Rakettimiehen naapurissa nostamassa

Montas viikkoa tässä on mennyt Etelä-Korean MM-kisoista, no, muutama. Oon pidellyt ilmoja ja vähän jo ajatellut treenaamista mutta käytännössä oon vaan tehnyt töitä ja ollut.

Hieman poikkeuksellinen kisareissuhan tämänvuotinen oli. Flunssat toki on vaivanneet suoritusta ennenkin mutta nyt oli haasteena muutakin.

EM- kilpailujen jälkeen toukokuussa pidin noin kuukauden mittaisen treenitauon ja aloin sen jälkeen voiman pariin. Kaikenlaisia voimajuttuja jatkui aina lokakuuhulle asti. Tänä vuonna kuulanostamisen motivaatio hukkui lähinnä huonoon lajijohtamiseen. Ilmoitin kuitenkin viimeisenä päivänä valiokunnalle, että olen mukana MM-joukkueessa.

Viikot ennen lähtölentoa:

  1. viikko

Olin yhteydessä Ivaniin ja kysyin mielipidettä kannattaako lähteä ja voitko jeesata. Olin kokeillut pidempää kuulasarjaa painavalla ja se tuntui todella hyvältä kun poweria oli tullut lisää ja tempaus oli saanut huilata koko kesän ja alkusyksyn. “Yes, its possible” oli vastaus ja taas mentiin. Ivan suunnitteli kuulatreenini kisoihin asti. Voiman jätin vähemmälle.

  1. viikko

Nostaminen tuntui fyysisesti hyvältä, henkisesti ensimmäinen isompi setti jännitti mutta tein sen kun hetki oli sopiva. Kokemukesta tiedän, että pystyn vaikka suorilta nostamaan 22kg täyden ajan mutta kyllähän se vaatii vähän muutakin kuin tahdonvoimaa.

  1. viikko

Sieltä se flunssa kolkutteli. Oli pakko jäädä töistäkin sairaslomalle ja sain pahimmat kuumeilun torpattua. Koko viikko meni treenaamatta.

  1. viikko

Kulkee taas. Tosi hyviä sarjoja ja tuntuma otteeseen oli ihana suorastaan. Tempaus oli sitä mitä toivoinkin sen olevan eli kevyttä ja ilmavaa. Tiesin että parannan omaa suomenennätystäni Koreassa 10-20 toistolla.

  1. viikko

Noin. Flunssa taas ja täysin toisenlainen kuin edellinen. Kaaduin petiin suorilta. Töistä saikulla ja kevyttä treeniä vasta ihan loppuviikosta kun matkustin Helsinkiin.

Nämä tyypit toivottelivat hyvää kisamatkaa.

 

Kisaviikko

Maanantaina viimeistely 22 kilolla ja nousi semihyvin pienestä vapinasta huolimatta, ehkä siis olisin torstaina iskussa?

Tiistaina alkuillasta lento Souliin, perillä keskiviikkona kello oli 9.00, aikaero 7 tuntia. Koneessa en nukkunut yhtään mutta  lennon jälkeen olisin voinut vaikka nostaa kisanoston. Hotellin kautta punnitukseen, jossa olimme Suomen kuulahistorian pisimmän ajan, lähemmäs neljä tuntia. Vi**u että meni hermo totaalisesti käytävällä makailuun. Punnitsemisen jälkeen puolihölkkää metroon ja etsimään ruokaa, ampiainen persiissä vaati lähtemään yksin. Paino oli pudonnut kevään EM-kisoista noin 10 kiloa näköjään, tajusin myöhemmin. Hotellilta EI saanut enää ennen klo 18 ruokaa mutta löysin naapurista epämääräisen ravintolan josta ostin mukaan jotain saatanan nyyttejä. Väsytti niin paljon, että oli pakko mennä nukkumaan jotain klo 19.

Nyytit. En tiedä mitä sisällä oli.

 

Kisapäivä:

Torstaina heräsin klo 00.30 eli olin nukkunut illalla jotain viisi tuntia. En saanut unta ennen aamua. Hilluin hotellihuoneessa ja keräsin tattia otsaan. Yöllä somessa selvisi, että valmennettavani oli jäänyt koirineen auton alle ja joutunut sairaalaan. Ylijaja oli poistunut paikalta. Huoli oli iso ja itkeskelin kaikkea. Aamupala klo 8-9 oli ensimmäinen kunnon ateria maahan tulon jälkeen ja menin nukkumaan. Heräsin puoliltapäivin mutta jatkoin unia vaikka muut menivät syömään. Uusi herätys jotain klo 15 ja aloin tehdä normaaleja kisavalmisteluja. Söin mitä hotellihuoneesta löysin. En jaksanut lähteä etsimään kunnon ruokaa vaan söin hotellilla kanavatkulia. Melkein jo nauratti. Yritin herätä. Muutaman tunnin päästä pitäisi nostaa kauden päätavoitteena olevassa kisassa.


Kyllä vatkulilla jaksaa!

 

Kisapaikalla:

Olin saanut nollattu “yön tapahtumat” ja oli yllättävän hyvä fiilis lähteä nostamaan. Henkisesti. Fyysisesti olin raato mutta en ajatellut sitä vaan huijasin itseäni häpeilemättä ajattelemalla voittoa ja tepastelemalla lämppäalueella niinkuin olisin parhaassa iskussa. Olisi ollut hullua miettiä sitä faktaa, että tulisin jaksamaan ehkä viisi minuuttia ja ote loppuisi tällä kertaa aloittavasta kädestä jo alkutekijöihinsä.

+68 kiloiset nostivat kahdessa erässä ja olin ensimmäisessä, vierelläni joku kiva nainen, ehkä Australiasta? Jälkimmäisen erän naisista löytyi mitalikolmikko: Venäjälle vajaa 160 toistoa ja seuraavat sijat jotain päälle 130 toistoa. Koskaan ei voi tietää ketä on Venäjän takana, tällä kertaa sieltä jäi puuttumaan aiempien vuosien mitalistit, joten ei mennyt putkeen kellään.

Oli kuitenkin ihanaa päästä nostamaan. Lietsoin itseni kisafiilikseen puoliväkisin ja nautin nostamisesta niin kauan kuin sitä riitti. 100 toistoa 80 toiston sijaan olisi ehkä auttanut minut tuloksissa viidenneksi kuudenelta, joten kun tiesin että kone hyytyy niin en alkanut sairasta ja vanhaa ihmistä enempää kiusaamaan. Harmitus oli ollut jo edellisellä viikolla, joten toisaalta pääsin nauttimaan kilpailemisesta niillä avuilla mitä juuri siinä hetkessä oli. Nyt ei tarvinnut vääntää itkua ollenkaan. Nälkä nostamiseen jäi kun parastaan ei päässyt tälläkään reissulla esittämään.


Muistin pukea housutkin ennen hotellilta lähtöä.

 

Lauantaina kävin vielä antamassa oman vaatimattoman panokseni naisten tuplakuuliin enkä jaksanut hävetä sitä etten ollut edes treenannut. Asia oli kuitenkin tärkeä. Toivottavasti jatkossa daamit saavat nostaa tuplia IUKL:n arvokisoissa. Suoritukseni kokokohta oli lämpässä kun joku mies kuvasi puolen minuutin ajan kun nostin kahta 8 kilon kuulaa.

Suomeen palatessa nukuin ensimmäistä kertaa hyvin viikkoon sillä kelloni ei ollut vaihtunut ilmeisesti ollenkaan. Nukuin Soulissa 12 tunnin välein muutaman tunnin päikkärit ja olin siis promillen kännissä käytännössä koko reissun.

Mitäs nyt?

