Taijan tempaajan taipale

Taija on toinen mestaruussarjalaiseni tulevissa EM- kilpailuissa. Taija oli valmentajaopintojeni ajan koekaniinina ja sen takia hänen kanssaan paneuduin viime vuonna hieman syvemmin mm. psyykkisen valmistautumisen saloihin sekä omaan valmennusfilosofiaani. Nykyään saman palvelun saavat tietenkin kaikki urheilijani.

Taija on kahvakuulaurheilun maailmanmestari amatöörisarjassa 16 kiloa vuodelta 2013 tuloksella 210 toistoa. Sen jälkeen tämä tunnollinen ja kunnianhimoinen perheenäiti on treenannut joko itsekseen tai etävalmennuksessa – työn ja lastenkasvatuksen ohessa. Kun tiiviimpää valmennusta on takana nyt hieman yli vuoden verran, olen todella innostunut odottaessani, että milloin Taijalla loksahtaa itseluottamus kohdalleen ja tulokset alkavat olla perustasolla. Kehitystä on tapahtunut etenkin urheilijana mutta toki myös fyysisellä puolella: voimatasot ovat jatkuvasti nousussa ammattitaitoisen ja yksilöidyn voimavalmennuksen ansioista sekä ravinnon tarkennuksen jälkeen elämänhallinta on parantunut.

Itseluottamus tempauksessa on tärkeä juttu sillä se vaikuttaa otteeseen. Jos painavalla kuulalla nostaminen olisi fyysisesti ja henkisesti yhtä helppoa kuin kevyellä niin sitä tekisi kaikki. Erilaisilla tekniikkaharjoituksilla pääkoppaa nyt opetetaan ja Taija tulee löytämään oman nostotyylinsä ajan mittaan itse.

Urheilijana ei pääse kasvamaan mikäli ei tartu haasteisiin. Taijalla on siihen munaa. Hän ei jää toistamaan jo kerran saavutettua eikä suostu olemaan pelkkä kopio. Ulkopuoliselle saattaa vaikuttaa, että tämä herttainen nainen on helppo valmennettava. Ei ole ja hyvä niin!

 

 

Kuva: Max Käär

************

Olemme nostokavereita Kirsin kanssa jo ajoilta ennen Lift Me Upin perustamista. SM-kisojen 2016 jälkeen kysyin Kirsiltä apua. Valmensin silloin itse itseäni, treenit olivat elämäntilanteeseen liian kovia ja tajusin, etten saa kehitettyä tempaustekniikkaani sille tasolle, että voisin tehdä hyviä tuloksia raskailla kuulilla. Kirsi on Suomen taitavin tempaaja ja ihminen, joka kuuntelee, ymmärtää, huomioi elämän haasteet ja lukee valmennettaviaan välillä paremmin kuin he itse. Juuri tätä tarvitsin.


Aloitimme valmennussuhteen päätavoitteena tempaus 24 kg kuulalla. Ensimmäisenä edessä olivat Liftareiden kansalliset kisat parin kuukauden kuluttua. Vaatimaton ennätykseni taisi parantua vajaalla 10 toistolla, mutta suoritus muistutti bambia liukkaalla jäällä ja muistankin pelänneeni jokaisella toistolla, nouseeko kuula vai putoaako se päähän. Huh.

Olen ollut aikaisemmin etävalmennuksissa ja niillä voi hyvin kohottaa kuntoa, mutta oikeaa nostamista ei opi. Erityisen hankalaa on muuttaa mitään, jos on takonut vääränlaisen tekniikan selkäytimeen tuhansien toistojen myötä. Kirsin kanssa tavataan usein ja hiotaan tekniikkaa. Alussa myös kuvasin paljon ja lähetin videoita Kirsille katsottavaksi. En hahmottanut kehoani ja kun katsoin videoita, luulin näkeväni kehitystä vaikka mikään ei ollut muuttunut. En oikein osannut muuttaa mitään, vaikka ymmärsin mitä haetaan ja miksi. Tie oli pitkä, mutta onneksi Kirsi sanoo asiat suoraan ja etsii ilmauksia, jotka menevät jakeluun.

Kesällä tehtiin reissu Osloon Cup of Scandinaviaan. Odotin kovasti edistystä, mutta tulos oli pettymys. Kirsi näki kuitenkin positiivisia asioita tekniikassa, mitkä hermoilusta huolimatta säilyivät läpi noston. Loppukesällä alkoi näkyä valoa myös tuloskehityksessä ja ennätykseni pompsahti 10 toistoa ylöspäin. Mikä parasta, kehon toispuolisuus alkoi tasaantua ja pystyin nostamaan vasemmalla kädellä suunnilleen yhtä paljon kuin oikeallakin.

 

Ennen nostoa hymyilyttää aina! Oslossa vihreä kuula kuitenkin otti luulot pois.

 

Elokuussa tein virtuaaliliigaan 20 kg tempauksen ja paransin vanhaa ennätystäni 50 toistolla. Mikä yllätys! Lahden kansalliset kisat lähestyivät ja odotukset 24 kg tempauksen suhteen olivat korkealla. Sitten sain selkääni viheliäisen lihasjumin. Hyvästi loppuvalmistelut kisoja varten! Kuntoutin selkää jumppapallolla ja yritin parantaa keskivartalon asentoa. Lahdessa sain kiukulla nostettua painoluokan  silloisen SE:n ja oma enkka parani yhdellä toistolla 73:een. Tekniikka oli rumaa ja tulos jäi toivotusta. Harmitti.

Seuraava testi nostettiin Kirsin valmentajatutkinnon näyttötilaisuudessa. Selkä alkoi taas vihoitella ja tulos jäi alle 60 toistoon. Jälkeenpäin ajateltuna olen iloinen, että selkäongelmia tuli. Keskivartalo ei ollut riittävän vahva lasten syntymien jäljiltä ja ennen kuin vakavampaa vahinkoa ehti tapahtua 24 kg:n kanssa, oli pakko korjata asiat. Kävin mainiolla fysioterapeutilla, joka opetti minulle keskiasennon, auttoi fiksaamaan syvät vatsalihakset sekä liikkuvuusrajoitteet kuntoon. Kehonhuolto tuli jokailtaiseksi rutiiniksi.

SM-kisoihin 2017 valmistautuessa syntyi haave päästä maajoukkueeseen jo tänä vuonna. Amatöörisarjassa tai OALC:ssa kisaaminen ei innostanut ja 24 kg tempaustulokseni ei riitä paikkaan +68 kg sarjassa, joten pudotus painoluokkaan -68 kg oli paras mahdollisuus. Kirsi tuki päätöksessä. Paluuta päähänpistosta ei ollut, vaikka paino ei meinannut millään lähteä putoamaan. Menin mukaan Optimal Sport Academy-valmennukseen ja loistavan Sanna Aron johdolla säädettiin kaikki kuntoon – ruokavalio, lepo, voimatreeni ja liikkuvuusharjoitukset. Kirsi huolehti edelleen lajitreenistä ja oli ajan tasalla Sannan kanssa tehtävistä jutuista.

Painonpudotus ammattilaisen johdolla oli ehdottomasti järkevää, koska energiat olivat hyvällä tasolla koko ajan, jaksoin treenata jopa paremmin kuin ennen, tulokset nousivat kalorivajeesta huolimatta, paino tippui sieltä mistä pitikin (rasvoista) ja lihasta tuli vähän lisää, vaikka se ei ollutkaan tavoitteena. Opin todella paljon urheilijan ruokavaliosta. Tästä voisin kirjoittaa pitkän tarinan, mutta palataan minun ja Kirsin taipaleeseen.

 


SM-kisoihin siis valmistauduttiin huolella ja kaikki tuntui hyvältä. Viikkoa ennen kisoja nostin uuden tempausennätykseni. Paino meni maaliin ja sain tankattua hyvin ennen nostoa. Tulos jäi kuitenkin maajoukkueen B-rajasta 5 toistoa ja oma ennätyskin jäi kauas. Tämä oli suurin pettymys, jonka olen urheilussa kokenut. Kulunut aika ei ole tunnetta muuttanut, vaikka sainkin EM-joukkuepaikan painoluokan voitolla. En edelleenkään ole varma, mikä meni pieleen. Ehkä loin itselleni sietämättömät paineet, ehkä urheilussa vain tapahtuu välillä näin.


