin tehtäväkseni jäi ainoastaan nostotekniikan kertaaminen sekä sarjojen suunnittelu siten, että SM-kisoissa menisi pääkilpailu 12 toiston minuuttitahtiin 10 minuuttia. Tempausta ei treenattu muuten kuin lämmittelynä kevyellä kuulalla, toki heilureita oli paljon. Sarille oli helppo laittaa ohjelmaan painavampaa kuulaa aika pian sillä voimatasot olivat riittävät. Lajitreeni triathlonissa kulki kuulatreenin ohessa koko ajan.

Kuva: Tommi Laurila

Voin sanoa ettei valmentaja paljon helpommalla enää voisi päästä. Muutamia viilauksia tein tekniikkaan mutta en alkanut liikaa keskittymään siihen sillä nostaminen oli sääntöjen mukaista ja riittävän taloudellista, kunto kuitenkin tulisi paikkaamaan ylimääräistä heilumista.

Tammikuun alusta Sarin ensimmäisessä viikko-ohjelmassa oli rinnallevetosarjoja hitaalla tahdilla, jotta tekniikka ja hengitys lähtisi toimimaan. Sama rauhallinen tahti jatkui seuraavalla viikolla mm. näin:

Treeni 1:

18 kg 2 x 4 min 8 rpm

20 kg 3 x 2 min, oma tahti

swing 24 kg 2 x 20

yläpito 22kg 2 x 30s

-Muista hengittää.

-Kyllä hengitin. Ylhäällä ja alhaalla ja välis.

–Nii. Mut hengitä niinku ajaisit maantiefillarilla. Tiedän että pidätät kuitenkin tai puhallat liian pitkään.

-Jäkä-jäkä!

Kisatahti 10-12 rpm alkoi olla ohjelmassa jo kolmannella viikolla kun homma alkoi löytyä hengityksen puolesta. Siitähän nostamisen rytmi koostuu. Lisäksi teetin välillä nopeaa yhden käden työntöä 20 rpm, jotta diisseli alkaisi myös tekemään napakoita yläsentoja ja allemenosta saataisin ylimääräinen metri pois. Rinnalleveto-työntöä rakennettiin myös kasaan siten, että kisatahti oli mielessä myös “irrallisissa” sarjoissa esim. pelkässä rivessä: miellikuvatreeni tuli siinä samassa kun piti “keksiä” nosto työnnön osalta loppuun ennen uutta rinnallevetoa.

Sari pystyi lopulta nostamaan SM-kisoja edeltävällä viikolla kisatahdilla 22 kilon kahvakuulalla sarjaa, joten tiesin viimeistään, että lavalla 20 kiloinen menee 120 toistoon. Nopeampi tahti olisi vaatinut tekniikkaan muutoksia mutta siihen ei nyt ollut aikaa. Enkä olisi siihen lähtenytkään vaan kuula olisi suosiolla ollut 24 kiloa.

Biathlonissa 16 kiloinen oli naurettavan kevyt mutta tulihan kisakokemusta ja pari suomenennätystä. Hiljainen ehtoni tälle jumpalle oli että minuuttitahti on molemmissa nostoissa 18-20. Kerroin sen Sarille vasta kisaviikonloppuna ettei olisi tullut turhaa häsäämistä muuhun treeniin.

Harjoitellulla tahdilla uusi Suomenennätys.

Kuva: Tommi Laurila

Mutta annetaan Sarin itse kertoa minkälainen SM-visiitti tällä kertaa oli ja miltä valmennus kanssani tuntuu. Sarin esimerkki oli jälleen osoitus siitä, että kahvakuulaurheilussa juuri kestävyydellä on suurin merkitys kun nostetaan rinnalleveto-työntöä nopealla tahdilla ja semipainavalla kuulalla tai kun biathlonissa on kevyt kuula, jolloin kestävyydellä voi paikata tempauksen tekniikkapuutteita. Toki, perusnostotekniikka pitää olla pohjalla opittuna.

Minulta iso kiitos Sarin Maija-valmentajalle ja Sarille paljon onnea tämän vuoden haasteisiin!

**********

Edellisistä kisoista on vuosi ja pari viikkoa aikaa. Mestaruussarjaan jäätiin pronssille, yhden toiston päähän hopeasta. Toinen kesä triathlon-treeniä oli tarkoitus aloittaa ”jossain vaiheessa kevättä” mutta homma lähtikin käyntiin heti kun maajoukkueeseen ei mestaruussarjaan päässyt, ranne prakas ja kaikkee semmosta. Ehkä pieni leipääntyminenkin. Lähinnä siihen, että 24 ei noussut ja 16 on ihan liian pieni pallo. Meni 7 kuukautta, ennenkuin edes koskin kuulaan seuraavan kerran. Ja siihenkin vielä pari kuukautta päälle, kunnes huvinpäiten osallistuin Joulutempaukseen Vaasassa. Tempaisin 18 kg:lla 130 toistoa. Mikä fiilis! Tein vielä päälle työnnön 2×12 kg:lla ihan vain huvikseni. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Puolileikillinen kysymys että ”oisko siellä SM:ssä mitään mulle” päätyi siihen että varttia myöhemmin oltiin jo sovittu valmennuksesta jälleen. 2 kk aikaa ottaa homma taas haltuun. Lajiksi valittiin 20 kg OALC. Sopivan kevyt porras näin vuoden tauon jälkeen. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä, ja aloin ehdotella että josko vaikka sunnuntaiksi ottais 16 kg biathlonin vielä, että kun nyt kisoihin lähdetään niin sitten koko rahalla. Pikkupallon biathlon kuitenkin sellaisena jälkiruokana, ettei siihen treeneissäkään edes puututtu sen enempää. Ennen kisasunnuntaita en ollut tempaissut treeneissä kertaakaan, poislukien alkulämppien minuutti / käsi.