Olen kyllästynyt. Kyllästynyt siihen, että pitää painaa duunia ja jatkuvasti miettiä missä vaiheessa työn ulkopuolella treenaa ja minkä verran. Kyllästyttää, että joku perkeleen flunssa vaikuttaa kaikkeen niin paljon, että toimeentulo loppuu muutamaksi päiväksi ja sitä kautta stressi normielämän pyörittämisestä kasvaa. Kyllästyttää, että kun oikeasti olisi pitänyt urheilijan matkustaa kisapaikalle jo ennakkoon aikaeron vuoksi niin sitä ei voi tehdä koska se toimeeentulo vaikuttaa siihenkin.

Kyllästyttää olla joku saakelin harrastelija asiassa missä pitäisi olla ammattilainen.

No. Aion olla ensimmäistä kertaa elämässäni ammattiurheilija. Pidän Kuusamossa tammikuun mittaisen treenileirin itselleni. Sen jälkeen pohdin vaihtoehtoja jatkaa ammattilaisuutta pidemmälle kevääseen tai loppuvuodeksi. Kaikki tämä suunnittelu tulevasta vaikka on täysin avoinna kisaanko edes vuonna 2018. Näin en ressaa asialla liikaa itseäni ja voin nauttia kuukauden ammattilaisuudestani täysin rinnoin.

Tämän vuoden puolella tapahtuu kuitenkin kivoja juttuja vielä sillä parin viikon päästä Rautapuumat pääsevät Varalan Urheiluopistolle testeihin. Olen suunnitellut opiston testivastaavan kanssa tekniikka-analyysin toteutuksen eri nostomuodoista. Valmennettavat pääsevät siten näkemään omia voima, nopeus ja tehovoimiaan noston aikana ja videoanalyysin perusteella sen vielä ymmärtäneekin. Lisäksi tsekataan Rautapuumien perusominaisuudet nopeusvoimassa, tehontuotossa ja maksimivoimassa. Testipäivän kruunaa maksimihapenottotesti matolla. Tosin ei hiihtäen vaan lajiin sovellettuna “sauvakävely oksennukseen asti”. Näkisin, että rullahiihtäjiä ei Puumista tällä testikerralla tehdä.

Viikonlopun jälkiruokana on Liftareiden Joulutempaus, jossa saattaa olla liuta täriseviä mutta onnellisia Rautapuumia! Onnellinen Rautapuuma on kiva otus. Yksi liittyi Australiasta tiimiin Etelä-Korean kisojen jälkeen, joten silläkin mantereella on yksi Rautapuuma nyt. Lisäksi jeesaan vuoden 2018 SM-kisoihin erästä miesnostajaa, jonka nimeä en koskaan muista oikein. Mukavaa kun saa auttaa nostajia kehittymään. 

Hyvää 100- vuotiaan Suomen Itsenäisyyspäivää kaikille! Tehkää joku kiva sadan punnerruksen haaste somessa.

 

Mainokset

Kahvakuulaurheilun työnjako

Vaikuttaa siltä, että kahvakuulaurheilun parissa toimivat ihmiset eivät ole aina ihan kartalla siitä mitä kuntoilijan, urheilijan, seuran, valiokunnan, johtokunnan tai liiton duunikenttään kuuluu. Näin on ollut jo vuosia mutta viimeistään tämän vuoden aikana on epäselvyyksiä ollut todella paljon ja huutelijoita sen mukaan. Usein vaaditaan paljon muttei olla valmiita tekemään juuri mitään – paitsi oman näkemyksen mukaan. Liittokokouksessa viime viikon sunnuntaina oli edustamassa vain yksi kahvakuulaurheiluseura. Sen verran positiivisuutta sisälläni kuitenkin edelleen on, että uskon suurimman osan vain olevan tietämättömiä ja turhautuneita rajalliseen informaatioon. 

Suosittelen liittarissa julkaistua Suomen Painonnostoliiton ensi vuoden toimintasuunnitelmaa jokaiselle iltalukemiseksi:

http://painonnosto.fi/sites/default/files/liitetiedosto/toimintasuunnitelma_2018.pdf

Valmentajana koen, että kaikilla urheilijoillani pitää olla selvillä, kuka, mitä ja missä omassa lajissa, ja urheilussa lajista riippumatta, tekee. Silloin tietää mihin asioihin voi vaikuttaa ja mihin kannattaa omaa energiaa käyttää: urheilijan pitää saada keskittyä urheilu-uraansa, kuntoilijan pitää saada laadukasta lajiopastusta ja mahdollisuuden yhteisölliseen toimintaan.

Perusjuttuja.

Korostan, että allaoleva kuvaus ”työtehtävistä” on oma, kokemukseeni perustuva näkemys, johon sain tietenkin taustakommentointiapua viisaammilta. Kokemukseni on tullut aiemmista lajeista urheilijana ja lajivastaavana sekä kahvakuulaurheilussa niin seuran perustamisen kuin valiokunnan edustajana että valmentajana. Myös pelkkä urheiluruudun seuraaminenkin auttaa hahmottamaan kilpaurheilun, seurojen ja liittojen kombon mutta siihen tarvitaan jonkin verran maalaisjärkeä lisäksi.

Kotiseurassani Lift me upissa on aina ollut todella vahvaa järjestöosaamista, enkä todellakaan tarkoita itseäni, vaan henkilöitä, joilla on niin budjettien laatimisesta kuin urheiluhallinnostakin liittotason kokemusta. Tämä on näkynyt toiminnassa vuosien mittaan: olemme laadukas urheiluseura, jolla on järki mukana. Seurassamme kunnioitetaan niin kuntoilijoita kuin urheilijoitakin heidän tavoitteessaan ja kaikille pyritään saamaan hyvät kasvuympäristöt (vaikkei junnutoimintaa olekaan). Kahvakuulaurheilussa olemme maailman mittapuun mukaan korkealla tasolla lajiosaamisen suhteen ja nostajat on saatu hyvälle kehitysmatkalle kilpaurheilijana niin halutessaan. Tämä on mahdollista kun seuran hallitus on ajan hermolla (etsii viimeisimmän valmennustiedon yms.) ja haluaa seuransa kehittyvän yhteistyöllä. Yhteistyö tarkoittaa myös sitä, että laji on nähtävä isompana kokonaisuutena kuin vain seuran oma kassa.

Seuran hyvä pöhinä ja energia saavat jaksamaan vaikka eteen tulisi vaikeitakin ristiriitoja lajin parissa tai kilpailuissa tulisi epäonnistumisia.

Lisäksi Liftareiden kisabuffassa on aina maailman parhaat sämpylät.

Mutta siitä teille ”Rautapuumien pikaopas kahvakuulaurheiluun” toinen osa. Ensimmäinen, jossa selvennettiin lajia numeroina, löytyy täältä

Niin yksinkertaista että melkein hävettää.

 

 

Suomen Painonnostoliitto

  • Liitolta tulee tuki ja turva (taloudellinen), mutta myös velvoitteita (esim. koulutukset, kokouksiin osallistuminen yms.)
  • Kansainväliselle uralle haluavien tukeminen ja suhteet kv-liittoon
  • Yhteistyö kahvakuulavaliokunnan kanssa

Kahvakuulavaliokunta

  • Maajoukkuevalinnat, jotka esitetään johtokunnalle
  • Seurojen tukeminen, muttei seuratoiminnan järjestäminen
  • Seurayhteistyön mahdollistaminen
  • Kansallisen tason toiminnan organisointi yli seurarajojen (kilpailukalenteri kansallisille kisoille tmv.)

Seurat

  • Urheilijoiden kasvattaminen
  • Kuntoilijoiden ja lajitoimijoiden aktivoiminen
  • Ruohonjuuritason ja paikallisen toiminnan pyörittäminen (hyvä esimerkki esim. Kuulatuulen porukka tai Timpanit)
  • Matalan kynnyksen tapa tutustua lajiin

 

*********

Seuraavalla kerralla tiedossa Korean MM-kilpailujen kisarapsaa!