Jokainen vastoinkäyminen opettaa ja jälleen on tehty asioita hiukan eri tavalla. EM-kisat ovat jo lähellä, mutta tällä kertaa olen ajatellut kisoja, painoa, tuloksia ja mentaaliharjoituksia mahdollisimman vähän. Tempaus on herkkä laji, jossa päättäväisyydellä ja pakottamisella ei tee mitään. Jos rentous ja fokus puuttuu ja hengitys ei toimi, hyvää tulosta on turha toivoa. Kunto, voimatasot ja rautainen ote vievät jonnekin asti, mutta eivät lopulta kovin pitkälle. Nyt kantavana ajatuksena on tehdä oikeita asioita oikeassa tahdissa, ilon tekemiseen säilyttäen. Tulokset seuraavat sitten, kun on sen aika.

Taijan viimeisin tempaus. Vuoden päästä mennään taas jo toisella tavoin.

Vain kahden toiston tähden

Otsikkoa voi runoilijasielut jatkaa mutta minä sain tänään paikattua SM-kisoissa vajaaksi jääneen tuloksen 108 toistoa Painonnostoliiton painoluokkaani asettamaan A-rajaan 110 toistoa. Eli mitkä fiilikset kohti kevään EM-kilpailuja? Kysyy hän itse itseltään.

 

Fanikuva. Ei sentään omia lapsia nämä mutta ylipuhuttavissa kahvakuulaurheiluun.

Iloinen olen. Parin vuoden intensiivisen tempaustahkoamisen jälkeen alan olla sillä tasolla, että semiflunssainen rääpäisy pakkotilanteessa ja päälle sadan tulos onnistuu kun sen vaan päättää tehdä. “Päälle sadan” ei missään nimessä vielä riitä mitaleille kansainvälisissä arvokisoissa ja näitä päällisiä on jo ihan tarpeeksi tullut arvokisoissa. Mutta juuri nyt olen tyytyväinen sillä:

Helmikuun lopun SM- kilpailujen jälkeen eiliseen kisafiilistelyyn, en ole nostanut 24 kilon kuulaa harjoituksissa kertaakaan. Piti oikein miettiä, olenko tehnyt heilureitakaan? No en ole. En ole koskenut kuin 22 kilon kuulaan kun nostin 10 per käsi. Yhdessä treenissä. Viime viikollakohan se oli. Hetkinen, joitain heilureita 26 ja 32 sentään kun olen osunut salille josta niitä löytyy. 

Ennen SM- kilpailuja nostin alkuvuoden aikana noin kerran 24 kiloista tempaustreenissä. Joten kun nyt eletään huhtikuun puoliväliä niin tänä vuonna kisat mukaan lukien 24 kg on ollut käsissä kolme kertaa.

No mitä sitten olen tehnyt?

Ensinnäkin olen ottanut kaiken opin irti kaikista kolmesta tempauskerrasta isolla kuulalla ja se suurin oppi on ollut henkinen. Olen tehnyt mahdottoman pitkiä sarjoja kevyellä kuulalla. Siis oikeasti pitkiä. Maratonmittaisia. Lisäksi erittäin keskittyneitä sarjoja eripainoisilla kuulilla mutta maksimissaan 20 kiloisella. Voimaharjoittelua 2-4 kertaa viikossa. Levännyt paljon. Vapautunut ihmisenä ja elänyt stressitöntä elämää.

Alkuvuoden muutos on siis ollut lähinnä hienoinen treenimäärän vähennys, tarkempi voimaharjoittelu ja lepo.

 

 Melkein Teron päivänä löytyi viisaan miehen lause.

 

Olen aiemminkin puhunut siitä, että tempaus kohdallani näyttää siltä miltä elämä muutenkin. Valmennettavistani huomaa myös kun muu elämä paukuttaa kannikoille – enkä nyt tarkoita tindertreffejä. Väsyneenä tai kiireisenä tempauksen tekniikkaan keskittymiseen ei vaan riitä energiaa. Tulee paljon huonoja toistoja ja uuden opettelu ottaa takapakkia lujaa.

Mutta ei hätää. Silloin laitetaan treeniohjelmaan rinnalleveto-työntöä. Ei tarvitse ajatella mitään mutta kunto nousee. Tempaus hautuu ja tulee esiin tilanteissa missä sitä taas tarvitaan. Sen takia vähintään viikottainen kommunikointi valmennettavien kanssa on ehdotonta, muuten en pääse reagoimaan treenien suunnitteluun. Joskus vuosisuunnittelussa hienosti mietityt viikot heittää ympäri täysin. Pysyvää on vain kilpailupäivät.

Ivanilta olen oppinut järkyttävän paljon asioita ja etenkin sen, tai saanut varmistuksen omalle ajattelulle, että koska painavan kuulan treeneistä palautuminen vie aikaa, niin kannattaa nostaa paljon kevyttä: esim. 20 min 12 kilolla yhdellä käden vaihdolla, 10 toistoa minuutissa opettaa enemmän kuin 6 minuuttia 24 kilolla täysillä. Toisaalta, ison kuulan mukanaolo viikottain tuo joillekin itseluottamusta sen hallintaan. Itse en sitä luottoa enää em. kolmen treenikerran jälkeen tarvitse kuten ennen. Hyvin mankattu kahva ja oikea mentaaliharjoittelu auttaa pitkälle. 

Tieto siitä, että osaa, saa tehdä sitä mitä osaa ja saa oppia osaamista vielä loputtomasti, on todella voimaannuttava. 

 

Ei paniikkia kateelliset, tiedän kyllä paikkani.

 

Kahvakuulaurheilussa, kaikessa urheilussa, pitää löytää oma balanssi, jottei ole alipalautunut tai turhautunut. Tosin se, oletko turhautunut siihen ettei valmentaja “anna” nostaa sen mitä haluaisit vai siihen ettet kehity, on asia erikseen.

Joutilaisuuteni tosiaan loppuu vappuun, kun saan taas yhden ammatin lisää, ja tämä ylenmääräinen lepo loppuu. Haasteena jälleen työelämän kanssa on saada EM- kilpailuihin mennessä oikeaan käteen 40 toistoa lisää (ne puff hävisivät aikanaan kun jätin 16 kiloisen), jotta mitali olisi nostettavissa. Ihanan yksinkertaista kun ei tarvitse miettiä mitään muuta suurempaa.

Mistä niitä toistoja saa? Ebaystä vai kaalimato piste comista?

 

********

Lisään sponssilogoja yms. tänne sitä mukaa kun opin nörttiyttä. Sivut muutenkin päivittyvät silloin kun muistan. Eli melko harvoin. Kannattaa siis kysyä eikä odottaa jos jotain vastauksia toivot.

”Mitä se sinäkin muka osaat opettaa?”

Ammattitanssija Jukka Haapalainen: ”Jos haluan kuulla kehuja, soitan äidille tai mummolle. Opettajalta haluan aina totuuden.”

Suurin buumi kahvakuulan kanssa touhuamisesta on mennyt mutta onneksi harrastajia kuitenkin vielä riittää. Avaan nyt oman kurssipäiväni sisältöä ja saatte katsottavaksenne pätkän viime vuodelta Lift me up ry:n tempausklinikan karkeloista.

*******

En suunnittele kurssejani etukäteen.

Minulle ei myöskään ole juurikaan väliä sillä tiedolla, ovatko osallistujat nostaneet aiemmin tai ovatko he pelkästään kahvakuulaurheilijoita. Kaikkien tulee ensin osata perusasiat

Pidän siitä, että saan soveltaa kurssin kulun sen mukaan mitä nostajat ovat valmiita ottamaan vastaan. Tarkoitan tällä niin henkistä kuin fyysistäkin valmiutta, sillä on selvää ettei aloittelija voi vielä ymmärtää sormien asennon merkitystä heilurissa kun itse kahvaan tarttuminenkin on arastelevaa. Voin sen toki kertoa tulevaisuutta varten mutta se ei vielä auta häntä oppimaan heilautusta.

Näen ihmisestä, miten hän tulee vartaloaan käyttämään rinnallevedossa kun olen pyytänyt tarttumaan kahvaan ja heiluttamaan kuulaa omalla tavallaan. Sen jälkeen tiedän mitä opetan seuraavat neljä-viisi tuntia. Alussa tietää myös sen, miten kurssilainen nostaa kun kurssi päättyy.

