Rautapuumailua Lahes

Viime viikonlopun kilpailuihin osallistui lähes kaikki Rautapuumat. Olen naisten suorituksiin tyytyväinen sillä elämänhaasteiden ohessa pyristelty treeni, tai treenaamattomuus, ja isompien tai pienempien terveysjuttujen tuomat haasteet eivät ole pysäyttäneet kehitystä kenelläkään.

Esimerkiksi Jonna otti keväällä tavoitteekseen nostaa yhtä painoluokkaa alemmassa sarjassa ja ihmiskiloja piti pudottaa melkein kymmenen. Jonna hoiti ammattilaisen avulla homman täydellisesti. Suorituskyky ei missään vaiheessa laskenut, ruokaa sai syödä paljon eikä punnitukseen tarvinnut jännittää kun kaikki oli kunnossa jo viikkoa ennen.  

Vaikka Jonnalla itsellään oli välillä itseluottamuksen puutetta 24 kilon suhteen niin nainen osoitti isoa henkistä kanttia tavoittelemalla ennakkoluulottomasti maajoukkueen B-rajaa lauantaina. Se jäi muutaman toiston päähän. Ei silti haittaa. Parempaan ei olisi pystynyt siinä hetkessä.

Kiitos Wellgo ja Ringa Ruisniemi. Valmentajakolleega on alansa eliittiä ja oli helppo keskittyä lajivalmentamiseen kun ravintoasiat olivat kunnossa.

 

 

Suomenennätyskin olisi ollut tarjolla. Voihan pylly. 

Nostaa esille myös toisen Rautapuuman, annetaan muiden odottaa vuoroaan myöhemmin.

Leena ehdotti maaliskuussa minuun yhteyttä ottaessaan, että tavoite olisi 2017 veteraanien SM- kilpailuissa. Annoin yhden ehdon valmennussuhteelle: Leena nostaisi avomessa sarjassa ja jättäisi mummoilun nelikymppisille. Teimme diilin.

Lahdessa paikanpäällä olleet kenties kiinnittivät huomiota Leenan tempaukseen 16 kilolla, avoimessa sarjassa. Tulos 164 toistoa (muistaakseni.. en edelleenkään muista numeroita) oli aika paukku vaikka tiesinkin Leenan olevan tempaajanaisia. Sijoituksista en tiedä enkä ole kiinnostunut, tulokset varmaan ovat kisatietokannassa, joten sieltä voi tsekata jäikö Leenan taakse yhtään nostajaa. Leena nosti myös ensin 16 kilolla yhdenkäden rinnalleveto-työnnön (OALC) tavoitteen mukaisesti täydet 10 minuuttia. Tulos taisi olla himpun verran alle sadan.

Hienon tästä päälle viisikymppisen Leenan kisapäivästä tekee hänen suoritustapansa. Nainen oli yhtä hymyä alusta alkaen kovasta jännityksestä huolimatta. Ainahan hän on. Vaikka viikkoa aiemmin laitettiin tempaus pois pienen käsivaivan takia, Leena ei antanut tämän häiritä lainkaan. Kisasuunnitelmassa nimittäin oli puhe, että jos lämpässä ei tempaus ala toimimaan niin se jätetään pois. Muutaman päivän lepo kuitenkin auttoi ja onnistuminen edellisessä lajissa toi lisävirtaa.

Leena on muiden Rautapuumien tavoin joutunut/ saanut työstää nostotekniikkaansa paljon eikä se tietenkään vielä toimi niinkuin pitäisi sillä käsillä kiskomista tempauksessa on. Asenne kuitenkin oli kohdallaan. Loppuun asti tehdään vaikka hapot poltteli ja tahti hidastui.

Leenasta myös huokuu aikuisen naisen elämänkokemus. Hän osaa keskittyä olennaisiin asioihin, ei saa itkupotkuraivareita jos treeni menee pieleen tai vaivu puputtamaan kilotolkulla suklaata kun valmentaja olevinaan sanoi pahasti. Arvostan Leenaa ihmisenä erittäin paljon.

Niin myös äitini, joka tarjosi Leenalle konjakit kotonaan!