 

Numeroita numeroita

Urheilussa numeroilla on merkittävä rooli. Niillä selvitetään paremmuus. Ilman numeroita ei olisi kilpailua. Ei voittajia eikä häviäjiä.

Kahvakuulaurheilu on paljon numeroita mutta vielä enemmän kaikkea muuta.

Johtuu ehkä huonosta numeropäästäni sillä en pidä numeroita kovin merkittävinä, poislukien tietenkin arvokilpailut. En tiedä valmennettavieni harjoitusennätyksiä (kai niillä on suomenennätyksiäkin..) eivätkä ne niin kiinnosta, omista puhumattakaan – kun postaan jotain someen se menee kuitenkin väärin sillä unohdan tuloksen ennenkuin kirjoitan sen ylös.

Olen kiinnostunut kokonaisuudesta ja siitä miten voittolukuja saadaan aikaan.

”Numeroajattelu” voi haitata kilpailusuoritusta. Jos ajattelee liikaa omaa ennätystään parin viikon takaa valmistautuessaan kilpailuun niin todennäköisesti epäonnistuu kun tavoittelee vähintään harjoituslukemia (pakko kehittyä joka kerta!). Tai ei muuten saa itsestään irti kaikkea koska ei pysty olemaan läsnä jokaisessa toistossa numeroiden vilistäessä silmissä. Jos taas tulosta ei vielä entuudestaan ole niin se varmasti ajatellaan kuitenkin valmiiksi. Tsekataan HoFfit ja muut, jotta saadaan etukäteen itsemme johonkin väliin arvotettua.

Myös se, että kesken kisasuorituksen pohtii, ja sen seurauksena todennäköisesti panikoi, lopputulosta, jää suoritus aina vajaaksi. Koska pelkää jälleen ettei olekaan yhtä hyvä tänään kuin silloin, milloin olikaan. Ehkäpä puoli vuotta sitten tehdessään suomenennätyksen. Tai mitä muut ajattelee jos en saa parempaa tulosta nyt kuin viimeksi. Eli suoritamme koska ajattelemme, että numerot määrittävät meidät nostajana. Tai jopa ihmisenä.

Keskity otteeseen sen sijaan, että pelkäät lopputulosta. Teemme kilpailusuorituksesta juuri sen mitä etukäteen ja sitä suorittaessa ajattelemme.

Kannattaa myös miettiä miksi, ja ennenkaikkea missä vaiheessa, tehdään testinostoja. Mitä urheilijan päässä saadaan liikkeelle jos testi menee “hyvin” vain viikkoa ennen isoa kilpailua eli tulee vaikka oma ennätys? Tai jos nosto menee penkin alle? Molemmat numeroluvut sekoittaa pään. Toki “hyvä testi” antaa spekuloinnin sitten kun kisa menee huonosti sen takia, että ei ollutkaan fyysisesti vielä palautunut testistä ja henkisesti oli jossain muualla kuin mitä arvokisa vaatii. 

Moni fyysisesti hyvällä tasolla oleva nostaja paineistaa itseään turhaan numeroiden takia.

Valmentajat ressaavat numeroista.

Numeroista hössöttävät myös ne jotka eivät muusta lajissa tiedä. Tai luulevat tietävänsä.

Aloittelevan kahvakuulaurheilijan ei oikeastaan tarvitse välittää numeroista juuri mitään ennenkuin aletaan puhumaan mitalisijoituksista arvokisoissa. Sitä ennen pitää saada täysiä kymmenminuuttisia täyteen alati kehittyvällä tekniikalla, jotta jonain päivänä on mahdollista taistella pro-sarjojen maailmanmestaruudesta. Toistot tällä matkalla saattavat heilahdella laidasta laitaan mutta silti itse nostaminen kehittynee koko ajan. 

Kahvakuulaurheilussa on laadittu useita erilaisia rank- taulukoita. Ne ovat ihan ookoo juttuja. Värikkäät varsinkin ovat kivoja. Kunniakirjan voi saada tietyn tuloksen taulukkosaavuttamisesta, pitää vain päättää minkä taulukon lukemia seuraa. On tarjolla honouria, masteria, ehkä cmxää tai pvctä. 

Itse olen Master of Puppets– ihmisiä ja tavoittelen omaa lukemaani, joka blogillani on nimenä. En tiedä onko sitä missään taulukossa. 

Alkuvuosina muistaakseni haaveilin jostakin taulukosta mutta kun ajateltavaa alkoi nostamisessa olla muutenkin tarpeeksi niin on hahmottunut vain yksi tavoite: olla yhtä vahva henkisesti kahvakuulaurheilijana kuin äitini voittaessaan vaikean syövän.

Urheilija asettaa itselleen valmentajan kanssa tavoitteita. Samoin voi tehdä kuntoilija itsensä kanssa – etenkin kuntoilijan olisi syytä tehdä niin ja  rank- taulukot palvelevat tässä hyvin. Niiden avulla on palkitsevaa seurata kehittymistään ja mahdollisesti innostua sen myötä myös kilpailemisesta. Moninkertaiset maailmanmestarit muistellaan myös vesileimallisin paperein. Tittelit ovat ihmisille kovaa valuuttaa tasosta riippumatta. 

Kannattaa kuitenkin muistaa, että taulukot ovat vain jonkun ihmisen laatimia. Ne perustuvat laatijasta riippuen ehkä mm. tilastoihin mutta silti, ovat vain numeroita lokeroissa.

Haluatko olla taulukkotulos jonkun laatimassa taulukossa? Entä jos taulukko on laadittu vessassa istuen Aku Ankan lukemisen sijaan? Kuka kunniakirjan laatii, kiinnostaako häntä lopulta kova duuni jonka olet tehnyt ja onko allekirjoittaneella taholla sinulle oikeasti merkitystä? Sinulle urheilijana ja ihmisenä lajin ulkopuolella.

Jos haluat olla paras niin sinun on voitettava kuluvassa hetkessä se joka vierelläsi nostaa. Jos samalla tulee jonkun taulukon tulos niin mikäs siinä. Nostajien välinen paremmuus silti mitataan henkisellä kantilla, fyysisillä ominaisuuksilla ja planettojen asennoilla siitä hetkestä kun tuomari antaa start- komennon.

Onko urheilija onnistunut jos tulos asettuu hyvään kohtaan taulukossa mutta samalla tavoitteena ollut mitali jäi arvokisoissa saamatta? Ehkä, jos haluaa lohdutuspalkita itseään.

Ainoa taulukko joka toisinaan päässäni on kun mietin valmennettavieni tulevaisuutta, on ohessa oleva. Siinä on mahdollisimman hämäräperäisesti laadittu riittävän väljät numeroiden välit, jotta jokainen nostaja voi itsensä sieltä halutessaan löytää. Esimerkiksi aloittelija voi olla yhdessä ruudussakin aika laajalla skaalalla kuten 50-100 toistoa. Ja kuten muistatte aiemmista huuteluistani: amatöörisarjat on aloittelijoiden sarjoja riippumatta siitä miten kauan urheilija niissä makaa.

Vaikkei mestiksessä pörrääminenkään nostajasta välttämättä prota tee.

Naisten tuplakuulia taulukossa ei ole mutta kyllä te tiedätte mitä missäkin vaiheessa nostajan kehityskaarta tapahtuu: naisilla 2 x 8 kiloa millä tahansa toistomäärällä on tupliensa alussa ja 2 x 24 kg kymmenellä toistolla ei ole vielä pro, vaikka kuulat ovat, mutta täysi kymppiminsa on todellakin mainitsemisen arvoista toistoista riippumatta.

Haluan haastaa teidät ajattelemaan numeroiden lisäksi kokonaisuutta. Numerot paperilla tai taulukossa kertovat nostajasta aina jotain mutta vasta kun näkee mitä urheilija kisalavalla tekee, voi päätellä loput. 