Uskon, ja olen huomannut, että minun heittäytymiseni antaa myös kurssilaiselle vapaamman tunteen siitä, että käyn asioita läpi juuri hänen takiaan eikä sen takia, että pitäisi tehdä niinkuin se on aina ennenkin tehty. Moni maksaa kurssin omilla rahoillaan ja silloin rahoille pitää antaa vastinetta. Toivottavaa myös on, että kurssin paikkakunnalle tuloon voi nostaja itse vaikuttaa eikä esim. seuran hallitus päätä sitä pidetäänkö nostokurssia vai ei.

Tietty perusrunko toki on olemassa mutta käyn sitä läpi opetustapoja soveltaen ja otan huomioon osallistujien tavoitteet. Perusrunko ei kovin kummoinen kahvakuulanostamisessa ole: lämmittely, ote, heilautus, rinnalleveto, punnerrus, vauhtipunnerrus, tempaus, oheisliikkeet ja loppujumppa. Näiden perusasioiden ympärille on helppo lisätä asiaa. Mm. hengityksestä ja siihen vaikuttavasta yläasennosta voisi pitää oman kurssipäivänsä. Itse asia on nopeasti kerrottu mutta opettaminen toisistaan erilaisille ihmisille on aikaa vievä juttu koska lähtökohdat ovat jokaisella erilaiset.

Tavassani nostaa kahvakuulaa on jokaiseen liikkeeseen olemassa perustelu miksi liike tapahtuu tietyllä tavalla. Tätä ajatusta pyrin tuomaan myös opetettavilleni ja valmennettavilleni. Pitää tietää mitä ja miten nostaa ja miten mikäkin asia vaikuttaa lopputulokseen: kuinka sinun voisi olla hyvä pitää kuulia räkissä jos olet lyhytselkäinen, millainen heilautus toisi enemmän kestävyyttä kyynärvarren lihaksiin noilla sormilla tai jos alaselkä kipeytyy niin mikä tekniikkamuutos tuo painavien kuulien työntöön naisilla lisää potkua. 

Ymmärrän työssäni sen, ja jokaisen kuulan kanssa touhuavan olisi hyvä ymmärtää, että yhtä paljon kuin meitä ihmisiä maapallolla kulkee niin samanverran on tapoja liikuttaa kahvakuulaa. Tietyt lainalaisuudet mm. fysiikassa on vaikkapa maan vetovoiman suhteen ja urheilussa on nostettava sääntöjen mukaan. Herra Newtonia voi toki kyseenalaistaa mutta kannattaa käyttää eniten aikaa oman nostotavan sovittamiseen ja ennenkaikkea, pyytää siihen apua erilaisilta opettajilta, jonka jälkeen tiedät mitä itse haluat tehdä. Ja varsinkin kahvakuulaurheilussa: jos et käsitä oman nostotavan vaikutusta tuloksiisi, niin jäät pörräämään paikoillesi.

Videon pätkässä kuultavissa ammattivalmentajan tempaustermit tänne tai tonne, plopsautus, kuminauhajuttu sekä tasakäppä.

 

Kuvaus: Henrik Tallbacka

 

Ehkä tein allemenon. Ehkä en.

Kahvakuulaurheilussa niin Suomessa kuin maailmallakin on tällä hetkellä voimassa sekä virallisia että epävirallisia ennätyksiä, jotka ovat sääntöjen vastaisia. Jo hetken aikaa olen pohtinut, että minne ovat allemenot kadonneet mutta sitten tajusin. Nehän ovat siirtyneet tempaukseen. 

Kaikissa urheilulajeissa on kilpailusäännöt. Säännöt on tehty mm. sen takia, että jokaisella kilpailijalla olisi mahdollisuus tehdä oma paras suorituksensa samalta lähtöviivalta (tarkoitan nyt vain sääntöjä). Jotta kuka tahansa voisi voittaa tai tavoitella sijoituksia kärjen takana. Tehdä omia ennätyksiä tai muuten vain ylittää itsensä.

Säännöt on luotu myös sen takia, että tuomareiden olisi helpompi tehdä työtään. Mitä se työ missäkin urheilulajissa sitten onkaan. Lisäksi säännöt ja urheilulajien lajianalyysit kulkevat käsi kädessä: lajianalyysi perustuu kulloisenkin lajin sääntöihin. Käy lukemassa lajianalyysi kahvakuulaurheilun tempauksen osalta. 

Autotallituloksissa nostotavat voivat olla laidasta laitaan mutta kilpailuissa, joissa on tuomaritoimintaa, kahvakuulaa nostavan pitää olla selvillä säännöistä ennen kuin lavalle astuu. Työnnössä ja rinnalleveto-työnnössä vaaditaan nostajaa tekemään hyväksytty allemeno, jonka tuomari laskee tulokseen. Suomen Painonnostoliitto ry:n Kahvakuulaurheilun mestaruuskilpailusäännöt 10.3.2017 alkaen kertovat työnnön ja siihen kuuluvan allemenon osalta seuraavaa:

“Työntö lähtee alkuasennosta, jossa kuula tai kuulat ovat rinnalla ja käsi tai kädet ovat vartaloa/kylkiä vasten koukussa ja jalat ovat suoristuneina. Työnnössä kilpailija nostaa kuulan/kuulat suorille käsille alkuasennosta valmis-asentoon tehden allemenon siten, että käsi/kädet suoristuvat ennen jalkoja. Noston jälkeen jalkojen ja kahvakuulan tai kuulien tulee olla samalla linjalla vartalon kanssa käsi tai kädet suorina.

Liikkeen tulee olla yhtäjaksoinen ja käsien tulee suoristua ennen jalkoja. Liike ei saa olla vauhtipunnerrus tai punnerrus. Kilpailijan nostettua kuulan tai kuulat ylös ja saatuaan asentonsa valmiiksi tuomari laskee hyväksytyn toiston. Punnerrusta tai vauhtipunnerrusta, jossa kilpailijan jalat suoristuvat heti alkuasennon jälkeen, ei hyväksytä.”

Kahvakuulaurheilun sääntöihin olisi ehkä hyvä tehdä tarkennus sillä on olemassa muitakin tapoja nostaa kuula ylös kuin punnerrus tai vauhtipunnerrus. Videoilla yksi suosituimmista, Iinesperä Välilevynpullistumalla. Voidaan myös lopettaa puhuminen allemenosta ja hyväksyä kaikki variaatiot kuulan loppuasentoon saattamisesta?

Meillä on maamme kahvakuulaurheilussa huutava pula tuomareista. Tuomarointi koetaan välillä haastavaksi ja varsinkin silloin kun nostajalla ei ole säännöt hallussa. Pari vinkkiä työnnön tuomarointiin:

  • allemeno on varmuudella tapahtunut kun kuulat nousevat vielä allemenon jälkeen kun jalat suoristuvat ja nosto on valmis. Ota takaseinästä kiintopiste nostajan kohdalla, josta näet liikkuvatko kuulat vai ei. Tämä on ehkä ainoa tapa miten voit havaita allemenon sillä tuomaroit aina suoraan nostajan edestä. Voit myös pyytää, varsinkin pienemmissä kisoissa, nostajaa näyttämään työntönsä etukäteen. Ja salikisoissa on hyvä kertoakin mitä lavalla nostajalta odotetaan, jos allemeno ei tahdo sujua.
  • jos sinulla on tuomarina vaikeuksia saada nostajan allemenosta selvyyttä, niin voi auttaa kun mietit, pystyisikö nostaja pysäyttämään vartalon liikkeensä oletetun allemenon kohdalla vai ei. Vauhtipunnerrukseen tai tuskin havaittavaan allemenoon on melko vaikea pysähtyä ennenkuin nosto olisi valmis.
  • lantion ja jalkojen “heitto” taaksepäin siten, että kuulat pysyvät paikoillaan siinä kohtaa mihin ne rinnalta on nostettu, ei ole allemeno. Se ei ole varsinaisesti vauhtipunnerruskaan vaan jotain muuta mistä ei säännöissäkään mainita mutta tätä tyyliä jostain syystä matkitaan (liikeeseen liittyy myös terveydellisiä riskejä. Kerron niistä sitten kun kerron mikä työntötekniikassa kannattaa huomioida. Fiksuimmat jo arvaavat.). Pelkkä polvien koukistuminen työnnön allemenossa ei siis tarkoita sitä, että allemeno on tehty. 
  • pienempi paha kuin tekemätön allemeno on kuulien pompsahtaminen ylös-alas yläsasennossa. Varsinkin jos kuulat ovat kevyet nostajalle niin kunnollisessa allemenossa kuulat väistämättä liikkuvat hieman. On hölmöä antaa hylsyjä kuulien liikkeestä yläasennossa jos allemenoakaan ei ole tehty. Jos allemeno tehdään em. “heittämällä” niin kuulat todellakin pysähtyvät siihen mihin ne on rinnalta nostettu ylös. Sitten ollaan kauhean ylpeitä siitä, että yläasento on stabiili mutta yksi pikku juttu, allemeno jäi tekemättä.
  • jollet tuomarina ole koskaan nostanut kahvakuulaa niin tee sitä välillä, edes vähän. Opettele itse allemeno ja kokeile miten eri tavoin kuulaa on mahdollista työntää ja mitä kehon hallinnalta vaaditaan. Katsele paljon nostovideoita. Muodosta oma tapasi tuomaroida ja usko itseesi.
  • viesteissä huono tekniikka, huono kehon hallinta, hurmioitunut olotila ja luulo siitä, että nopeaa tahtia ei voi nostaa kunnollisella allemenolla, on tuomarille yhtä helvettiä. Pysy silti tyynenä. Sinä tiedät mitä säännöissä sanotaan, joten nostaja voi tanssia vaikka kissanpolkkaa lavalla mutta sinun ei tarvitse lähteä siihen mukaan. Kolme minuuttia sääntöjen mukaista nostamista ei todellakaan ole liikaa vaadittu.
  • muistathan, että jokainen sääntöjen vastainen hyväksytty nosto on karhunpalvelus urheilijalle. Kahvakuulaurheilija kyllä tietää mitä työnnön säännöissä sanotaan. Jos hän tai hänen valmentajansa ei jostain syystä ole tietoinen millainen on säännöissä vaadittava allemeno, niin sinulla on mahdollista osoittaa se tuomaritoiminnallasi ja antaa urheilijalle siten mahdollisuus kehittyä tulevaisuudessa hyväksi nostajaksi.