Kuulatreeniä tuli koko aikana 3 kertaa viikossa. Lopun viikkoa tein ylläpitovaiheessa olevia triathlontreenejä, eli maastopyöräilyä, lenkkeilyä ja uintia. Toimi hyvin. Riittävästi vaihtelua ja pelkkää triathlon-treeniä tehdessä mun ongelma on ollut se etten saa mitään fiksua tehtyä voimatreeninä, vaan se on semmoista haahuilua. Nyt tuli voimatreeniin sisältöä samaa tahtia kuin hartiaan pyöreyttä. Treeni kulki hyvin, pysyin kunnossa ja itseluottamus kasvoi treeni treeniltä.

Vihdoin koitti kisaviikko. Sen verran on oppinut jo tuntemaan itseään, että en enää laput silmillä suorittanut treeniä, vaan kun tein ohjelmoidut kuulatreenit, niin jätin triathlon-treeniä vähemmälle, vaikka ohjelmassa olisi lukenut jotain vielä. Kisaviikolla olin täysin valmis. En epäillyt itseäni yhtään, vaan kaikki tuntui olevan kohdillaan. Kotona pyöri flunssaa, mutta omassa kropassa ei tuntunut yhtään heikolta. Viimeinen treeni kulki kevyesti. Kisapaino oli kohdillaan, paino oli lähtenyt juuri siitä mistä pitikin. Edes normaalia puntaripäivän paastoa ei tarvitsisi pitää painon puolesta.

Puntaripäivä (perjantai). Aamupuuro normaalisti ja sen jälkeen ”paasto”. Painon takia ei tarvitsisi, mutta jotenkin se kuului kisakuplaan ja valmistautumiseen. Kisapaikalle lähdin hyvissä ajoin. Taisin olla ensimmäinen paikalle saapunut. Ensimmäisenä puntarille ja sitten pizzalle. Kaikki sujui kuten suunniteltu. Kunhan muukin joukkue saapui, kaupan kautta mökille odottamaan huomista.

Lauantaina aamupuurot, eväät kassiin, odottelua hetki ja kropan availua, mielen tyhjäilyä. Sitten kisapaikalle odottelemaan. Tein pienen lämmittelyn liikkuvuutta ja kuulan kanssa. Treeneissä harjoiteltu pace mielessä, sillä lähdetään ja sen pitäisi pysyä ainakin 8 minuuttia helposti kun oli kaikki treenit jo pitänyt. Olo oli levollinen ja rauhallinen. Katselin vähän mitä muut tekevät, mutta pääasiassa keskityin omaan fiilikseen. Vihdoin lavalle. Starttikäsky ja sitten mennään. Minuutti minuutilta tasaisen tappavaa tahtia, 12 rpm. Alusta loppuun. Se oli päätavoite, ja se täyttyi. Yksi hylsy mahtui mukaan. 120 toistoa ja se oli sekä oman luokan paras, mutta olisi riittänyt voittoon vaikka oltais oltu koko 20 kg:n kuulan sakki samassa luokassa. Ei huono aloitus!

Sarin OALC- tulos 120 toistoa oli paras kaikista painoluokista. Ja tietenkin myös tyyllikkäin.

Kuva: Tommi Laurila

Sunnuntaina vielä kisapaikalle ajellessa oli epäselvää, mitähän sitä lähtee 16 kg;n biathlonissa tavoittelemaan. Päädyttiin (Kirsi päätyi) siihen, että parinkympin tahti työnnössä ja sitten tempaus miten menee. Selvä. Lämpätessä kokeilin mitä 20 pace tarkoittaa, Kirsi sai mulle vielä hengityksen kohdilleen ja siinä oli suunnitelma työnnön osalle. Päätin, että kokeillen tavoitella 18-20 pacea, 20 saattaa olla liian luja ja noutaja saapuu ennen aikojaan, mutta 18 pitäisi mennä helposti. Ei siis liian tiukkaa suunnitelmaa, vaan tuulia haistellen mennään. Lavalle vientiä odotellessa olin täysin rauhallinen. En välittänyt mitä muut ympärillä puuhasivat tai puhuivat, omassa kuplassani vain kävelin jonossa lavalle ja odotin starttia. Ja sitten koneet käyntiin ja menoksi! Homma lähti juuri niinkuin aamulla suunniteltu oli. Tasaista tahtia, toisto toiston perään. Kerran tai kaksi ajatus karkasi ja sen huomasi heti epävakautena. Sain kuitenkin kerättyä itseni taas paikan päälle. Lopputulos 192 ja hyvä kaula lähteä odottelemaan tempausta.