Toivottavasti tämä viskilasillisen ääressä laadittu taulukko auttaa hahmottamaan lajivaatimuksia, varsinkin lajin pariin tulleille, tai ainakin liikauttaa tunnekeskustasi.

taulukko1taulukko2taulukko3taulukko4

 

Liike ja rytmi

Liike ja rytmi. Hengitys. Läsnäolo. Seuraavassa blogikirjoituksessa kerron numeroista mutta nyt hieman pohdintaa liikkeestä ja parista jutusta, joista kahvakuulanostaminen muodostuu.

Oheisessa artikkelissa on hyvin kuvattu liikkeen syntyä ja rytmin harjoittelua. Alkuvuodesta kerroinkin, että otin Minnan kanssa metronomin käyttöön, jotta nostamiseen löytyisi rytmiä. Minna on kehittynyt vuoden aikana hurjan paljon juuri liikkeen rytmittämisessä: enää kuula ei päätä mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Metronomi oli käytännön seuraus kepillä maahan paukuttamisestani, sillä Minna on muusikko ja ymmärtää rytmistä ehkä enemmäin kuin me jotka vain laulamme suihkussa.

Kokeilkaa nostaa niin, että siinä on tahti. Tarkoitan siis noston sisällä olevaa tahtia, en minuuttitahtia. Rentous nostamiseen on muuttuu erilaisten ajoitusten myötä mutta tahtiin pitää myös antautua. Me suomalaiset olemme humppakansaa, ja kaikki muu saattaa olla epämukavuusalueella. Mene sinne silti. Pyytäkää kaveria tahdittamaan tai hommatkaa metronomi. Kannattaa joskus myös miettiä joskus millaista treenimusaa valitsee. Välillä on fiksua treenata hiljaisuudessa ja tehdä huomioita miten se vaikuttaa omaan tekemiseen.

Sami Kalajan ylläolevasta blogilinkistä:

”Jotta asiat eivät olisi liian helppoja, niin siteeraan tässä Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen professoria Jukka Louhivuorta, jonka mukaan parhaat muusikot erottuvat muista edukseen niin sanottujen mikrorytmien myötä. Huippumuusikko ei ole kuin metronomi, vaan hän saattaa olla ihan vähän myöhässä tai liian aikaisessa. Tämä konerytmistä poikkeaminen luo musiikkiin sen ”swingin” tai ”grooven”.”

Itselleni tulee muusikoista ensimmäisenä mieleen edesmennyt rumpali Jeff Porcaro, jolla oli oma groovensa. Millaisia muusikoita teille tulee mieleen?

Kun katsotte eri lajien urheilijoita niin huomaatte: kaikilla on oma ”groove”. Ksenia Dedyukhina, yksi maailman parhaista kahvakuulaurheilijoista, on rytmittänyt tempauksensa siten, että pystyy pitkien sormiensa ansiosta lepäämään silloin kun heiluri tapahtuu. Me muut nakkisormet joudumme panostamaan erilaiseen nostotekniikkaan ja etsimään siten oman rentoushetkemme. Tempauksessa pitää löytää hetki rentouteen ja ainoa vaihtoehto oikeastaan on rauhoittaa heiluri, sormien pituudesta riippumatta, ja teki sen millä tavoin tahansa. Hengitä silloin poispilattu ilma pihalle ja ota uutta tilalle.

Tiesittekö muuten, että kaikissa naisten painoluokissa tempauksessa kärjessä olevat venäläiset omaavat pitkät sormet?

Nyt kun mainitsin fyysiset ominaisuudet niin niiden takiahan meillä kaikilla on se oma groovemme. Olemme pitkiä ja pätkiä, nopeita tai dieseleitä. Luonteemme, itsetuntomme tai opitut tapamme näkyvät kisalavalla tiukan paikan tullen tai siinä miten asennoidumme kovaan treeniin tai lepoon.

Ihminen täydessä kokonaisuudessaan ja tämän kokonaisuuden vahvuuksien hyödyntäminen vaikuttaa siihen, millainen nostaja kahvakuulaurheilijasta tulee. 

Tähän voimme itse tai valmentajan avulla vaikuttaa matkan varrella paljon.

Ilman hengitystä ei liikkeeseen saa rytmiä. Tai toisin sanottuna, hengitys määrää liikeen rytmin. Eli myös epäsäännöllinen hengitys tuo epäsäännöllisen rytmin nostamisenn. Hengitystä tarvitaan, jotta lihakset saavat happea ja hengitystapaan kannattaakin paneutua sen jälkeen kun perusnostaminen on hallussa – ei ole yhdentekevää millä tavalla ja mihin osaan keuhkoja henkoset suorituksen aikana vedetään.

Hengityksen pitää olla säännöllistä, rauhallista, tolkullista ja normaalia. Juuri sellaista mikä nostajalle parhaiten toimii siihen kehon rytmiin, mikä valmentajan kanssa mietitään.

Kun katson ulos ikkunasta ja seuraan hetken koivua, joka on kauttaaltaan keltaisissa lehdissä niin koen, että enemmän pitäisi ihmisen miettiä liikettään, siitä syntyvää rytmiä ja kuinka nämä vaikuttavat suoritukseen.  Ja urheilijan kasvuun myös ihmisenä, jota pidän todella tärkeänä. Toivon, että valmennettavillani tapahtuu koko ajan pientä kehitystä omassa itsetuntemuksessaan. Että he löytävät oman rytminsä ja nauttivat sen tuomasta flowsta. Siitä tunteesta kun kisalavalla homma vaan toimii – niinkuin junan vessa.

Loppuun videonpätkä Liftareiden leiriltä, jossa kaksi huippu-urheilijaa näyttävät oman groovensa vaikka nostavat samaan minuuttitahtiin. Vaikket tietäisi syitä nostajan tekniikan taustalla niin aina voi aistia millä tavalla hän rytmitää nostoaan.

 

 

 

 

 

Rautapuumat takaisin luontoon!

Viikonloppuna oli Rautapuumien leiri. Koska jo kesällä vaikutti siltä, että naiset kaipaa muutakin kuin piiskaamista niin päätin järjestää heille tähän hetkeen vähän muuta tekemistä.

Kävimme toki sunnuntaiaamuna nostamassa kahvakuulaa. Jokainen oli tehnyt aiemmin yhdeksi treeniksi etukäteen ohjelmoidun mentaaliharjoituksen ennen nostosarjaa. Nyt teimme saman mutta siten, että saatiin käytönnössä vähän kisatilannetta mukaan kun nostot olivat pareittan. Puumat miettivät kisakuulan sarjan sellaiseksi, jossa ei vielä tarvinnut laittaa kaikkea peliin (Lahden kv-kisoihin on vain kolmisen viikkoa aikaa eli ei missään nimessä kovaa testiä enää) vaan jätti enemmänkin nälkää  ja itseluottamusta.

Esimerkiksi Taija meditoi ensin 6 min 24 kilon tempausta kisatahdilla ja nosti sen jälken oman ennätyksensä. Kävi myös niin, että joillekin paineet olivat toisten silmien edessä liikaa ja kuula putosi liian aikaisin tai nosto ei muuten tuntunut hyvältä. Nämä eivät kuitenkaan olleet epäonnistuneita nostoja vaan erittäin opettavaisia.

Harjoituksen jälkeen jokainen varmasti huomasi, miten isossa roolissa pää on. Jos lähdet nostamaan kuin lammas, häviät. Jos ajattelet etukäteen ettet onnistu, häviät. Kaikki se, mitä pelkäät, todennäköisesti tapahtuu.

Tämä toimii myös toisinpäin: kun päätät voittaa, tulos on hyvä, erinomainen tai saatat ylittää itsesi moninkerroin ja loppusijoitus riippuu lopulta enää siitä miten muut nostavat.

