Rautapuuman elämää

Tiedoksi!

Pidimme eilen Tampereella Suomen kahvakuulahistorian ajalta hienoimmat kansalliset kisat mitä koskaan on pidetty. Tätä mieltä olen ollut koko kisojen järjestelyjen ajan kun keväällä homma lyötiin lukkoon. Mutta niin oli moni muukin kisapaikalla vieraillut nostaja ja katsoja. Samaa mieltä on myös kisojen puitteita luomassa ollut, lähemmäs kahdenkymmenen ihmisen porukka.

Hienoimmat siksi, että uutta oli luomassa väkeä eri kahvakuulaseuroista sekä lajin ulkopuolelta. Kaikki yhteen hiileen puhaltaen.

Priceless koska en keksi äkkiä suomenkielistä sanaa tätä kuvaamaan.

Tämä postaus on täysin vallatonta kehumista. Ihan surutta hehkutan myös omia valmennettaviani.

Kahdelle naiselle yhteensä 3 Suomenennätystä. Taija ja Minna S nostavat molemmat naisille isoja kahvakuulia ja hitaasti etenevä, johdonmukainen treeni ja ihmisen elämän kokonaishuomiointi alkaa viimein tuottaa tulosta. Naiset ovat fyysisesti kovassa kunnossa ja mikä tärkeintä, he ovat terveitä.

Koen, että suhteeni kaikkiin valmennettaviin on niin hyvä ja avoin, että ovella kolkuttavaan alipalautumiseen pystyy reagoimaan heti. Elämässä on ihan jäätävän paljon kaikkea mikä vaikuttaa urheilussa kehittymiseen. Yhden valmennettavan laitoin treenitauolle toukokuussa. Kesäkuussa hän jo huomasi itse, että tarvitsee lepoa vielä lisää. Muutama viikko elokuun lopussa ennen Powerpuumaa alettiin pohtimaan, että joko olisi taas urheilun aika.

Kesälomalainen nosti kahdessa nostomuodossa omat ennätyksensä. Hän näytti taas ihmiseltä hyvän ruuan ja levon ansiosta. Ja ennenkaikkea, silmissä oli kirkkautta. Upeaa Minna K, että olet taas olemassa.

Iäkkäämpi urheilija joutuu kohtaamaan täysin toisenlaisia haasteita elämässään kuin kolmekymppinen. Rautapuumissa puuman varsinaista määritelmää pitää yllä Leena, “Rautamummo” googlen mukaan. Leenan tempauspäivä oli kaukana siitä Leenasta, joka lavalla yleensä nähdään mutta syykin on selvä. Kun lähipiirisssä on oikeasti kyse elämästä tai kuolemasta niin silloin on ihan sama mikä on 16 kilon kansallisten kisojen tempaustulos. Leena antoi isomman panoksensa kisajärjestelyissä fyysisen vahvuutensa ja maalaisjärkensä ansiosta kuin lavalla ja se on erittäin ok. Nyt on huilin aika.

Helin kanssa juuri puhuin puhelimessa ja kyllä ei kaikki opittu taas unohtui lavalla. Mutta mitä sitten? Voittaja on silti nostopöksyissä (oliko muuten ne Rautapuumien nostospandexitkin tyylikkäimmät ikinä!) olemassa ja valmentajan nyt vaan kuuluu jauhaa samoja asioita niin kauan, että ne menevät perille. Helin “tapauksessa” kaikki menee niinkuin tempausta opetellessa aina – äsken osasin, nyt en. Uusi oma ennätys ja etukäteen päätetty minimiaika lavalla, joten käteen jäi juuri se mitä pitikin.

En muista monennenko kerran itkuhanat aukesivat mutta Sannan halauksessa niin taas kävi. Sanna nosti kahvakuulaa kisoissa ehkä viimeistä kertaa ikinä. Se jää nähtäväksi. Vahvinlajien tosissaan treenaaminen on jo alkanut enkä malta odottaa mitä ensi kesä tuo Sannan kohdalla tullessaan. Sanna jos kuka on hyvä esimerkki siitä, että ihan täysin urheilusta mitään tietämätön ihminen voi silti menestyä kun vaan löytää oman juttunsa. Sannan matka on muuttunut niin rajusti monen asian suhteen pienen ajan sisällä, että on ylipäätään ihme, että pää on jotenkin pysynyt kasassa.

Onneksi Rautapuumuus pysyy aina vaikka laji vaihtuisikin.

On asioita, joille emme voi mitään. Jos pumppu lakkaa lyömästä tai poikaystävä jättää niin niin se vaan menee. Mitään ei myöskään voi nopeuttaa: ei henkisten haasteiden peittoamista, ei fyysisten. Ei sitä miten nopeasti keho kehittyy tai mieli paranee. Kehon vamma tarvitsee oman aikansa, jotta on taas valmis ottamaan rasituksen vastaan ja henkinen olotila kyllä kertoo sen ajankohdan mikäli sitä tarinaa haluaa kuunnella. Joskus henkinen taakka on niin suuri ettei sitä voi enää unohtaa. Pitää silti löytää keino elää sen kanssa.

Voimme joko sössiä kaiken jo tehdyn työn tai kohdata vaikeudet niin, että ne alkavat kääntyä voitoksi. Silloin järjen käyttö on ainoa vaihtoehto sillä tunteet on tulleet peliin jo aikoja sitten.

Rautapuumat on kaikkea edellämainittua.

Elämänhimoa, kaikkea muutakin himoa, isoja tunteita ja suuria peliliikkeitä oikeissa paikoissa. Nostamisen ja urheilun iloa. Toisen pyyteetöntä kannustamista ja kantamista kun toinen ei jaksa. Nostolavojen rakentelua, no pitää itteäänkin tässä tuoda esille, tulostaulujen kuskaamista korvauksetta ja kahvin keittoa. Yksi kiintiömies, joka parantaa nostoennätystään joka kerta ja härskit jutut. Mitä muuta ihminen harrastukseltaan voi toivoa?

Jos mitenkään tulee mieleen, että haluat olla osana tätä porukkaa niin ota yhteyttä. Katsotaan tavoite, saat ammattivalmennusta millaista et muualta saa, opit nostamaan, opit urheilijaelämää, opit olemaan ihmisiksi.

******


Powerpuuman valokuvaaja Ari Kovalainen oli niin liekeissä kisapaikalla, että saan taas helpottavan syyn olla etsimättä yhtään kuvantekelettä omasta varastosta. Postaan kisakuvat erikseen, jotta ne saavat ansaitsemansa paikan (vaikkei mun blogi olekaan just se paikka).

Mainokset