Tempaus ei edelleenkään ole paras lajini. Se kertautuu vielä enemmän 16 kg:n kuulalla, kun mun tekniikka vain ei taivu rallinostamiseen. Tai kädet kestä. Miten vain. Oma ennätys oli 161 joten 16 pacella pitäisi saada ainakin se. Työnnön antamalla etumatkalla sen pitäisi riittää, vaikka naapurilavoilla noustaisiinkin parinsadan toiston pintaan. Rauhassa matkaan ja muut menivätkin edelle, kuten olin odottanutkin. En antanut sen häiritä, vaan pyrin säästelemään forkkujani, joista tiesin koko homman olevan kiinni. Kädenvaihto tuli 4,5 minuutin kohdalla, eli vähän liian aikaisin, mutta parempi näin kuin pudonnut kuula. Kuuntelin sivukorvalla, mitä muilla lavoilla tapahtuu. Kun kuulin että ykköslavalla kuula kopahti lattiaan, tiesin, että voitto on minun. Kakkoslavalla työntö oli jäänyt vajaaksi, joten edes 200+ tempaus ei voittoa minulta veisi. 166 toistoa minulle ja kuula lattiaan. Pari tiukkaa raakaa olisi vielä irronnut, mutta mitä suotta. Parempi voitto paria toistoa vähemmällä kuin voitto loppurepimisillä. Tyyli ennen kaikkea.

Viikonlopun saldo 2 Suomen mestaruutta ja 2 SE:tä. Ei ollenkaan huonompi saavutus vuoden tauolta. Koskaan ei ole ollut nostaminen näin helppoa. Erityisesti mieltä lämmittivät myös päätuomarin kehut tekniikasta OALC:n jälkeen ja seurakaveri-Henkan kehut työnnön jälkeen. Jos miehet kehuu tekniikkaa, niin on se sitten hyvä.

Kirsin tapa valmentaa on… erikoinen. Hyvällä tavalla sanottuna, erikoinen ei ole oikea sana mutta en keksi parempaa. Kirsillä on omassa päässään selkeä suunnitelma ja tavoite, treenit putoilevat sähköpostiin joka maanantai. Itse ei tarvitse kuin tehdä treeni ja kommentoida fiilikset. Välillä saattaa iskeä epäusko omiin kykyihin, mutta se ei hetkauta Kirsiä. Hänen papereissaan on selkeä tavoite mietitty ja sitä kohti mennään kuin juna. Nyt 2 kuukauden aikana ei nähty livenä kertaakaan, kerran tai kaksi laitoin videota menemään. Kirsillä on kyky pitää homma hallussa myös etänä. Treenipäiväkirjaan kirjoitettu ”hengästyttää” antaa palautteeksi ”opettele hengittämään”. Etänä on joskus vähän vaikea saada tekniikasta kaikkea kiinni, mutta kun pohjat on tehty hyvin niin juurikin hengittämisen ehtii oppia juuri ennen lavalle nousua. Kirsin luotto valmennettavien taitoihin on enemmän kuin valmennettavan itsensä. Nytkin Kirsi olisi varmasti laittanut minut tekemään OALC:n 24:lla, mutta minä hannasin vastaan. En uskonut, en luottanut ranteeseeni. Olis voinut uskoa. Parasta Kirsin tyylissä on juuri tuo usko. Jos joku joka ei edes näe minun treenaavan uskoo minuun, niin mikä hiivatti siinä on ettei voi itse uskoa? Näihin kisoihin osui kaikki taivaankappaleet juuri oikeaan kulmaan, ja sen näki tuloksista. Homma oli hallussa!

Miten tästä eteenpäin. Tri-valmentaja juuri viestitteli ja odottelee malttamattomana että pääsee ohjelmoimaan taas ”oikeita” treenejä minulle. Vastasin, että Joroisten puolimatkalle on ilmoittauduttu ja sinne ei lähdetä itseään nolaamaan. Päätavoite on heinäkuun puolivälissä Joroisilla, mutta erästä tv-sarjaa lainatakseni, siitähän ehtis vielä vaikka vetsku-SM:iin syksyllä! Voimatreeniin on kuitenkin nyt taas kipinää, kun tupla-kuulat alkoivat oudosti kiehtomaan viikonlopun LC- viestikisan ansiosta.
t. SariD

Syliperinne, joka on lähtöisin vuosien takaa ensimmäisestä Suomenmestaruudesta.

Kuva: Taija Merisalo

Pitääkö kurssista maksaakin jotain?

3.3.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Uncategorized

Vuoden 2017 Kahvakuulavaliokunta teetti kyselyn kahvakuulakuntoilijoille ja -urheilijoille. Vastaukset ovat luettavissa kahvakuulaurheilu.net- sivulla. Hienoa, että porukka on ollut aktiivinen ja mielipiteitä löytyy!

Kyselyyn vastanneista moni toivoi mm. lisää tekniikkakursseja. Tähän pyyntöön on vastaus lähellä:

Painonnostoliitto järjestää parin viikon päästä Kahvakuulaohjaajakurssin Helsingissä.

Viikonlopun kurssille on mahdollista osallistua jos haluaa kehittyä nostajana, kuntoilijana, ohjaajana tai kahvakuula muuten vaan kiinnostaa liikuntavälineenä. Kurssin sisältö on jo mietitty, teitä varten. Seurojen on mahdollista saada myös alennusta mikäli on Painonnostoliiton alainen seura. Tämä on mitä mainioin tapa seuroilla panostaa kahvakuulaohjaajiinsa, -kuntoilijoihinsa ja -urheilijoihinsa. Seurojen kautta kahvakuulanostaminen kehittyy sillä siellä on tekijät.

Pohditaanpa vielä hetki “asioiden maksamisesta” tässä yhteydessä. Siitäkin kyselyyn vastaajilla oli ehdotuksia ja tietenkin moni toivoisi koulutusten olevan vähintään kohtuuhintaisia. Ohessa pientä tajunnanvirtaa täysin omasta päästäni kun aiheena on ympäripyöreästi “Kahvakuulakurssi”.

**********

Mikä on hinta sille, että joku ihminen käyttää aikaansa toisten kouluttamiseen, ohjaamiseen tai valmentamiseen?

