Miten suhtautua pettymyksiin?

Mikä on pettymys? Mistä se muodostuu ja oletko koskaan miettinyt sitä?

Elämässä, urheilussa, kaikessa tulee vastaan pettymyksiä. Olennaista on se miten suhtaudut vastoinkäymisiin, pettymyksiin tai muihin kolauksiin eikä se että välttelee niitä.

Koska vältellä ei voi. Voi kyllä yrittää. Sitten lakkaakin elämästä.

Kun asettaa itselleen tavotteita, kannaittaisi varmaan muistaa, että tavoite ei välttämättä tule toteutumaan. On hyvin paljon mahdollista, että voitto jää saamatta kovasta työstä huolimatta. Joku vaan on sinua parempi sillä hetkellä. Voittamaan lähdetään aina mutta varaudu ihmeessä siihen, että olet häviön jälkeen hetken aikaa paskana. Tai pidemmänkin aikaa mikäli annat itsesi olla.

Jos ei ole koskaan epäonnistunut niin mistä voi edes tietää koska on onnistunut? Kyllä pitää saada kolhuja. Ihastuksen pitääkin paljastua urpoksi, jotta tajuaa ettei siinä ollutkaan sen kummempi asia kuin tavallinen ihminen, josta itse oli vain odottanut jotain muuta. Yhtäkkiä voitkin ymmärtää urpoa vähän paremmin.

Urheilijan pitää pudota polvilleen monesti, jotta voi kasvaa henkisesti vahvemmaksi. Mikä voittaja se sellainen on, jolle kaikki on tullut valmiina?

Urheilussa pettyy useimmiten itseensä ja se on rankempaa kuin toisiin pettyminen. Pitää arvottaa itsensä joka kerta uudelleen. Ja jos ei ymmärrä, että urheilussa takuuvarmasti pettyy jokainen jossain vaiheessa niin saattaa alkaa pitämään itseään ainutlaatuisena pettymyksensä kanssa.

Voiko oma pettymys siis “nousta hattuun”? Voiko pettymykseen tai pettymyksiin jäädä koukkuun niin, ettei enää kehity lainkaan koska määrittää itsensä pettymystensä perusteella?

En minä tiedä. Varmasti voi. Kaikkea mahdollista voi ihmisen päässä mennä vinksalleen.

Entä mitä tapahtuu sitten kun alkaa pelkäämään pettymyksiä? Ei voikaan enää lähteä kilpailuihin tai alkaa parisuhteeseen, ottaa uutta työpaikkaa vastaan. Esille puskee itsekriittisyys:

”Itsekriittisyys nousee tyypillisesti esiin silloin, kun tehnyt virheen tai epäonnistunut jossakin itselleen merkityksellisessä asiassa. Itsekritiikin määrä voi olla suhteeton tapahtuneeseen nähden”, Gardell sanoo.

Hesarin artikkelista tunnistaa moni urheilija itsensä. Valmentajana tunnistan “ilmiön” erittäin hyvin. Ei tarvitse kuin mennä minkä tahansa lajin kilpailuihin tasosta riippumatta niin pettymyksiä pelkääviä ja jäätävän itsekriittisiä ihmisiä alkaa löytymään.

Kuinka sinä suhtaudut pettymyksiin ja ennenkaikkea, millä tavoin kohtelet itseäsi silloin?

Entä uskallatko tunnistaa tapasi käsitellä pettymyksiä, hyväksytkö sen tavan ilman että olet itsekriittinen vielä lisää ja opetteletko hyväksymisessäsi paremmaksi vai jatkatko samaan malliin hautaan asti?

Ei jokaisessa asiassa tarvitse kehittyä paremmaksi ihmiseksi. Mutta kyllä se elämänlaatua parantaa – niin omaa kuin niiden joiden elämässä olet mukana.

Mainokset