Kaikki se mitä nostaessasi ajattelet vaikuttaa otteeseen ja jos et osaa sopeutua noston aikana eri asioihin niin et voi kehittyä.

Pienen sanallisen herättelyn jälkeen lähdimme maalle. Kisailimme hiukan Virain Vahvin- kilpailua. Lajit olivat isäni kanssa keksittyjä, virallisia Virenojalaisia mittelöitä: heinäseipään pystytys (alkulämmittely), maitotonkien kanto, kuusitukin heitto, betonilaattojen kannattelu, tukkikärryn aisan nosto ja koivutukin lastaus tukkisaksilla.

Sanna pökkää pölliä, Minna ja kaikille liian kevyt koivutukki (keskimääräinen lastausaika vain n. 20s),  ja Jonnalla 60 litraa per käsi.

Isä oli yllättynyt kaikkien naisten voimista mutta tukkikärryn aisaa sai nostettua edes kerran vain Gentain Minna.

Seuraava harjoitus oli taas meditatiivinen. Pyysin jokaista käymään itsekseen kävelyllä lähimaastossa ja tuomaan päivällispöytään hirvikärp.. eikun jotain sellaista, jossa näkee itselleen jotain tärkeää.

Tarinat olivat ihania. Yksi oli mm. tuntenut suurta onnellisuutta juuri siinä hetkessä, tunkenut puolukoita suun täyteen sammalmättäällä ja poksutellut niitä suussa yksi kerrallaan, pari käytännöllisempää naista oli alkanut välittömästi etsimään sieniä. Myös heinien suhinaa oli kuunneltu. Mahtavaa, että kaikki saivat hetken olla yhtä universumin kanssa ja ennenkaikkea, antoivat itsensä humahtaa johonkin muualle.

Heli löysi tästä uuden alun. Värit tosin ehtivät väljähtyä ennen kuvanottoa. 

Söimme paljon äitini tekemää ruokaa, tarjolla oli juuri savustettua lohta ja päivän haudutettua peuraa. Sitten jokainen lähti omiin suuntiinsa, bussiakin oli ajettu autolla takaa kun oli oltu myöhässä asemalta.

Nämä ovat tärkeitä juttua. Jokaisen urheilijan pitäisi saada löytää itseään, jotta ymmärtää, mistä kaikessa lopulta on kyse ja että elämän tärkeysjärjestys pysyy vastoinkäymisistä huolimatta.

Se vähän virallisempi kannanotto

Toistaiseksi en ole kommentoinut Painonostoliiton johtokunnan päätöstä kahvakuulavaliokunnan päätökseen ja siihen liittyviä käänteitä virallisemmin missään. Teen sen nyt. On pakostakin sysipitkä kun on liitteitä. 

 

Vastineet valiokunnan päätökseen poistaa naisten 24 kilon tempaus ja 24 kilon yhden käden rinnalleveto-työntö

Halusimme vajaan kymmenen henkilön ryhmänä miettiä kuinka etenemme valiokunnan esityksen suhteen, joka mielestämme oli kohtuuton mm. toteuttamistavan suhteen. Ryhmässä oli molempien lajien nostajia eri seuroista, valmentajia että eri seurojen jäseniä. Osa otti yhteyttä valiokunnan päätöksen jälkeen.

Vaikutti valitettavasti siltä, että valiokunta ei olisi halunnut ottaa päätöstään omassa kokouksessaan uudelleen käsittelyyn, olimme tässä vaiheessa olleet yhteydessä valiokunnan seuran edustajaan. Kysyimme liitosta kuinka kannattaisi toimia sillä asia oli saatava uudelleenkäsittelyyn pian. Saimme ohjeeksi lähestyä johtokuntaa virallisesti vastineen ja myöhemmin lisävastineen muodossa. Näiden välissä siis liiton edustaja pyysi valiokunnalta myös vastineen asiaan. Näin molemmille osapuolille annettiin mahdollisuus tuoda näkökantansa esille käsittelyä varten.

Halusimme tehdä johtokunnalle osoitetut vastineet itsemme sekä kaikkien niiden urheilijoiden puolesta, joita lajipoisto koski mutta myös osoittaaksemme, että valiokunta ei voi tehdä päätöksiään näin ison asian kohdalla näin hätäisesti. Emme olisi halunneet, saatikka että siihen olisi ollut aikaa tai energiaa, kääntyä johtokunnan puoleen mikäli asia olisi ollut muutoin selvitettävissä. Moni meistä, ja allekirjoittaneista, tuntee niin valiokuntalaiset kuin paljon muutakin kahvakuulaväkeä, joten oli selvää alusta lähtien, että mitä todennäköisemmin johtokuntaan asian vieminen aiheuttaa suuttumusta. Tämä ei voinut kuitenkaan olla syy jättää asiaa käsittelemättä. Uskoisin, että ne jotka tämän ymmärsivät eivät myöskään välittäneet vaan halusivat allekirjoittamalla tukea asiaa.

Johtokunnan 26.8.2017 kokouksen pöytäkirja ja vastineet ovat jokaisen luettavissa täällä:

https://painonnosto.fi/sites/default/files/liitetiedosto/johtokunta_5_2017_poytakirja_nettiin.pdf

https://painonnosto.fi/sites/default/files/liitetiedosto/valitus_kahvakuulavaliokunnan_paatoksesta_koskien_smlajivalikoimaa.pdf

Kahvakuulaurheilun virallisella kanavalla ei ole tiedotettu johtokunnan kokouspäätöksestä. Urheilijat, joita lajipoisto olisi koskenut, eivät tiedä asiasta jolleivat ole suljetun facebook- ryhmän jäseniä. Valiokunta on tiedottanut johtokunnan kokouksen jälkeen ainoastaan kolmen jäsenensä erosta. Vastineen tai seuraavaksi käsittelemäni avoimen kirjeen laatijoihin ei olla oltu valiokunnan puheenjohtajan taholta yhteydessä vaikka toki sitä toivoimme. Valiokunnan puheenjohtaja ei ollut johtokunnan kokouksessa.

 

Avoin kirje johtokunnalle

Kevään 2017 EM- maajoukkuevalinnat SM- kilpailujen jälkeen olivat sekavat joidenkin urheilijoiden osalta vaikka säännöt valintojen suhteen Kahvakuulaurheilun kilpatoiminnan säännöissä ovat selkeät. Avoin kirje johtokunnalle sekä valiokunnalle otettiin työn alle EM- kilpailujen jälkeen.

Halusimme kuitenkin ymmärtää uuden valiokunnan työmäärää ja uskoimme, että kirjeenvaihto valiokunnan kanssa epäselvistä valintakriteereistä olisi riittänyt. Asiat eivät silti epävirallista tietä selvinneet, päinvastoin. Emme tiedä käsiteltiinkö mitään asiaa valiokunnan kokouksissa vai selvittikö asiaa pelkästään puheenjohtaja.

1.9.2017 kaksi naisten mestaruussarjan nostajaa on edelleen virallisesti nimeämättä MM- maajoukkueeseen. Heille ei ole ilmoitettu asiasta millään tavoin henkilökohtaisesti. Edustusasiaa ei voida kuitata facebookissa.

Koimme valiokunnan suhtautumisen hankalaksi kesän mittaan ja stressi maajoukkueen asioiden hoitamisesta kasvoi sillä valiokunta halusi myös saattaa urheilijoiden tietoon ja päätäntävaltaan talouteen liittyviä vaikeuksia, jotka koskivat tulevan MM- kilpailumatkan tukemista. Tämä olisi vielä alkuvuodesta ollut ihan ok. Tätä kaikkea ei auttanut luottamustehtävissä olevien henkilöiden käytös netissä. Emme enää tienneet mitä tapahtuu tai onko valiokunnassa sellaisia henkilöitä, joihin voi tiukan paikan tullen luottaa. Edelleen, kysyimme liiton edustajalta, voimmeko tehdä asialle jotakin. Tuntui silti vastenmieliseltä lähteä aprikoimaan kuinka näin ikävät asiat voitaisiin tuoda esille siten, että ne käsiteltäisiin asiallisesti, ilman väärinkäsityksiä.