Koska yhtä vastausta ei tietenkään ole niin seuraavista kysymyksistä voisi olla apua kun mietimme “paljonko olen valmis maksamaan koulutuksesta, johon osallistun?”:

Onko tärkeää, että kouluttaja on itse nostanut kahvakuulaa?

Pitääkö kouluttajan olla nostanut kahvakuulaa kansainvälisellä tasolla vai riittääkö jos on auttanut mummoja seurantalolla parempaan vanhuuteen heilureita ohjaamalla?

Ovatko nämä mummot tyytyväisiä kahvakuulatunteihinsa?

Jos kouluttaja on nostanut kv-tasolla niin onko merkitystä jos on amatöörimitaleja toistakymmentä, veteraanisarjan ylivoimainen voitto tai yksi mestaruussarjan nelossija ja millä tavalla nämä tulokset ovat tulleet?

Mistä kouluttaja on oppinsa saanut? Netistä, tuttavalta, itseoppimalla, kirjekurssilta, liiton koulutuksista, seuran koulutuksista, opetusministeriön hyväksymän tutkinnon kautta, tuomarikoulutuksesta, tapaamalla ulkomaalaisen kahvakuulaurheilijan kahdesti ja toisen kolmesti, viettämällä aikaa maailman parhaiden kahvakuulaurheilijoiden kanssa bussimatkalla, saunomalla seuran lajivastaavien kanssa vai onko kouluttaja päättänyt itse olevansa kouluttaja kun heräsi eräänä aamuna hyvin nukutun yön jälkeen?

Onko väliä sillä onko kouluttaja itse saanut urheiluvalmennusta ja millainen ohjaaja/valmentaja on ollut kyseessä?

Onko kouluttajalla itsellään ohjelmoitavia tai valmennettavia? Miten tämä yhteistyö on sujunut? Ovatko nostajat kehittyneet urheilijoina ja voisivatko he olla esimerkillisiä ihmisiä? Ovatko pysyneet terveinä? Millä tavalla he nostavat kahvakuulaa?

Onko sillä merkitystä, että onko kouluttajan kilpailutuloksissa paljon numeroita nostomuodosta riippumatta tai näyttääkö kouluttajan tekninen suoritus siltä, että nostamisessa on jotain järkeä?

Mikä yleensäkin on hyvän kahvakuulaurheilijan määritelmä?

Entä hyvä kouluttajan määritelmä?

Onko sinulla koulutukseen hakeutuvana tärkeää oppia turvallinen, tehokas, hikinen, taloudellinen, nopea, koukuttava vai muodikas tapa nostaa kahvakuulaa?

Miksi nostat kahvakuulaa?

Hakeudutko koulutukseen muiden suosituksen pohjalta vai otatko selvää itse mistä ja kenestä on kyse?

Onko tärkeää pysyä sisäpiirissä ja jos on niin miksi se on sinulle tärkeää? Miten tämä liittyy haluusi oppia nostamaan kahvakuulaa?

Pitääkö kouluttajalla olla pedagogisia ominaisuuksia tai jopa koulutus? Jos pitää niin minkä verran riittää?

Pitääkö kouluttajan olla hyvännäköinen, hyväkuntoinen tai menestyvä? Miksi?

Olisiko ulkomaalainen kouluttaja sittenkin parempi kuin kotimainen? Miksi?

Maksaisitko enemmän ulkomaalaisesta kouluttajasta kuin suomalaisesta? Miksi?

Pitääkö kouluttajalla olla näkyvyyttää somessa, urheiluruudussa, paikallislehdessä Fingerporin vieressä tai netissä? Pitääkö kouluttaja löytyä googlettamalla?

Pyrkiikö kouluttaja näyttämään pätevämmältä kuin onkaan? Mistä sen edes tunnistaa?

Oletko tavannut kouluttajaa koskaan henkilökohtaisesti?

Onko kouluttaja toiminut kahvakuulavaliokunnassa, liiton johtokunnassa, kansanedustajana tai perheenäitinä ja onko sillä merkitystä juuri sinulle?

Jos liitto tai seura on järjestänyt “vähintäänkin kohtuuhintaisen kurssin” niin oletko osallistunut sille? Jos et ole niin miksi?

Minkälaiset kouluttajan persoonalliset ominaisuudet vaikuttavat intoosi osallistua tämän henkilön koulutukseen? Miksi?

Otatko vastuun omasta oppimisestasi vai onko vastuu kouluttajalla?

Minkä verran mielestäsi kouluttajan pitää käyttää aikaansa kurssin suunnitteluun, toteutukseen ja kaikkeen mikä kurssiin liittyy, jotta kurssi antaa rahoillesi vastinetta? Pitääkö kouluttajan saada siitä korvausta?

Minkä verran kouluttajan tulee käyttää aikaansa kahvakuulakuntoilijoiden ja -urheilijoiden ja lajin tulevaisuuden suunnitteluun? Pitääkö hänelle maksaa myös siitä jotain?

Minkä verran sinun mielestäsi näiden kysymysten pohtimisen jälkeen kouluttajalle pitäisi maksaa rahallista korvausta kun hän pitää kahvakuulanostamisen kurssin?

Minkä verran itse toivoisit korvausta mikäli järjestäisit ja kouluttaisit alusta loppuun kahvakuulanostamisen kurssin?

**********

Jos näillä kysymyksillä on sinulle väliä niin pohdi vielä hetki myös sitä, että miksi näillä kysymyksillä on väliä sinulle. Tai jos ei ole väliä niin pohdi hetki myös sitä.