Entäs urheilija sitten? Oletko täysin rinnoin varma, että työntösi on asianmukaista? Yksi eniten pahaa mieltä aiheuttava tekijä kilpailuissa on kun viereisellä lavalla allemenottomat työnnöt menevät läpi silloin kun itse haluat nostaa sääntöjen mukaan.

Tein muutaman videon, jossa pyrin osoittamaan mikä on sääntöjen mukainen allemeno ja mikä ei. Tai missä raja on vähintäänkin häilyvä. Jokaisessa klipissä on tekstit kun klikkaat ne tuubissa auki. Videoilla en panostanut muuhun nostotekniikkaan kuin allemenoon, joten varsinaisesti materiaalit eivät ole työnnön opetusvideoita, keskity siis allemenoihin. Tulet kuitenkin videoissa huomaamaan, miten allemeno vaikuttaa yläasentoon. Uskoisin, että saat vidoista apua omaan nostamiseesi tai tuomarointiin ja ymmärrät, miten erilaista noston arviointi on sivusta tai edestä. Viimeisin työnnön kannalta opettavainen video löytyy viime helmikuulta SM-kilpailujen naisten viestistä, josta edellä mainitut seikat luettuasi varmasti löydät allemenot niiltä, jotka ne tekevät.

Kun seuraavan kerran kilpailet: kunnioita itseäsi, tuomareita ja kanssakilpailijoitasi nostamalla sääntöjen vaatimalla tavalla.

 

 

Jos haluat tietää, miten hengitys, kehon voimatasot, kehon hallinta, biomekaniikka ja muut lukuisat asiat vaikuttavat nostotekniikkaasi, niin ota yhteyttä. Tavataan ja tehdään sinusta parempi kahvakuulanostaja. Ensimmäinen asia minkä itse sain oppia kun kuulaa aloin nostamaan, oli allemeno. Se on tärkein juttu tässä iloittelussa niin kauan kun säännöt sen vaativat.

Kun kupoli pettää

Kyllähän sitä on kiperissä paikoissa oltu monesti ennenkin mutta urheilussa valmentajan roolissa haastavin tilanne tuli kun Gentain Minna (tiimissä kaksi Minnaa) tuli juttusilleni SM-kilpailuissa muutama viikko sitten. Hänen piti nostaa kymmenen minuutin kuluttua 24 kilon tempaus, ensimmäistä kertaa elämässään kyseisellä kahvakuulapainolla. Naama valkoisena ja hiljaa sopertaen Minna koputti olkapäälleni kun olin itse keskittymässä omaan suoritukseeni, joka olisi heti Minnan lähdön jälkeen. Näin siinä kävi:

  • Mä en pysty menemään lavalle.
  • Noh, siis, öö, mitä?
  • Mä en pysty menemään tonne.
  • Ok… Miks..? (laitan kädet Minnan hartioille ja naamatusten, tiukassa katsekontaktissa vuoropuhelu jatkuu)
  • No mä en vaa pysty.
  • Joo-o.. Nooh.. Mitä jos käyt tekemässä 20+20?
  • Ei pysty.
  • No.. 10+10?
  • Ei pysty. (Minna alkaa melkein itkemään)
  • .. 5+5…..?
  • Ei pysty..
  • Entä jos alkaakin sujua kun teet vaan muutaman toiston?
  • Ei pysty.
  • Okei.. No, tehdäänkö niin, että nostat muutamia toistoja vielä lämppänä ja sitten saat itse päättää, että menetkö lavalle? Minua ei haittaa jollet mene eikä se ole ollenkaan väärin. Nosta hetki ja sitten teet miltä tuntuu. Kuulostaako sopivalta?
  • Ok.

Laitoin nappikuulokkeet takaisin korviin, lähdin kävelemään toiseen suuntaan ja hengitin mahdottoman syvään muutaman kerran. Oli pakko saada oma keskittyminen uudelleen käytiin. En voinut tehdä enempää.

Sivusilmällä näin kuinka Minna, ehkä jopa ihan uudella ponnekkuudella kuin hetki sitten, teki tempauksia. Kun katseemme kohtasivat niin näytin tsemppipeukkua ja sanoin hiljaa, puolittain itsekseni: “Todella hyviä toistoja, todella hyviä.” Enkä fuskannut yhtään, Minna osaa teknisesti nostaa painavallakin kuulalla jo kelpotempauksia.

En sanonut Minnalle enää mitään vaikka hetken kuluttua näin, että hän oli jonossa odottamassa lavalle menoa enkä enää keskeyttäisi mitään kun nainen oli jo melkein nostamassa. Kävelin kuitenkin vielä lavojen eteen tuomareiden taakse näyttämään uudet tsemppipeukut, irvistin ja lähetin äänettömät sanat: “Anna mennä nyt saatana kun siellä olet ja homman osaat, luotan suhun ihan täysillä.”

Lähdin takaisin lämmittelyalueelle sillä oma nostoni olisi noin 10 minuutin päästä – ei se enää lavalta kehtaa pois tulla. Todennäköisesti olisin lähtenyt syrjemmälle vaikken olisi itse kilpaillutkaan.

Hetken kuluttua Minna tulee taas koputtamaan olkapäälle. Otan napit pois korvista ja käymme parin sanan mittaisen keskustelun:

  • Tein 58.
  • Eikä! Voi nyt helvetti.. (tajusin vaan luvun 50 jotain)
  • Voitin Teijan.
  • Hyvä.

Melkein hyppäsin Minnan kaulaan mutta oli pakko nollata samantien tilanne ja lähdinkin tylysti taas toiseen suuntaan. Hymyilytti kuitenkin vaikken oikein tajunnutkaan mitä Minna sanoi. 

Olimme puhuneet Minnan kanssa SM-kilpailuiden ja maajoukkueeseen pääsyn tavoitteista viime vuoden puolella ehkä ensimmäistä kertaa tosissaan. Itselläni on ollut selkeänä mielessä, että Minna nostaa tänä vuonna 24 kilon kuulaa mutta olisiko se tempaus vai rinnalleveto-työntö vai molemmat niin oli vielä alkuvuodesta avoinna.

Olin antanut Minnalle treeneissä melko paljon teknistä rauhaa tempauksen suhteen, sarjat olivat pitkiä ja kevyillä kuulilla. Jossain vaiheessa Minna totesi, että jotain on tempauksen suhteen loksahtanut kohdalleen. Päätin, että hän nostaa SM-kilpailuissa tempauksen päälajina ja rinnalleveto-työntö olisi ohjelmassa “for fun” koska siihen ei teknisesti tarvinnut juuri puuttua. Tämän takia en ehkä osannut eläytyä Minna pieneen pettymykseen lauantain rinnalleveto-työnnön jälkeen, jossa tulos jäi muutaman toiston alle maajoukkuepaikan tulosrajan.