Halusimme kirjoittaa kirjeen tästä huolimatta ja vaikka tiesimme entuudestaan, että osa valiokunnan jäsenistä ei pystyisi käsittelemään asiaa kuten valiokunnan tehtävässä kuuluu tehdä. Kirjeellä ei tarkoitettu tuovan eripuraa mutta edelleen, koimme tärkeäksi saattaa johtokunnan tietoon sen, ettei valiokunta vaikuttanut mm. hoitavan tehtäviään niinkuin hyvä hallintotapa velvoittaa. Asia meni ihmisten reaktioiden edelle ja olimme valmiita tähän. 

Tässä kirje luettavaksenne.

”Haluamme saattaa Suomen Painonnostoliiton johtokunnalle tiedoksi kahvakuulamaajoukkueen valintaprosessiin sekä kahvakuulavaliokunnan toimintaan liittyviä epäkohtia vuoden 2017 aikana. Vuoden 2017 valiokunta on halunnut kumota aiempien valiokuntien työryhmissä valmistellut päätökset koskien maajoukkuetoimintaa. Tämä on tehty ilman järkeviä perusteluja sekä ilman työryhmätyöskentelyjä.

Maajoukkuevalinnat keväällä 2017:
Valiokunnan laatimien valintaperusteiden mukaan “Maajoukkuevalinnat tekee SPNL:n kahvakuulavaliokunta. Maajoukkueeseen valittu urheilija on oikeutettu edustamaan Suomea yhden kalenterivuoden ajan EM- ja MM-kilpailuissa.”
(http://www.kahvakuulaurheilu.net/kahvakuulaurheilun-maajoukkuevalinnat-2017/ Valintojen ajankohta)
Kuitenkin valiokunnan kokouksessa 10.3.2017 päätettiin, että ne maajoukkueeseen valitut urheilijat, jotka eivät ole tehneet B-rajaa, kuuluvat maajoukkueeseen vain EM-kisoissa. http://www.kahvakuulaurheilu.net/wp-content/uploads/2014/12/muistio-2-2017.pdf
Tästä päätöksestä ei tiedotettu urheilijoita. Kun ristiriita huomattiin, asiasta kysyttiin valiokunnalta sähköpostitse ja valiokunnan Facebook- sivuilla. Saadut vastaukset olivat erittäin ristiriitaisia ja epäselviä, välillä jopa epäasiallisia. Kirjeenvaihto ei johtanut minkäänlaiseen konkreettiseen lopputulemaan. Vasta urheilijoiden nostaessa B-rajan EM-kilpailuissa ilmoitti valiokunta maajoukkuepaikasta MM-kisoihin, mutta vain Facebook-kommentilla eli virallista päätöstä ei ole syksyyn mennessä tullut.

Maajoukkueen tilanne ennen Korean MM-kilpailuja: Vuoden 2017 IUKL:n MM- kilpailut järjestetään Koreassa marraskuussa 2017. Valiokunta on pitkin vuotta kysellyt maajoukkueen edustajilta näkemyksiä valiokunnan taloudelliseen tilanteeseen. Nostajia on pyydetty miettimään, mistä he ovat valmiita tinkimään, jotta rahoitus onnistuisi. Budjettiasiat eivät millään tavalla kuulu maajoukkueurheilijoiden päätettäväksi, vaan valiokunnalla pitäisi olla riittävä kyvykkyys tehdä budjettia koskevat päätökset itse. Tällä hetkellä on epävarmaa saako A- rajan tehnyt urheilija liiton avustuksen MM-kisamatkaan.

Maajoukkueella ei ole joukkueenjohtajaa MM-kilpailuihin, eikä hakua tähän ole avattu. Kilpailuihin on aikaa kolme kuukautta, ilmoittautumisen sulkeutumiseen kaksi. Urheilijoilla ei ole henkilöä, jonka puoleen kääntyä maajoukkueen asioissa. Valiokunnalla on nimetty maajoukkuevastaava, mutta kielimuurin takia hänen ja kansainvälisen lajiliiton välinen kommunikointi on haastavaa. Parina viime vuonna joukkueenjohtajana on toiminut venäjän kielen osaava Johanna Seppälä. Seppälä on luonut hyvän suhteen IUKL:n suuntaan ja Suomen nostajia arvostetaan. Seppälä valittiin keväällä 2017 liian myöhään tehtäväänsä, jotta joukkueen ilmoittautuminen yms. olisivat sujuneet kuten aiempina vuosina. Lisäksi joukkueenjohtajan tehtävää toimitti myös valiokunnan maajoukkuevastaava ilman tarkempaa työnjakoa, joten maajoukkueurheilijoille oli epäselvää, kumpi joukkueenjohtaja-asiaa hoitaa. Maajoukkueleirejä ei ole vuonna 2017 järjestetty valiokunnan talouteen vedoten. Aiempina vuosina leirejä on järjestetty jopa nollabudjetilla, sillä leiri on koettu maajoukkueen yhteishengen rakentamisen kannalta.
Kokouksessaan 1.8.2017 valiokunta on päättänyt muuttaa maajoukkueen valintakäytäntöjä siten että maajoukkuepaikka on vain yhdeksi arvokisaksi kerrallaan.
http://www.kahvakuulaurheilu.net/wp-content/uploads/2014/12/muistio-5-2017.pdf
Aikaisemmat valiokunnat ovat päättäneet maajoukkuepaikan pituudeksi yhden kalenterivuoden sillä perusteella että maajoukkueeseen tulisi antaa näyttömahdollisuus siten, että urheilija saa mm. tehtyä vuosisuunnitelman sekä saa sen myötä harjoittelu- ja keskittymisrauhan. Uuden päätöksen myötä tämä on käytännössä mahdotonta. Ensi vuonna maajoukkuenäyttöihin vaaditaan jatkuvaa tuloskuntoa, sillä näyttökilpailuiden ajankohta voidaan julkaistaa vain kuukauden varoitusajalla. Vuoden 2018 SM-kilpailuiden suuntaa-antava päivämäärä on alustavasti tiedossa, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan naisten mestaruussarjaan ei kv-näyttöjä voi ko. kilpailuissa antaa. Tämän päätöksen seurauksena kv-arvokisoihin naisten mestaruussarjaan lähetettävä edustaja (1/painoluokka) ratkaistaan kansallisen tason kilpailuissa. Vielä ei ole tiedossa, että miten valiokunta aikoo esimerkiksi ratkaista valinnan tasatuloksen näyttökilpailuissa antaneiden nostajien kesken. Arvostetuin kansainvälinen kahvakuulaliitto on IUKL (International Union of Kettlebell Lifting) ja IUKL:n kilpailuissa nostavat maailman parhaat kahvakuulaurheilijat. Tähän liittoon Suomen Painonnostoliitto kuuluu ja IUKL:n kilpailuissa nostavat suomalaiset maajoukkuenostajat. Vuoden 2017 kahvakuulavaliokunta on toistuvasti tuonut esille, että haluaa toimia toisin kuin IUKL. Muita kuin henkilökohtaisia preferenssejä tähän ei ole. Tämä on aiheuttanut hämmennystä niin maajoukkueurheilijoiden kuin muiden lajin parissa toimivien keskuudessa. Maajoukkueurheilijoiden osallistuminen kyseisen liiton kv-kilpailuihin ja kansainvälisen urheilu-uran luominen ei ole millään tavoin este kahvakuulaurheilun kehittämiselle myös muutoin.
Edellä mainitut asiat ovat vaikuttaneet paljon urheilijoiden motivaatioon. Urheilijat ovat joutuneet laatimaan vastineita ja pohtimaan valiokunnan asioita oman harjoittelunsa kustannuksella. Osa on myös harkinnut urheilu-uran lopettamista. Joitakin paljon aikaan saavia henkilöitä on jäänyt pois seuratoiminnasta lajin sisäisten ristiriitojen takia. Monet maajoukkueurheilijat ja seuratoiminnassa olevat henkilöt eivät luota tällä hetkellä juuri lainkaan valiokunnan toimintaan kahvakuulaurheilun parhaaksi. Luottamuspulaan on vaikuttanut muun muassa valiokunnan puheenjohtajan sekä erään valiokuntalaisen käytös sosiaalisessa mediassa sekä ristiriitaisuus tiedottamisessa. Valiokunnan kokouskäytännöistä on noussut negatiivinen mielikuva, päätökset viedään läpi liian pikaisesti. Suuristakaan linjanvedoista ei ole koottu työryhmiä pohtimaan vaikutuksia etukäteen eikä seuratoimijoita ole kysytty mukaan keskusteluun.