Ohjeet seuraavaan Painonnostoliiton Kahvakuulaohjaajakurssin ilmottautumiseen löytyy täältä ja olen monin tavoin olemassa jos sinulla on kysyttävää. Olet mitä lämpimämmin tervetullut ja jos et halua osallistua niin sekin on ookoo.

Mukavaa kevään odotusta ja tuoreita nostoja!

SM2017 ja loppuvuoden huvitukset

2.3.20172.3.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Kahvakuulaurheilu

Voitin viime viikon sunnuntaina Suomenmestaruuden kahvakuulaurheilussa naisten mestaruussajan tempauksessa 24 kilon kahvakuulalla tuloksena 108 toistoa.

Hopeaa Mari Kuukkanen ja pronssia Niina Pelander. Tulevat voittamaan ihan pian.

Noin. Ja sitten eteenpäin.

Tällä viikolla on uni maistunut. Olin ihan sippi kun pääsin kotiin Tampereelle. Haasteena tänä vuonna erityisesti oli kohdallani SM-kisoissa se, että mukana oli viisi valmennettavaani, joilla kaikilla oli oma tavoitteensa. Viikonloppu meni monissa tunteissa, pettymyksistä suunnattomaan iloon ja oma nostokin siinä sivussa. En osaa kuvailla henkisen kehityksen määrää mikä autossa oli kun ajelimme kohti Jyväskylää. Sen tunsi vaikka ilmastointi oli päällä. Valmentajana en ole pettynyt kenenkään suorituksiin vaan olen todella ylpeä kaikista riippumatta siitä tuliko mukaan suomenennätyksiä, itsensä ylittämistä tai pettymyksen käsittelyä. Iso kuvio on kunnossa jokaisen kohdalla.

Rautapuumat ja Lift me up. Ja Ke-Ke-Kevin.

Valmentajana minulle on tärkeintä antaa urheilijalle urheilun kautta eväitä elää itsensä kanssa niin, että hän tulee toimeen kaikessa mitä vastaan tulee. Urheilussa tai muussa elämän osa-alueessa. Suomenennätys tai oma ennätys on mitä suurin sivuseikka silloin jos pää on täynnä pissaa tai kokee itsensä merkityksettömäksi ihmisenä huolimatta siitä millaisen kilpailusuorituksen on tehnyt. Mitä iloa on esitellä kilon verran erilaisia mitaleja jos olet siitä huolimatta idiootti tai teet välikuoleman aina kun vastoinkäymisen koettelee?

Meillä oli tuuria kun saimme Haapajärveltä mökin vuokrattua. Upea luonto, puusauna ja lämmin yhdessäolo hyvien tyyppien kanssa teki SM-viikonlopusta helpomman. Jokainen sai keskittyä omaan kisaansa rauhassa ja tarkoitus olikin, että tilaa annetaan jos joku sitä haluaa. Kaikilla oli mahdollisuus olla sellainen kuin on, ilman kaakatuksia tai pakkoseurustelua.

Järvi, joka ei ollut jäässä koska siinä ei ollut vettä.

Rautapuumat aterioimassa mökin lämmössä.

Avaan myöhemmin valmennettavieni eripituisia matkoja näihin kilpailuihin. Ensi viikosta lähtien pitää myös itse keskittyä itseensä sillä EM-kisoihin on vain kymmenisen viikkoa aikaa. En ollut ajatellut vuotta 2017 urheilun osalta sen kummemmin sillä muutokset muissa asioissa ovat olleet melko isoja ja olen antanut itselleni aikaa toipua. Oli ihanaa nostaa sunnuntaina ilman paineita mutta silti keskittyä kisaan täysillä. Sellaista sen pitäisi olla aina! Tänä vuonna siis: marraskuussa Koreassa järjestetään MM-kilpailut, kesällä ehkä käyn Tanskassa nostamassa Cup of Scandinaviassa. Vielä ennen toukokuuta pitänee käydä nostamassa jossakin mestaruussarjan A-raja. Lauantaina ajattelin käydä siipaisemassa puolen tunnin tempaustreenin Lohjan puolimaratonissa 16 tai 20 kilon kuulalla kun nostaminen tuntuu nyt loksahtaneen taas jostain kohtaa kohdalleen. Pitää ruokkia sitä.

Voimavalmennus Optimal Performance Centerin Heikki Marinin kanssa jatkunee ettei perä pääse pienenemään ja mahdollisesti Porin suunnasta tulee lisää yhteistyökumppaneita mukaan. Erillinen voimatreeni on ollut todella hyvä juttu, myös henkisesti. Vahvuus tuo itsevarmuutta painavan kuulan nostamiseen ja on tuntunut jämäkämmältä kantaa itseään ilman kuulaa ja kuulan kanssa. Valmennus Ivanin kanssa ei enää jatku vaan olen ollut vuoden alusta omillani kuulatreenien suhteen ja se on tuntunut nyt hyvälle ratkaisulle. Ivan toki auttaa aina kun tarvitsee mutta muuten meillä ei enää ollut toisillemme annettavaa.

kuva: Ville Liimatainen

Fysioakatemian osteopaatti Lassi Karhunen auttoi kisaviikolla viime hetken huollossa ja tulen häntä tarvitsemaan jatkossakin. Treeni Powerhouse Gymillä Tampereella jatkuu ensi viikolla, porukka on ollut siellä hienosti tsemppaamassa meitä omituisia, pitkien sarjojen tekijöitä. Mikko Mellberg on mies jonka sydän on isompi kuin hauiksensa ja on joka kerta ilo mennä treenaamaan bunkkeriin.