En osannut myös ymmärtää, että tämä vaikuttaisi seuraavaan päivään niin paljon vaikka tulos 60 toistoa oli myös suomenennätys. Tempauksessa (linkin takaa kilpailu, jossa Minna kilpailee lavalla neljä vieressään Teija Rantanen) oli tavoitteena voittaa painoluokka ja katsoa sitten pitäisikö tulosta korottaa, jotta Minna valittaisiin maajoukkueeseen.

Olin toki valmentajana tietoinen, että Minnalla oli ollut rankka alkuvuosi ja henkinen epävarmuus oli lähes viikottain harjoituspäiväkirjoissa läsnä. Hengityskään ei meinannyt toimia nostaessa ja vaikutti varmasti tunteeseen siitä, että kuntoa ei ole. Ennen SM-kisojen tempausta, koko kisapäivän, Minna kävi todella ison taistelun itsensä kanssa.

Olen aina arvostanut Minna tapaa treenata ja järkevää asennetta elämään. Hän on nähnyt paljon maailmaa, tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Kisaviikonlopun myötä kunnioitukseni häntä kohtaan on vielä suurempi.

Minnan maajoukkuepaikka varmistui äskettäin molempiin lajeihin vaikkei tulosraja toteutunutkaan ja hän nostaa seuraavan kerran EM-kilpailuissa Latviassa toukoukuun puolivälissä. Valmentajana opin sen, että vaikka itse luotan nostajaan täysin, koska tiedän mitä hän osaa ja mihin pystyy, niin hänen omasta tunnekokemuksestaan pitää olla vielä enemmän hereillä. Asiaa ei suinkaan helpota se, että itse kilpailee samoissa kisoissa tavoitteellisesti.

Minna kertokoon mitä SM-kisoissa tapahtui. Ei tämmösiä joka kylässä kasva.

 

Valmentaja ei oikeen ymmärtänyt mitä oli tapahtunut.

************

Päälimmäisenä tunteena on helpotus; se on ohi. Viimeiset kuukaudet ovat olleet henkisesti hyvin rankkoja johtuen monesta seikasta. Työstä johtuvat asiat ovat luoneet todella painostavan ilmapiirin ja se on vaikuttanut kaikkeen jaksamiseen. Pari viikkoa ennen kisoja minulla oli pari työhaastattelua ja sain kuin sainkin uuden työpaikan. Tieto uudesta työstä tuli kilpailuja edeltävänä torstaina, samalla hetkellä tunsin kuinka henkinen paine alkoi purkautua ja tilalle tuli osittain suuri helpotus mutta samalla myös tyhjyys. Takki oli ihan tyhjä ja keskittyminen kisoihin oli todella vaikeaa. Kisaviikonloppuna en ollut vielä sanonut itseäni irti vanhasta paikasta ja lauantai-sunnuntaiyönä unissani otin lopputilin ainakin kahdesti.  Ylipäätään olen hyvä luomaan itselleni paineita ja jotenkin niitä pääsi kertymään näiden kisojen ympärille ennätyspaljon.

Fyysinen valmistautuminen oli kohtuullisen hyvää. Dieetistä johtuen muutaman päivänä tuntui että energiat oli vähissä, mutta pääsääntöisesti rankemmatkin nostot sujuivat hyvin. Tekniikka on selvästi parantunut ja kroppa tuntuu toimivan ihan mukavasti. Tempauksen tekniseen tasoon nähden kunto on riittävä, rinnalleveto-työnnössä saisi olla parempi. Viime syksyn hengitystieongelmien jälkeen kestävyyskunto on palautunut toivottoman hitaasti, suunta on kuitenkin oikea.

Siinä missä aamupainot olivat pienimmillään olleet 2,2 kiloa yli luokan, oli se keskiviikkona kolme kiloa painoluokan yläpuolella, johtuen kuukaudenajasta. Ilman hikipukua nesteet olisivat tuskin lähteneet. Perjantai-iltana puntarille saavuttaessa paino oli 580g yli, puku takaisin niskaan ja jumpalle. Tässä vaiheessa päälle puski jonkinlainen survival moodi, sillä tunnin jumppa meni yllättävän kivuttomasti (mutta myös ajatuksettomasti). Ruokaa tai nestettä oli tuossa vaiheessa viimeksi työnnetty kitusiin edellisenä iltana, miinus kuppi tiukkaa expressoa yhtä protskupatukkaa ja muutamaa pähkinää ja fruktoositablettia.

 

 

 

Palautuminen painonvedosta meni hyvin, en usko tällä olleen ratkaisevaa vaikutusta nostotulokseen.

Viikonlopun nostot eivät fyysisinä suoritteina olleet osaltani mitenkään huippuluokkaa, mutta en niitä varsinaisesti häpeäkään. Tuntuu että ylsin tasolleni mutta missään nimessä en sitä ylittänyt. Rinnalleveto-työnnössä en löytänyt itsestäni minkäänlaista taistelutahtoa tai puristusta. Noston aikana pää petti siinä mielessä että en pystynyt puskemaan töitä epämiellyttävyysaluella. Aikaisemmin tämä ei työntöä sisältävissä lajeissa ole ollut mikään ongelma. Viestin otin löysin rantein ilman minkäänlaisia paineita. Olin hämmentynyt miten hyvin se lähti suorituksen aikana rullaamaan. Ajattelin lähteä nostoon 8 pacella tai kuunnellen mitä tulee, tuli 10 pace ja nopeampikin mutta tuomari hyllytti liian nopean yläpysäytyksen takia. En tiedä johtuiko siitä että olin jo kerran laittanut kroppaan kierroksia kunnolla. Tästä tulee ottaa opiksi lämmittelyiden kohdalla, kroppaa pitää puskea ainakin hetkellisesti korkeisiin sykkeisiin ja kunnon hengätysmisen tilaan. Seuraavana päivänä kaivoin hyppynarut esiin ja vedin muutaman minuutin tuplahyppyjä; hykkeet nousevat nopeasti, mutta tämä ei väsytä käsiä.

 

Kuva: Tommi Laurila

En ymmärrä miksi en ollut ottanut huomioon sitä vaihtoehtoa että pettyisin ensimmäisen päivän suoritukseeni niin paljon että seuraavasta päivästä suoriutuminen olisi niin vaikeaa kuin se oli. Tempauspäivänä fiilikset olivat todella synkät, aamu vielä jotenkin meni, mutta kisapaikalle saavuttaessa rintaa pakotti ja pala nousi kurkkuun. Pötköttelin hetken aikaa pukuhuoneessa ja yritin keräillä itseäni. Kellon tikittäessä jouduin pakottamaan itseni lämmittelyalueelle. Vedin pitkän hitaan lämmittelyn kevyillä kuulilla, hyppynaruilla ja mobaten. Yritin samalla hakea kisa- ja nostofiilistä mutta kauhea tunne sisällä vain kasvoin. Nostin muutaman lyhyen tempaussarjan ja päästessäni 24 kilon kuulaan ja tuntiessani kuinka kroppaa kivisti ja kuinka huonolta se tuntui, joku sisällä hajosi. En mä pysty tähän tänään!

Olen kovin kiitollinen, että Kirsi pystyi tsemppaamaan minut lavalle. En edes oikein muista mitä hän sanoi, ei kai sen väliäkään.

 

Kuva: Ville Liimatainen

 

Jotenkin onnistuin turruttamaan ahdistuksen tunteen siihen pisteeseen että sain käveltyä lavan taakse. Muistan kun noston alkaessa tartuin kahvaan ja kauhukseni totesin sen olevan järkyttävän karhea. No tää ei kestä pitkään eikä ole mitään väliä jos kädet aukeaa, päässä tykitti. Seuraavalla kerralla pitää mankata itse. Nostosta en muista juuri mitään, en miltä tuntui, en miten se meni, ei mitään muistikuvaa tuomarista. Jossain vaiheessa tajusin että vieressä nostanut Teija vaihtoi kättä, ennen mua…? Seuraava mielikuva on että Teija lopettaa, vilkaisin sen tulostaulua, tasoissa. Jos ei muuta niin sisulla perkele, 5 toistoa B-rajaan. Huono ote kahvasta ja kuula lipesi käsistä kahta toistoa vajaana. Mutta hei, kuula lipesi ylöspäin, ei eteen.