Toivoisimme johtokunnan puuttuvan kahvakuulavaliokunnan hätiköivään ja urheilijoille epäedulliseen tapaan tehdä päätöksiä.

Maajoukkueen mestaruussarjan nostajat:
Minna Salokannel
Kirsi Suomela
Taija Merisalo
Maajoukkueen joukkueenjohtaja Johanna Seppälä

 

Valiokunta julkaisi kirjeen netin yleisönosastoksi luokiteltavassa facebook- ryhmässä ennen johtokunnan kokousta, jossa lajipoistoasia käsiteltäisiin. Valiokunta ei tuonut esille millään tavoin, mistä kirje oli heille tullut, se vain buutattiin ulos. Kommentoinnit kirjeeseen postauksen jälkeen jätettiin valiokunnan osalta huomioimatta vaikka selvästi lukijoilla ei ollut käsitystä mistä on kyse. Osa facebook- ryhmäläisistä hermostui mm. siitä, että johtokunta tekisi päätöksiä kirjeen perusteella.

 

 

Miltä nyt tuntuu?

Huolimatta siitä, että vuosien varrella olen ollut tekemisissä suoraan tai epäsuorasti kahvakuulaurheilun aktiivien, nostajien, tuomareiden ja muiden lajin parissa harrastavien kanssa, ja tottunut milloin minkäkinlaiseen kiukutteluun tai vähättelyyn, olen todella hämmentynyt siitä, millä tavoin tämä on mennyt tunteisiin. Me otimme erittäin vaikeat asiat esille niin hyvin kuin ikinä osasimme koska ei ollut tarvetta muuhun kuin epäkohtien esille tuomiseen. 

Kukaan ei ole koskaan, missään tilanteessa, edes virheen sattuessa, vastuussa siitä miten toinen aikuinen ihminen käyttäytyy. Pohdimme esilletuotavat asiat viimeisen päälle, emme siis ole millään tavalla syyllisiä siihen, miten kukakin asiaan suhtautuu. Jokainen meistä seisoo sanojensa takana.

Tällä hetkellä meidät kuitenkin on syyllistetty siitä, että valiokunnassa luottamustehtävässä olevat, aikuiset ihmiset ovat loukkaantuneet ja jättäneet tehtävänsä ja netissä on jälleen vielä valiokunnan jäsenenä käyttäydytty toisin kuin mitä me toivoisimme valiokunnan jäsenen käyttäytyvän. En halua uskoa, että tekään toivotte.

Kuinka moni teistä, jotka nyt olette meitä syyllistämässä, haluaisitte esittää vaikkapa minulle, kuinka tämä kaikki olisi pitänyt hoitaa?

Oletteko todella sitä mieltä, että valiokunta on toiminut viimeistään nyt niinkuin sen kuuluu? 

Onko teistä hyvä asia, että valiokunnan puheenjohtaja jättää kahden henkilön kanssa jäljelle jääneet valiokuntalaiset hoitamaan kolmestaan tehtäviään tällaisen mekkalan jälkeen? Mitä jos kaikkien edellisten vuosien valiokunnat olisivat kiukuspäissään hajonneet kun esille on tuotu epäkohtia? Valiokunnassa tai muissa luottamustehtävissä vuosien saatossa olleet tietävät, että tehtäviin kuuluu hoitaa myös asioita mitä “kentältä” tulee omien ideoiden lisäksi. En itse voi kuvitella, että olisin eronnut tehtävästäni silloin kuin tulosrajatyöryhmän työtä arvosteltiin.

Te, samat ihmiset, olitte silloinkin äänessä.

Tuntuu käsittämättömältä, että kommentoitte asiaa julkisesti siten, että sekä allekirjoittaneet että avoimen kirjeen laatineet on asetettu lähes idiootin asemaan. Tuomitsette meidät ja loukkaannutte aikuisten ihmisten puolesta ja vielä kehtaatte tuoda sen käytöksellänne esiin eli ette lopulta ole yhtään sen parempia. Kysymättä lainkaan lähtökohtiamme.

Silloin kun epäselvyyksiä halutaan selvittää, ne tehdään mahdollisimman virallisesti, jotta vältyttäisiin huutelulta. Nyt tämän jälkipyykin pesee epätietoinen “kentän ääni” koska valiokunta ei ota tapahtuneesta mitään vastuuta.

 

Saanko pyytää jotain?

Korean MM- kilpailuihin on aikaa vajaa kolme kuukautta. Pyysimme johtokuntaa, ja sitä ennen valiokuntaa, käsittelemään asiat pikaisesti sillä urheilijoina ja valmentajina halusimme keskittymisrauhan päätöksen jälkeen. Meille on kunnia-asia edustaa Suomea ja haluamme tehdä sen aina mahdollisimman hyvin. Kaikille maajoukkueessa se on tärkeää. 

Ymmärrättekö, miltä urheiljoista tuntuu nyt kun pitäisi keskittyä kauden päätavoitteeseen ja mitätöitte netissä maajoukkue-edustajat ja kyseenalaistatte mm. matkakorvausasian?

Itseasiassa, kukaan ei ole kysynyt miltä meistä allekirjoittaneista tai avoimen kirjeen laatijoista tuntuu. Vaikka et olisi kv- tasosta haaveileva kahvakuulaurheilija, niin olisiko mahdotonta asettua hetkeksi meidän asemaan, jotta oikeasti käsittäisitte, mistä tässä on kyse? 

Tänä vuonna tehtävissään olleet, ja jääneet, valiokuntalaiset ovat erinomaisia jokainen omalla tavallaan ja olisi harmi mikäli näitä taitoja ei voitaisi valjastaa lajin parhaaksi. Valiokunta 2017 on ollut esimerkillinen lajin markkinoinnin parantamisessa ja mm. virtuaaliliiga on ehkä parasta mitä kahvakuulakuntoilijalle voidaan tarjota. Avoimuus, jota tuotiin esille suunnitelmassa alkuvuodesta, olisi vain pitänyt pitää maaliin asti. Edellisen vuoden valiokunnan puheenjohtaja sekä liiton edustaja olisivat myös varmasti olleet käytössä esim. budjetin laatimisen suhteen.

En halua kommentoida johtokunnalle toimittamiamme vastineita tai avointa kirjettä netissä missään tämän jälkeen. Olen valmis puhumaan asiasta kasvotusten tai puhelimitse MM- kilpailujen jälkeen. Antakaa maajoukkueelle keskittymisrauha ja ottakaa minuun yhteyttä mikäli vielä tämän postauksenkin jälkeen jokin on epäselvää. Minä kyllä kannan vastuun siitä mitä teen ja sanon. Olen halukas puhumaan ja jakamaan ajatuksia kisapaikoilla silloin kun en itse ole keskittymässä suoritukseen. Olen oikeasti käytettävissä mikäli vain jossain asiassa urheilun suhteen voin auttaa. Pitää vaan olla pokkaa tulla jutuille, loppu sujuu itsestään.