Kiitos kaikille jälleen kerran jotka tällä matkalla olette ja haluatte vastaisuudessakin olla.

Kuvassa voitte nähdä yläoikella susilauman, jota pakenin märässä perisuomalaisessa metsässä kunnes saavuin hakkuualueelle ja viimeinenkin suojani oli hetkessä menetetty. Saappaan varret täynnä painavaa lunta ja pipo vinossa pääsin lopulta takkatulen ja hyvän irlantilaisen viskin ääreen. Hitto kun oli lähellä taas.

Pre SM2017

24.2.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Kahvakuulaurheilu

Bussissa. Taas. Toiset on luotuja kulkemaan ja Doriskin oli toisenlainen. Joku, monikin, välillä kysyy, että minkä takia reissaan koko ajan. En oikeastaan itse edes huomaa sitä. Miksi en reissaisi? Vietän myös paljon aikaa telkkarin ääressä. Makaan maailman parhaalla sängyllä ultrahdsmart-tv auki ja odotan jotain jännää tapahtuvaksi vaikka tiedän ettei sitä ulko-ovesta kukaan minulle tuo. Selaan Tinderiä aikuisen miehen toivossa, käyn treenamassa ja syön. Kyllä siihen pienet reissut tuo vaihtelua.

Suunta on tällä kertaa Haapajärvelle. Kohtaan muut Rautapuumat Jyväskylässä ja jatkamme kisapaikalle punnitukseen. Lupasin ajaa. Kyydissä on höyrypäisiä painoluokkaansa pyrkijöitä. Jonkun pitää olla järkevä, että päästään perille. Naiset ovat hoitaneet painonvetonsa kuitenkin hyvin, ammattilaisen ottein. Niin minäkin, olen jo yli 90- kiloinen.

Illalla kisahallilla muutamia nostoja. Tekniikkafiilistelyä, tuntumaa, rantasauna, hyvää ruokaa ja seuraa. Tiistaina kävin Luotto-Lassin käsittelyssä Fysioakatemiassa ja sain tarkennuksia lämmitelyyn. Minna Marshin mentaalivalmennuksen luento eilen tuntui hyvältä myös. Rauha omasta olosta syvenee joka viikko ja alan ilmeisesti päästä irti vakituisen työn jättämisen- syndroomasta. Siitä kun tietää tekevänsä oikein mutta useimpien kyseenalaistaessa valintaa joutuu kääntämään huonot vibat vastapalloon. Se vie energiaa. Joillakin ottaa tunteisiin kun lähellä tehdään valintoja oman hyvinvoinnin suhteen. Eihän poliisin työtä voi jättää. Mitä olet ilman virkamerkkiä? Pitäisikö olla jotain?

Tempaus ja nostaminen viestissä Rautapuumien kanssa. Ai että. Ihanaa. Niin siistiä päästä kisaamaan ja katsomaan kun valmennettavat tekee duuninsa hyvin. Loppuvuoden kisakalenteri hahmottuu sunnuntain jälkeen monelle, myös itselleni. Maajoukkuepaikkoja ei mestaruussarjassa ole kuin parhaille.

Kyllä ei se välivuosikin tuntuisi hyvälle. Sen kohdalle tullessa on onneksi myös suunnitelmat valmiina. Se reissu ei sitten olisikaan ihan pieni.

Kuva upean Tom of Finland- elokuvan ensi-illan kunniaksi. Vai onko joku eri mieltä?

Treeniä ja elämää

14.2.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Kahvakuulaurheilu

Tässähän on kohta SM-kilpailut. Reilun viikon päästä. Mahtavaa.

Tänään kävin tekemässä voimatreenin, jossa Heikki Marinin ohjelmoimana oli etukyykky, kuulaheiluri vastuksella ja tukkipunnerrus. Lajitreenien oheen ihanaa vaihtelua kun viiden sarjan sisällä toistoja on vain viisi, kahdessa jälkimmäisessä 6-8. Koko treeni on tehty hetkessä parin minuutin levoilla eikä tarvitse tehdä happikuolemaa. Edellisen päivän treeni oli mm. 22 kilolla tempausta 6 minsaa kisapacella ja kyllä se laittaa puuskuttamaan. Varastoon kuitenkin jäi, makee fiilis.

Valmennettavilla menee lujaa. Naisilla on ihan jäätävää kehitystä tapahtunut tietysti koko ajan mutta viimeisten viikkojen aikana tahti on vaan kiihtynyt. Nostaminen näyttää hyvältä ja kädet pysyy ehjinä eli jotain on ilmeisesti jäänyt päähän. Jotain korjattavaa löytyy aina mutta tässä vaiheessa niihin ei käytetä aikaa vaan pyritään saamaan hyvä nostofiilis ja luotto omaan tekemiseen onnistuneilla treeneillä. Kaikilla naisilla on stressiominaisuudet sieltä parhaimmaista päästä, joten kyllä tässä saa varovainen olla mitä laittaa harjoituspalautteisiin ja sanooko lopulta juuri mitään. Rautapuumat ovat nimensä veroisia, haastavat päivittäin. Upeita naisia.

Oikeastaan. Odotan näissä kisoissa ehkä enemmän valmennettavieni suorituksia kuin omaani. Omat treenit ovat menneet jotenkin “siinä sivussa”. Elämänmuutos paikkakunnan vaihdon ja entisen työn jättämisen suhteen on ollut henkisesti sekä superihanaa että hämmentävää.