Tässä vaiheessa olin varsin ymmälläni, tavoite oli saavutettu, olin painoluokkani paras. Aivan käsittämätöntä, varsinkin siinä mielentilassa. Kyyneleitä nieleskellen jäin katsomaan seuraavaa lähtöä, sekin jännitti, Kirsi nosti siinä Taijan kanssa. Katsoin noston ja samalla pieni tyytyväisyys tehdystä alkoi hiipiä alitajuntaan.

Kisojen suurin anti oli ehdottomasti henkinen. Opin paljon omasta psyykkeestäni ja siitä että minussa on potentiaalia silloinkin kun en siihen itse enää jaksa uskoa. Kroppa toimii vaikka pää ei, ja jos pään saa mukaan, pystyn varmasti vaikka mihin.

Mikäli tästä nyt maajoukkuepaikka irtoaa, pitää miettiä onko minusta nostamaan kahta lajia. Fyysisti ehkä, aikaa on, mutta henkinen puoli on toinen asia. Toisaalta miten asiat voisivat enää olla huonommin kuin näissä kisoissa?

 

Yhdistetyt painoluokat toivat  24 kilon tempauksen hopeasijan.

Kuva: Tommi Laurila

***********

Vielä olisi muutama SM2017- kisatarina kirjoitettavana. Ovat vaan niin hienoja selviytymisjuttuja, että pitää huilata jokaisen jälkeen!

 

 

Sarin SM2017: triathlon ja kahvakuulaurheilu

Sari nosti valmennuksessani vuoden 2016 keväällä SM-viikolla ja sitä ennen olimme tehneet yhteistyötä jo hetken aikaa. Sari halusi keskittyä enemmän triathloniin kisojen jälkeen ja sovimme, että mikäli seuraaviin SM-kilpailuihin tulee kaipuu niin Sari ottaa yhteyttä. Tiesin, että olisi helppo rakentaa kuulakunto lyhyellä ajalla koska Sarin kestävyyskunto tulisi vuoden 2016 lopussa olemaan kova.

Pohdimme loppuvuodesta lajivalintaa 2017 SM-kisoihin kuin huomaamatta. Testinoston jälkeen oli selvää, että nyt Sari oli valmis nostamaan tuloksen ja taistelemaan mitaleista joko 24 kilon tempauksessa tai yhden käden rinnalleveto-työnnössä helmikuun lopussa. Halusin kuitenkin ajatella kokonaisuutta ja koska Sarin päätavoitteet ovat triathlonissa niin hyväksyin tällä kertaa sen, että Sari alkoi treenaamaan 20 kilon rinnalleveto-työntöön. Hetken kahvakuulalla treenattuaan hän esitti myös toiveen osallistua 16 kilon biathloniin. Nostoissa ei kuitenkaan tingittäisi laadusta vauhdin kustannuksella yhtään.

Koska Sarilla oli kunto kohdallaan niin tehtäväkseni jäi ainoastaan nostotekniikan kertaaminen sekä sarjojen suunnittelu siten, että SM-kisoissa menisi pääkilpailu 12 toiston minuuttitahtiin 10 minuuttia. Tempausta ei treenattu muuten kuin lämmittelynä kevyellä kuulalla, toki heilureita oli paljon. Sarille oli helppo laittaa ohjelmaan painavampaa kuulaa aika pian sillä voimatasot olivat riittävät. Lajitreeni triathlonissa kulki kuulatreenin ohessa koko ajan.

 

Kuva: Tommi Laurila

 

Voin sanoa ettei valmentaja paljon helpommalla enää voisi päästä. Muutamia viilauksia tein tekniikkaan mutta en alkanut liikaa keskittymään siihen sillä nostaminen oli sääntöjen mukaista ja riittävän taloudellista, kunto kuitenkin tulisi paikkaamaan ylimääräistä heilumista.

Tammikuun alusta Sarin ensimmäisessä viikko-ohjelmassa oli rinnallevetosarjoja hitaalla tahdilla, jotta tekniikka ja hengitys lähtisi toimimaan. Sama rauhallinen tahti jatkui seuraavalla viikolla mm. näin:

Treeni 1:

18 kg 2 x 4 min 8 rpm

20 kg 3 x 2 min, oma tahti

swing 24 kg 2 x 20

yläpito 22kg 2 x 30s

-Muista hengittää.

-Kyllä hengitin. Ylhäällä ja alhaalla ja välis.

Nii. Mut hengitä niinku ajaisit maantiefillarilla. Tiedän että pidätät kuitenkin tai puhallat liian pitkään.

-Jäkä-jäkä!

Kisatahti 10-12 rpm alkoi olla ohjelmassa jo kolmannella viikolla kun homma alkoi löytyä hengityksen puolesta. Siitähän nostamisen rytmi koostuu. Lisäksi teetin välillä nopeaa yhden käden työntöä 20 rpm, jotta diisseli alkaisi myös tekemään napakoita yläsentoja ja allemenosta saataisin ylimääräinen metri pois. Rinnalleveto-työntöä rakennettiin myös kasaan siten, että kisatahti oli mielessä myös “irrallisissa” sarjoissa esim. pelkässä rivessä: miellikuvatreeni tuli siinä samassa kun piti “keksiä” nosto työnnön osalta loppuun ennen uutta rinnallevetoa.

Sari pystyi lopulta nostamaan SM-kisoja edeltävällä viikolla kisatahdilla 22 kilon kahvakuulalla sarjaa, joten tiesin viimeistään, että lavalla 20 kiloinen menee 120 toistoon. Nopeampi tahti olisi vaatinut tekniikkaan muutoksia mutta siihen ei nyt ollut aikaa. Enkä olisi siihen lähtenytkään vaan kuula olisi suosiolla ollut 24 kiloa. 

Biathlonissa 16 kiloinen oli naurettavan kevyt mutta tulihan kisakokemusta ja pari suomenennätystä. Hiljainen ehtoni tälle jumpalle oli että minuuttitahti on molemmissa nostoissa 18-20. Kerroin sen Sarille vasta kisaviikonloppuna ettei olisi tullut turhaa häsäämistä muuhun treeniin.

 

Harjoitellulla tahdilla uusi Suomenennätys.

Kuva: Tommi Laurila

Mutta annetaan Sarin itse kertoa minkälainen SM-visiitti tällä kertaa oli ja miltä valmennus kanssani tuntuu. Sarin esimerkki oli jälleen osoitus siitä, että kahvakuulaurheilussa juuri kestävyydellä on suurin merkitys kun nostetaan rinnalleveto-työntöä nopealla tahdilla ja semipainavalla kuulalla tai kun biathlonissa on kevyt kuula, jolloin kestävyydellä voi paikata tempauksen tekniikkapuutteita. Toki, perusnostotekniikka pitää olla pohjalla opittuna.

Minulta iso kiitos Sarin Maija-valmentajalle ja Sarille paljon onnea tämän vuoden haasteisiin!

 

**********

Edellisistä kisoista on vuosi ja pari viikkoa aikaa. Mestaruussarjaan jäätiin pronssille, yhden toiston päähän hopeasta. Toinen kesä triathlon-treeniä oli tarkoitus aloittaa ”jossain vaiheessa kevättä” mutta homma lähtikin käyntiin heti kun maajoukkueeseen ei mestaruussarjaan päässyt, ranne prakas ja kaikkee semmosta. Ehkä pieni leipääntyminenkin. Lähinnä siihen, että 24 ei noussut ja 16 on ihan liian pieni pallo. Meni 7 kuukautta, ennenkuin edes koskin kuulaan seuraavan kerran. Ja siihenkin vielä pari kuukautta päälle, kunnes huvinpäiten osallistuin Joulutempaukseen Vaasassa. Tempaisin 18 kg:lla 130 toistoa. Mikä fiilis! Tein vielä päälle työnnön 2×12 kg:lla ihan vain huvikseni. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Puolileikillinen kysymys että ”oisko siellä SM:ssä mitään mulle” päätyi siihen että varttia myöhemmin oltiin jo sovittu valmennuksesta jälleen. 2 kk aikaa ottaa homma taas haltuun. Lajiksi valittiin 20 kg OALC. Sopivan kevyt porras näin vuoden tauon jälkeen. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä, ja aloin ehdotella että josko vaikka sunnuntaiksi ottais 16 kg biathlonin vielä, että kun nyt kisoihin lähdetään niin sitten koko rahalla. Pikkupallon biathlon kuitenkin sellaisena jälkiruokana, ettei siihen treeneissäkään edes puututtu sen enempää. Ennen kisasunnuntaita en ollut tempaissut treeneissä kertaakaan, poislukien alkulämppien minuutti / käsi.