Lisäksi pyydän, ettei kukaan tykkää tästä postauksesta. Olen ihan hullun väsynyt nappuloiden takana huuteluun.

Urheilua ja kuntoilua.

Mietin otsikoksi ensin “Urheilua vai kuntoilua?”.

Toivon kuitenkin, että vastakkainasettelu jo loppuisi. Mielestäni “ja” kuvaa huomattavasti paremmin sitä kimppaenergiaa, joka jokaisessa urheilulajissa pitäisi olla. Siihen ei silloin kuulu myöskään kysymysmerkki.

Kirjoitan nyt kuitenkin kahvakuulaurheilusta, jossa noin kymmenvuotisen kisaharrastelun ja kosteiden ulkomaanmatkojen jälkeen osa on alkanut kilpailemaan ihan tosissaan ja se on tuonut jostain syystä mukaan omituisia käytöstapoja.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kun on olemassa kahvakuulaurheilu niin on olemassa myös kahvakuulakuntoilu. Urheilussa tavoitellaan korkeimmillaan palkintosijoja maailman huippujen kanssa ja jos oikein lykästää niin myös haastetaan heitä. Kuntoilija taas saa harrastaa terveysliikunnan muodossa samaa lajia, joko huippujen kanssa tai itsekseen. Seurassa tai ilman. Pikkukisoja käyden tai olohuoneessa nostaen.

On olemassa lajiliitto. Jokaisessa urheilulajissa on lajiliitto, pitäisi olla, ja sen tehtävä on toimia niin urheilijoiden kuin kuntoilijoiden mutta myös lajin hyväksi. Kahvakuulaurheilussa toimitaan Suomen Painonnostoliiton kanssa. Liiton kanssa taas tekee yhteistyötä kahvakuulavaliokunta. Liiton johtokuntaan on mahdollista hakeutua kuka vain ja johtokunnan kokouksissa olisi vähintään oltava lajin ja valiokunnan edustaja paikalla, jotta avoimuus ja selkeys, ja kaikki mitä nyt kommunikoinnissa tarvitaan, säilyy. Kuntoilijoiden, lajin ja urheilijoiden hyväksi.

Huomaatte varmaan, että sanajärjestyksen voi muuttaa.

Simple as that.

Tätä kaikkea pyörittää ihmiset. Tässäkin vaiheessa ollaan vielä hyvässä pössiksessä.

Sen jälkeen kun ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa alkaa väistämättä kolisemaan. Kolina johtuu siitä, että meillä kaikilla on oma historiamme ja siitä muodostuneet asenteet ja mielipiteet ja mitä kaikkea. Se on normaalia ja se on elämää. Ilman erilaisuutta oltaisiin jotain muuta kuin ihmisiä. Näillä matkan varrella saaduilla avuilla joko tulemme toimeen toistemme kanssa tai emme. Siitä seuraa väistämättä lisää kolinaa, suuntaan tai toiseen. Useimmiten vedetään vielä mukaan niitä, jotka kolinaan helposti on vedettävissä. Osa ihmisistä osaa enemmän kuin toiset, niin itseilmaisussa kuin virkkaamisessakin. Kaiken voi kuitenkin oppia – jos haluaa. Elämänkoululainen ja kaikenkoululainen.

Pelottavinta mielestäni kaikessa on mustavalkoisuus. Kun ajatellaan että on olemassa joko urheilu tai kuntoilu niin ollaan metsässä. Minkä takia urheilua ja kuntoilua ei voisi kehittää yhtäaikaa? Jos huipulle tavoittelevat urheilijat koetaan uhkana niin miksi? Kokeeko kuntoilijat, tai jopa lajiaktiivit, että he jäävät paitsioon? Paitsioon mistä? Kuntoilija on kuntoilija niin kauan kuin sitä itse haluaa. Hän voi olla myös urheilija ja kokeilla miltä se tuntuu. Moni urheilija taas kaihoaa kuntoilun perään kun tavoitteet tuntuvat lohduttomilta saavuttaa.

Niin kauan kuin kahvakuulaurheilun parissa toimivat näiden kysymysten riivaamina – niin kauan kolisee. Kun kolinassa on kyse kateudesta, vittuilusta, seläntakana dissaamisesta, silmien pyörittelystä, tervehtimättä jättämisestä, kannustamatta jättämisestä, superfeminismisyydestä, kusipäisyydestä, neitimäisyydestä, suvaitsemattomuudesta, vastuuttomuudesta, pikkumaisuudesta, munattomuudesta, lapsellisuudesta, tykkäysnappuloista, kostamisesta, marttyyrinviitoista ja ennenkaikkea, yhteen hiileen puhaltamattomuudesta, kaikilla on paha olla. On kuitenkin inhimillistä tuntea näitä tunteita, jopa käyttäytyä siten. Mutta kun se mitä olet, mitataan käyttäytymisen eikä sanojen perusteella.

Opin tämän yhdestä Batman- elokuvasta kun krapulainen Batman sai hotellin aulassa viisaalta naiseltaan pari valittua sanaa.

Kun kilpaurheilija tai huippu-urheilija haluaa menestyä niin hän laittaa siihen paljon enemmän paukkuja kuin kuntoilija omaan harrastukseensa. Tätä faktaa ei voi poistaa vaikka miten haluttaisiin ja jos tätä näkökulmaa pelkästään katsotaan niin urheilija ja kuntoilija ei silloin ole samalla viivalla. Mitä sitten?

Lopulta urheilussa ei kuitenkaan ole kyse urheilusta vaan ihmisenä kasvamisesta. Siihen kuuluu kaikki päinvastainen mitä aiemmin luettelin. Kaiken sen vahvistaminen ihmisessä itsessään. Silloin kuntoilijasta voikin tulla urheilijan esikuva ja aiemmin mustavalkoisena ajateltu muuttuu sateenkaaren väreiksi ja mahdollisuuksiksi.

Ei sillä maailma vielä pelastu mutta aika pitkälle jo päästään.

Se mitä omissa Rautapuumissani arvostan paljon, on ensinnäkin heidän käsityksensä siitä, mikä on oikein ja väärin mutta myös ymmärrys pitkästä matkasta. Enkä se ole minä joka valmentajana on heitä aivopessyt. Olen vain ollut onnekas, että olen saanut valmennukseen aikuisia ihmisiä. Olen otettu siksi, että saan auttaa heitä eteenpäin unelmissaan ja kunnioitan paljon kaikkien unelmia: joku haluaa olla maailman paras kahvakuulaurheilija ja toinen saada kuntoilun avulla elämänsä järjestykseen.

Painonnostoliiton johtokunta päätti kokouksessaan 26.8.2017, että SM-kilpailuista ei poisteta naisten ammattilaissarjoja (suokaa että sanon “ammattilainen” niin saadaan edes vähän uskottavuutta tähän touhuun) vuonna 2018 vaikka kahvakuulavaliokunta esitti asian toisin. Laadimme muutaman kymmenen henkilön kanssa vastineen valiokunnan esitykselle ja oli huojentavaa huomata, että moni muukin ajatteli lajipoiston olleen tässä kohtaan väärin.

Tulevaisuus lopulta näyttää missä vaiheessa naisten ja miesten lajit ovat samanlaiset – edelleen se on edellytys mikäli olympiahaaveet lajin parissa elää. Toistaiseksi mennään niin, että kansainvälisissä arvokisoissa olevat lajit saavat pitää myös SM-arvon.

Samalla voimme kuitenkin kehittää olympiahaavetta ja toivotaan, että se tapahtuu ilman mustavalkoisuutta. Ilman, että ne tunteet, joita emme vielä osaa käsitellä, vaikuttaa lajin parissa viihtymiseen.