Lilluttelu tilassa, jossa ei juurikaan tapahdu mitään mutta tapahtuu tosi paljon kasvattaa. Ei tämä uusi tilanne ole, monta kertaa jo tapahtunut, mutta aina se vaan on erilaista omalla tavallaan. Lähteä tyhjän päälle. Nauttia siitä, että seuraavana päivänä ei ole mitään aikataulutettua, vain treeni ja ruoka. Kun tarvitsee olla vastuussa vain itsestään niin kummasti alkaa löytyä päästä asioita mitä on laitettava järjestykseen, mitään kuitenkaan pakottamatta.

Sama kuin tempauksessa. Pitää kuunnella joka sekunti mitä edellinen sekunti tuo tullessaan. Jos valitsen jotain, miten se vaikuttaa seuraavaan hetkeen? Voinko korjata tulevien sekuntien aikana vähemmän hyvän valinnan? Jos unohdan painonsiirron niin forkut kärsivät. Miten pääsen sen yli kun käsi alkaa olla lopussa ja alkaa vituttamaan kun en ollutkaan hereillä alusta asti?

Ja sitten kaikki tärkeä on lopulta siinä, että ikänsä yhdessä ollut pariskunta laittaa rollaattorit parkkiin, auttavat toisensa lounaspaikan romanttisimpaan pöytään ja miettivät puoli tuntia syödäkö keittoa vai jauhelihapihvejä. Tuskin edes tiesivät ystävänpäivästä eikä mies muistanut mitä päätettiin vaan kysyi sen monta kertaa vaimoltaan. Ystävänpäiviä oli varmasti ollut heillä loputtomien sekuntien aikana paljon. Välillä oli taatusti vietetty vihollisenpäivääkin. Aviomies ei enää pystynyt nostamaan rouvansa lattialle pudonnutta kynää mutta herrasmies viereisestä pöydästä hoiti asian. Lounasravintolan työntekijä ei ollut ihan kartalla miten auttaa keitot pöytään kun asiakas ei kyennytkään siihen kunnolla itse, kasvoi siinä vähän ihmisenä hänkin.
Kaikkea tätä katsellessa mulle oli ihan sama mitä omassa elämässä tapahtuu. Poimin maasta rouvan kauppakuitin kun se lähtötohinassa tietenkin karkasi käsistä ja ojensin sen hänelle. Mieletön hymy ja käsittämätön kokemuksen kauneus veti jalat veteläksi. Minun ystävänpäiväni oli siinä ja täydellinen.

Miksi pitää opetella perusnostamista?

6.2.2017 julkaissut Kirsi Ala-Nikkilä, kategoriassa Kahvakuulaurheilu

Muutama viikko sitten Minna otti yhteyttä ja asiana tietenkin kahvakuulalla nostaminen. Alettiin siitä sitten yhteistyöhön ja kerron vähän, mitä ensimmäisessä valmennustapaamisessa teimme. Vähän siksi, että kaikki asia nyt vaan ei mahdu yhteen tekstiin.

********

Minna otti minulta yksityistunnin liiton Kahvakuulaohjaajan kertauspäivän yhteydessä viime syksynä. Molemmille jäi tuolloin “nälkää”, sillä tunnin aikana ei päästy kuin pieneen alkuun siitä, mitä nostaminen Minnan kohdalla voisi tarkoittaa.

Minna itse oli asettanut SM-kisoihin tavoitteekseen nostaa yhden käden rinnalleveto+työnnön 20 kilon kuulalla. Pyysin heti alkuunsa testivideon häneltä, jotta pääsisin kartalle tekniikasta, kun hän nostaa väsyneenä. Muistin toki syksyltä, että tekniikka oli melko metsässä mutta piti päästä miettimään, onko kyseinen tavoite edes realistinen tällä hetkellä. Videolla oli nähtävissä se mitä arvelinkin: vaikka Minna nosti täyden 10 minuuttia, näkemäni suoritus oli nostotekniikaltaan karmaisevaa. Karmaisevaa mm. sen takia, että mm. räkkiasennosta työntöön lähtiessä alaselkä oli lähes lattiansuuntaisesti taaksepäin, jolloin paine välilevyissä tuolla kilo- ja toistomäärillä on liikaa. Kahvakuulaa voi nostaa turvallisesti, joten miksi tehdä nostamisesta vaikeampaa kuin se on.

Koska Minnan nostamisessa on paljon muutettavia asioita, asiat on pidettävä yksinkertaisena. Kolmen viikon päästä SM-kisoissa hänellä ei voi olla uusi tekniikka opeteltuna. Uuden opettelemisessa menee pitkään ja tavoitteet jonkinlaiseen menestymiseen on asetettava vasta pitkälle seuraavaan vuoteen. Minna ei ole ammattiurheilija, joten urheilutreeni tapahtuu muun elämän ohessa.

Kaiken ongelman ydin Minnan työntötekniikassa, tempauksessa ja rinnallevedossa on luonnostaan liikkuva lantio, joka on vauhdikkaampi kuin Elviksellä aikanaan. On tullut mieleen, että luoko kuulan heiluriliike ilmiön, jossa ihminen ajautuu estottomaan tilaan ja sitä on kiva vielä korostaa ylimääräisellä lantiotyöskentelyllä? Tarkoituksenmukaista on nostaa kahvakuulaa ylöspäin jaloilla. Ja-loil-la. Mutta ei, aina tulee ilmaveivi jostain ja pilaa kaiken. Päätin, etten anna Minnalle ajatuksellisesti mahdollisuutta käyttää lantiota yhtään missään nostovaiheessa, sillä nyt päähän pitää saada ajatus taakan nostamisesta ylöspäin. Työnnössähän tulee pieni ja hallittu lantion nosto mutta koska se tässä tapauksessa ei ole hallinnassa niin sitä ei ajatella. Myöhemmin, kun Minna oppii hallitsemaan kehoaan niin voimme palata työnnössä lantion käyttöön ja sen hienosäätöön.