Kuulatreeniä tuli koko aikana 3 kertaa viikossa. Lopun viikkoa tein ylläpitovaiheessa olevia triathlontreenejä, eli maastopyöräilyä, lenkkeilyä ja uintia. Toimi hyvin. Riittävästi vaihtelua ja pelkkää triathlon-treeniä tehdessä mun ongelma on ollut se etten saa mitään fiksua tehtyä voimatreeninä, vaan se on semmoista haahuilua. Nyt tuli voimatreeniin sisältöä samaa tahtia kuin hartiaan pyöreyttä. Treeni kulki hyvin, pysyin kunnossa ja itseluottamus kasvoi treeni treeniltä.

Vihdoin koitti kisaviikko. Sen verran on oppinut jo tuntemaan itseään, että en enää laput silmillä suorittanut treeniä, vaan kun tein ohjelmoidut kuulatreenit, niin jätin triathlon-treeniä vähemmälle, vaikka ohjelmassa olisi lukenut jotain vielä. Kisaviikolla olin täysin valmis. En epäillyt itseäni yhtään, vaan kaikki tuntui olevan kohdillaan. Kotona pyöri flunssaa, mutta omassa kropassa ei tuntunut yhtään heikolta. Viimeinen treeni kulki kevyesti. Kisapaino oli kohdillaan, paino oli lähtenyt juuri siitä mistä pitikin. Edes normaalia puntaripäivän paastoa ei tarvitsisi pitää painon puolesta.

Puntaripäivä (perjantai). Aamupuuro normaalisti ja sen jälkeen ”paasto”. Painon takia ei tarvitsisi, mutta jotenkin se kuului kisakuplaan ja valmistautumiseen. Kisapaikalle lähdin hyvissä ajoin. Taisin olla ensimmäinen paikalle saapunut. Ensimmäisenä puntarille ja sitten pizzalle. Kaikki sujui kuten suunniteltu. Kunhan muukin joukkue saapui, kaupan kautta mökille odottamaan huomista.

Lauantaina aamupuurot, eväät kassiin, odottelua hetki ja kropan availua, mielen tyhjäilyä. Sitten kisapaikalle odottelemaan. Tein pienen lämmittelyn liikkuvuutta ja kuulan kanssa. Treeneissä harjoiteltu pace mielessä, sillä lähdetään ja sen pitäisi pysyä ainakin 8 minuuttia helposti kun oli kaikki treenit jo pitänyt. Olo oli levollinen ja rauhallinen. Katselin vähän mitä muut tekevät, mutta pääasiassa keskityin omaan fiilikseen. Vihdoin lavalle. Starttikäsky ja sitten mennään. Minuutti minuutilta tasaisen tappavaa tahtia, 12 rpm. Alusta loppuun. Se oli päätavoite, ja se täyttyi. Yksi hylsy mahtui mukaan. 120 toistoa ja se oli sekä oman luokan paras, mutta olisi riittänyt voittoon vaikka oltais oltu koko 20 kg:n kuulan sakki samassa luokassa. Ei huono aloitus!

 

Sarin OALC- tulos 120 toistoa oli paras kaikista painoluokista. Ja tietenkin myös tyyllikkäin.

Kuva: Tommi Laurila

Sunnuntaina vielä kisapaikalle ajellessa oli epäselvää, mitähän sitä lähtee 16 kg;n biathlonissa tavoittelemaan. Päädyttiin (Kirsi päätyi) siihen, että parinkympin tahti työnnössä ja sitten tempaus miten menee. Selvä. Lämpätessä kokeilin mitä 20 pace tarkoittaa, Kirsi sai mulle vielä hengityksen kohdilleen ja siinä oli suunnitelma työnnön osalle. Päätin, että kokeillen tavoitella 18-20 pacea, 20 saattaa olla liian luja ja noutaja saapuu ennen aikojaan, mutta 18 pitäisi mennä helposti. Ei siis liian tiukkaa suunnitelmaa, vaan tuulia haistellen mennään. Lavalle vientiä odotellessa olin täysin rauhallinen. En välittänyt  mitä muut ympärillä puuhasivat tai puhuivat, omassa kuplassani vain kävelin jonossa lavalle ja odotin starttia. Ja sitten koneet käyntiin ja menoksi! Homma lähti juuri niinkuin aamulla suunniteltu oli. Tasaista tahtia, toisto toiston perään. Kerran tai kaksi ajatus karkasi ja sen huomasi heti epävakautena. Sain kuitenkin kerättyä itseni taas paikan päälle. Lopputulos 192 ja hyvä kaula lähteä odottelemaan tempausta.

Tempaus ei edelleenkään ole paras lajini. Se kertautuu vielä enemmän 16 kg:n kuulalla, kun mun tekniikka vain ei taivu rallinostamiseen. Tai kädet kestä. Miten vain. Oma ennätys oli 161 joten 16 pacella pitäisi saada ainakin se. Työnnön antamalla etumatkalla sen pitäisi riittää, vaikka naapurilavoilla noustaisiinkin parinsadan toiston pintaan. Rauhassa matkaan ja muut menivätkin edelle, kuten olin odottanutkin. En antanut sen häiritä, vaan pyrin säästelemään forkkujani, joista tiesin koko homman olevan kiinni. Kädenvaihto tuli 4,5 minuutin kohdalla, eli vähän liian aikaisin, mutta parempi näin kuin pudonnut kuula. Kuuntelin sivukorvalla, mitä muilla lavoilla tapahtuu. Kun kuulin että ykköslavalla kuula kopahti lattiaan, tiesin, että voitto on minun. Kakkoslavalla työntö oli jäänyt vajaaksi, joten edes 200+ tempaus ei voittoa minulta veisi. 166 toistoa minulle ja kuula lattiaan. Pari tiukkaa raakaa olisi vielä irronnut, mutta mitä suotta. Parempi voitto paria toistoa vähemmällä kuin voitto loppurepimisillä. Tyyli ennen kaikkea.

Viikonlopun saldo 2 Suomen mestaruutta ja 2 SE:tä. Ei ollenkaan huonompi saavutus vuoden tauolta. Koskaan ei ole ollut nostaminen näin helppoa. Erityisesti mieltä lämmittivät myös päätuomarin kehut tekniikasta OALC:n jälkeen ja seurakaveri-Henkan kehut työnnön jälkeen. Jos miehet kehuu tekniikkaa, niin on se sitten hyvä.

Kirsin tapa valmentaa on… erikoinen. Hyvällä tavalla sanottuna, erikoinen ei ole oikea sana mutta en keksi parempaa. Kirsillä on omassa päässään selkeä suunnitelma ja tavoite, treenit putoilevat sähköpostiin joka maanantai. Itse ei tarvitse kuin tehdä treeni ja kommentoida fiilikset. Välillä saattaa iskeä epäusko omiin kykyihin, mutta se ei hetkauta Kirsiä. Hänen papereissaan on selkeä tavoite mietitty ja sitä kohti mennään kuin juna. Nyt 2 kuukauden aikana ei nähty livenä kertaakaan, kerran tai kaksi laitoin videota menemään. Kirsillä on kyky pitää homma hallussa myös etänä. Treenipäiväkirjaan kirjoitettu ”hengästyttää” antaa palautteeksi ”opettele hengittämään”. Etänä on joskus vähän vaikea saada tekniikasta kaikkea kiinni, mutta kun pohjat on tehty hyvin niin juurikin hengittämisen ehtii oppia juuri ennen lavalle nousua. Kirsin luotto valmennettavien taitoihin on enemmän kuin valmennettavan itsensä. Nytkin Kirsi olisi varmasti laittanut minut tekemään OALC:n 24:lla, mutta minä hannasin vastaan. En uskonut, en luottanut ranteeseeni. Olis voinut uskoa. Parasta Kirsin tyylissä on juuri tuo usko. Jos joku joka ei edes näe minun treenaavan uskoo minuun, niin mikä hiivatti siinä on ettei voi itse uskoa? Näihin kisoihin osui kaikki taivaankappaleet juuri oikeaan kulmaan, ja sen näki tuloksista. Homma oli hallussa!

Miten tästä eteenpäin. Tri-valmentaja juuri viestitteli ja odottelee malttamattomana että pääsee ohjelmoimaan taas ”oikeita” treenejä minulle. Vastasin, että Joroisten puolimatkalle on ilmoittauduttu ja sinne ei lähdetä itseään nolaamaan. Päätavoite on heinäkuun puolivälissä Joroisilla, mutta erästä tv-sarjaa lainatakseni, siitähän ehtis vielä vaikka vetsku-SM:iin syksyllä! Voimatreeniin on kuitenkin nyt taas kipinää, kun tupla-kuulat alkoivat oudosti kiehtomaan viikonlopun LC- viestikisan ansiosta.
t. SariD

 

Syliperinne, joka on lähtöisin vuosien takaa ensimmäisestä Suomenmestaruudesta.

Kuva: Taija Merisalo

Pitääkö kurssista maksaakin jotain?

Vuoden 2017 Kahvakuulavaliokunta teetti kyselyn kahvakuulakuntoilijoille ja -urheilijoille. Vastaukset ovat luettavissa kahvakuulaurheilu.net- sivulla. Hienoa, että porukka on ollut aktiivinen ja mielipiteitä löytyy!

 

Kyselyyn vastanneista moni toivoi mm. lisää tekniikkakursseja. Tähän pyyntöön on vastaus lähellä:

Painonnostoliitto järjestää parin viikon päästä Kahvakuulaohjaajakurssin Helsingissä.

Viikonlopun kurssille on mahdollista osallistua jos haluaa kehittyä nostajana, kuntoilijana, ohjaajana tai kahvakuula muuten vaan kiinnostaa liikuntavälineenä. Kurssin sisältö on jo mietitty, teitä varten. Seurojen on mahdollista saada myös alennusta mikäli on Painonnostoliiton alainen seura. Tämä on mitä mainioin tapa seuroilla panostaa kahvakuulaohjaajiinsa, -kuntoilijoihinsa ja -urheilijoihinsa. Seurojen kautta kahvakuulanostaminen kehittyy sillä siellä on tekijät.

Pohditaanpa vielä hetki “asioiden maksamisesta” tässä yhteydessä. Siitäkin kyselyyn vastaajilla oli ehdotuksia ja tietenkin moni toivoisi koulutusten olevan vähintään kohtuuhintaisia. Ohessa pientä tajunnanvirtaa täysin omasta päästäni kun aiheena on ympäripyöreästi “Kahvakuulakurssi”.

**********

Mikä on hinta sille, että joku ihminen käyttää aikaansa toisten kouluttamiseen, ohjaamiseen tai valmentamiseen?

Koska yhtä vastausta ei tietenkään ole niin seuraavista kysymyksistä voisi olla apua kun mietimme “paljonko olen valmis maksamaan koulutuksesta, johon osallistun?”:

 

Onko tärkeää, että kouluttaja on itse nostanut kahvakuulaa?

Pitääkö kouluttajan olla nostanut kahvakuulaa kansainvälisellä tasolla vai riittääkö jos on auttanut mummoja seurantalolla parempaan vanhuuteen heilureita ohjaamalla?

Ovatko nämä mummot tyytyväisiä kahvakuulatunteihinsa?

Jos kouluttaja on nostanut kv-tasolla niin onko merkitystä jos on amatöörimitaleja toistakymmentä, veteraanisarjan ylivoimainen voitto tai yksi mestaruussarjan nelossija ja millä tavalla nämä tulokset ovat tulleet?

Mistä kouluttaja on oppinsa saanut? Netistä, tuttavalta, itseoppimalla, kirjekurssilta, liiton koulutuksista, seuran koulutuksista, opetusministeriön hyväksymän tutkinnon kautta, tuomarikoulutuksesta, tapaamalla ulkomaalaisen kahvakuulaurheilijan kahdesti ja toisen kolmesti, viettämällä aikaa maailman parhaiden kahvakuulaurheilijoiden kanssa bussimatkalla, saunomalla seuran lajivastaavien kanssa vai onko kouluttaja päättänyt itse olevansa kouluttaja kun heräsi eräänä aamuna hyvin nukutun yön jälkeen?

Onko väliä sillä onko kouluttaja itse saanut urheiluvalmennusta ja millainen ohjaaja/valmentaja on ollut kyseessä?

Onko kouluttajalla itsellään ohjelmoitavia tai valmennettavia? Miten tämä yhteistyö on sujunut? Ovatko nostajat kehittyneet urheilijoina ja voisivatko he olla esimerkillisiä ihmisiä? Ovatko pysyneet terveinä? Millä tavalla he nostavat kahvakuulaa?

Onko sillä merkitystä, että onko kouluttajan kilpailutuloksissa paljon numeroita nostomuodosta riippumatta tai näyttääkö kouluttajan tekninen suoritus siltä, että nostamisessa on jotain järkeä?

Mikä yleensäkin on hyvän kahvakuulaurheilijan määritelmä?

Entä hyvä kouluttajan määritelmä?

Onko sinulla koulutukseen hakeutuvana tärkeää oppia turvallinen, tehokas, hikinen, taloudellinen, nopea, koukuttava vai muodikas tapa nostaa kahvakuulaa?

Miksi nostat kahvakuulaa?

Hakeudutko koulutukseen muiden suosituksen pohjalta vai otatko selvää itse mistä ja kenestä on kyse?

Onko tärkeää pysyä sisäpiirissä ja jos on niin miksi se on sinulle tärkeää? Miten tämä liittyy haluusi oppia nostamaan kahvakuulaa?

Pitääkö kouluttajalla olla pedagogisia ominaisuuksia tai jopa koulutus? Jos pitää niin minkä verran riittää?

Pitääkö kouluttajan olla hyvännäköinen, hyväkuntoinen tai menestyvä? Miksi?

Olisiko ulkomaalainen kouluttaja sittenkin parempi kuin kotimainen? Miksi?

Maksaisitko enemmän ulkomaalaisesta kouluttajasta kuin suomalaisesta? Miksi?

Pitääkö kouluttajalla olla näkyvyyttää somessa, urheiluruudussa, paikallislehdessä Fingerporin vieressä tai netissä? Pitääkö kouluttaja löytyä googlettamalla?

Pyrkiikö kouluttaja näyttämään pätevämmältä kuin onkaan? Mistä sen edes tunnistaa?

Oletko tavannut kouluttajaa koskaan henkilökohtaisesti?

Onko kouluttaja toiminut kahvakuulavaliokunnassa, liiton johtokunnassa, kansanedustajana tai perheenäitinä ja onko sillä merkitystä juuri sinulle?

Jos liitto tai seura on järjestänyt “vähintäänkin kohtuuhintaisen kurssin” niin oletko osallistunut sille? Jos et ole niin miksi?

Minkälaiset kouluttajan persoonalliset ominaisuudet vaikuttavat intoosi osallistua tämän henkilön koulutukseen? Miksi?

Otatko vastuun omasta oppimisestasi vai onko vastuu kouluttajalla?

Minkä verran mielestäsi kouluttajan pitää käyttää aikaansa kurssin suunnitteluun, toteutukseen ja kaikkeen mikä kurssiin liittyy, jotta kurssi antaa rahoillesi vastinetta? Pitääkö kouluttajan saada siitä korvausta?

Minkä verran kouluttajan tulee käyttää aikaansa kahvakuulakuntoilijoiden ja -urheilijoiden ja lajin tulevaisuuden suunnitteluun? Pitääkö hänelle maksaa myös siitä jotain?

Minkä verran sinun mielestäsi näiden kysymysten pohtimisen jälkeen kouluttajalle pitäisi maksaa rahallista korvausta kun hän pitää kahvakuulanostamisen kurssin?

Minkä verran itse toivoisit korvausta mikäli järjestäisit ja kouluttaisit alusta loppuun kahvakuulanostamisen kurssin?

**********

Jos näillä kysymyksillä on sinulle väliä niin pohdi vielä hetki myös sitä, että miksi näillä kysymyksillä on väliä sinulle. Tai jos ei ole väliä niin pohdi hetki myös sitä. 

 

Ohjeet seuraavaan Painonnostoliiton Kahvakuulaohjaajakurssin  ilmottautumiseen löytyy täältä ja olen monin tavoin olemassa jos sinulla on kysyttävää. Olet mitä lämpimämmin tervetullut ja jos et halua osallistua niin sekin on ookoo.

 
Mukavaa kevään odotusta ja tuoreita nostoja!

 

16903323_1873516672889452_7227715674466596876_o