Lähdimme liikkeelle räkkiasennosta. Hyvä räkkiasento on helpointa löytää, mikäli naisena omistaa pitkät kyynärvarret ja pienet tissit. Monella valmennettavallani, Minnalla mukaan lukien, on nämä kadehdittavat ominaisuudet, jolloin räkin asennon etsiminen helpottuu huomattavasti. Mikäli nostaja ei saa räkkiä toimimaan niin, että kuula/kuulat pysyy sylissä vaivattomasti, aletaan etsiä sijaistoimintoja, usein tahattomasti. Yleensä se tapahtuu juuri selän kustannuksella. Räkkiasento on myös lähtöalusta työntöön. Jos alusta ei ole kunnossa, työnnöstä tulee useimmiten joko vetelä puolikyykky niiauksella tai ylinopea vauhtipunnerrus, jossa allemenoa huijataan sekä itselle että tuomareille heittämällä jalat taakse suoriksi, vaikkei kuula nouse suorilla käsivarsilla silminnähden yhtään. Minnan allemeno on tuo hitaampi versio: ensin lantio täysillä eteen koska reidet ja peba ei osaa nostaa ylöspäin, lisäksi välillä myös korostetaan liikettä kiskaisemalla takaraivo kohti lattiaa. Allemenossa Minna lisäksi tekee vielä hienon niiauksen ennen toiston nostamista yläasentoon. Kun työnnössä lähtö sujuu, allemenokin putoaa kohdalleen ilman notkistelua.

Minnan yläasento on mainiohko. Kun alaselässä hieman liian notkoasento poistetaan oikealla harjoittelulla ja allemeno laitetaan kuntoon, painava kuula nousee erittäin helposti ylös ja tuomarin tarvitsee ainoastaan laskea toistoja. Käsien hallinta onneksi naisella toimii!

Nostamisessa kaikkineen on hyvä olla olemassa luonteva hengitysrytmi. Minnalla rinnalleveto+työntö oli sillisalaattia eli se oli tahdiltaan sen mukaista, missä kohtaa hän pidätti hengitystään. Nostaessa ei hengitystä kuitenkaan pidätetä vaan hengitetään koko ajan. Ei juoksulenkilläkään hengitetä ensin vähän aikaa ja sitten ollaan muutama askel hengittämättä. Hengitys takaa sen, että lihakset saavat happensa väsyneenäkin ja suoritus on rentoa. Opetin Minnalle sopivaa nosto- ja hengitysrytmiä lyömällä kepillä tahtia lattiaan, ja omatoiminen harjoittelu jatkuu metronomin kanssa (metronomin käyttö vain pompsahti esille, onhan kyseessä musiikkinainen). Riittävän hitaan rytmin kautta Minnan nostaminen rauhoittui heti ja sekä hengitykselle että ajatukselle jäi aikaa paljon enemmän. Allemenoon saadaan näin rentous ja oikea energia ladattua siihen hetkeen, kun kuulaa pitää nostaa, jotta sen alle päästään. Kun rytmi on kunnossa hitaalla tahdilla, ei ole mitään ongelmaa nostaa nopeallakin tahdilla kontrolloidusti.

Yhden käden rinnalleveto+työnnössä on nostomuotona hurjan paljon kohtia mitä viilata sitten, kun perusnostaminen on kunnossa. Minnalla on paljon hyviä henkisiä ominaisuuksia, jotka vievät häntä tässä hommassa eteenpäin, kun nostotekniikka vielä odottaa valmistumistaan. Kun perusnostaminen saadaan toimimaan, psyykkinen kapasiteetti pääsee vasta kunnolla käyttöön. Näistä nostoteknisistä asioista me lähdimme nyt liikkeelle ja muutaman viikon päästä nähdään miten Minna SM-kisoissa nostaa. Oheisharjoittelu tukee kehonkäytön löytämistä ja voimaakin Minna tarvitsee paljon lisää. 20 kg kahvakuula on vielä liian painava hänelle nopeaan minuuttitahtiin mutta painavahkossa kuulassa on se hyvä puoli, että sitä nostaessa pitää jokaiseen asiaan keskittyä, jotta se nousee optimaalisesti väsyneenäkin.

On terveellisempää nostaa painavaa kuulaa hallitusti kuin kevyttä kuulaa puolihuolimattomasti. Isompaan kuulaan on aika siirtyä, kun kilpailutulos alkaa olla yhden käden rinnalleveto+työnnössä 100-110. Siis siinä tapauksessa, että perusnostaminen eli kuulan, kehon, pään, rytmin ja liikkeen hallinta on kunnossa. Numerot eivät näitä kerro suoraan vaan se miltä nostaminen näyttää. Kiihdytysajot eivät kuulu kestävyysurheiluun eikä numeroiden pitäisi antaa määrätä omaa kehitystään liikaa.

Se, haluaako kehittyä vai olla hyvä pelkästään mukavuusalueellaan onkin sitten toinen juttu.

Ohessa kepitysvideota ja rallienglantia. Kiitos Powerhouse Gym, siellä viihtyy kauempaakin käymään tulleet!