Suomen Cupissa kilpailevat parin viikon päästä maajoukkuepuumat. Taijalle jäi Lahdesta nostonälkää sillä päälle sadan tulos 24 kilon tempauksessa antaa odottaa itseään. Tottakai se sieltä tulee. Jos ei kohta niin sitten. 

ps. Lahden kisoista tarttui matkaan painonnostajapuuma. Hänestä lisää myöhemmin. Ja Heli palasi nostolavoille Liftareiden cupissa, täysi aika 10 kg yhden käden rinnallevetotyöntöä, seuraava tavoite hänellä on tietenkin 2018 SM-kilpailuissa.

Kuvasta puuttuu Mansen Rautapuuma Jonna, joka olisi saattanut tuoda vähän älykkyyttä otokseen. 

 

Mainokset

Kahvakuulaurheilija Vahvin- lajeissa

Olen seurannut kaikenlaisia Voimamieskilpailuja jo lapsena. Niissä on ilmeisesti viehättänyt tekemisen meininki ja maatilalla kasvaessa on omalla tavallaan muutenkin tarttunut voimaa matkaan koska sitä on nuoruudessa pitänyt käyttää.

Vasta kuitenkin keski-ikäistyessä sain aikaiseksi lähteä kokeilemaan vaffalajeja ja sain houkuteltua Rautapuumien kiistattoman voimanaisen Sannan mukaan. Ilmottauduimme pokkana Sysmän Vahvin- kilpailuun loppukesästä. Vaihdoin ennen kilpailuja muutaman sanan monivuotisen järjestäjän Aki Lehtisen kanssa ja “saimme luvan” tulla paikalle vaikkei mikään lajeista ollut varsinaisesti entuudestaan tuttu. Maastavetoa toki oli ollut itselläni aina ohjelmassa mutta Sysmässä sekin versioitiin vesitynnyreiden vetona.

Lajikokeilu oli meille molemmille todella mahtava juttu. Kestävyyslajina kahvakuulaurheilu on aivan toista kuin että oikeasti mitellään voimista. Ja olihan se siistiä flipata 240 kiloista rengasta ja vetää traileriyhdistelmää. Sysmässä päätimme jo ennen kilpailupäivän loppua, että osallistumme seuraavaksi Hämeenlinnassa Heavy Eventsin Jyrki Rantasen järjestämälle aloittelijoiden leirille ja ensikisaajille tarkoitettuun Nummelan Vahvin- kilpailuun myöhemmin syksyllä.

Sannalla ei paina oikeastaan mikään. Ei riitä kahvakuulavalmentajalla taidot tämän naisen potentiaaliin. 

Hämeenlinnassa saimme Jyrkiltä lisää opastusta mm. atlaskiven nostoon sekä tukkipunneruksen tekniikkaan. Nummelassa kilpailtiin viime viikonloppuna jo sisätiloissa ja täytyy sanoa, että enemmän sain itsestäni irti ulkona Sysmässä vaikka CrossFit Central Nla:n sali olikin mainio mesta. Sysmässä oli myös “painavammat” lajit. Nummelassa oli aloittelijoinakin jo niin vahvoja naisia, että esim. farmarikävely 60 kg per käsi meni parhaimmilla juoksukilpailuksi. Pienellä tekniikkatreenillä akselitangonkin saisi paremmin haltuun, nyt nostin vain 40 kiloa suorille käsille maasta. Allemeno sujuu, rinnalleveto tuolla tangolla ei ilman ristiotetta.

Nummelan lajit:

NAISET:
1. Farmarikävely 2x60kg 20m (kaksi käännöstä, joissa painot lasketaan maahan), maksimiaika 75sek.
2. Maastaveto Last Woman Standing, aloituspaino 80kg, 10kg korotukset. RAW, remmit sallittu, sumotyyli kielletty. Saa jättää painoja väliin.
3. Merimieskävely 120kg 20m (kaksi käännöstä, joissa teline lasketaan maahan), maksimiaika 75sek.
4. Punnerrusyhdistelmä; akseli 30kg, akseli 40kg, akseli 50kg, akseli 60kg. Jokaisella yksi toisto. Maksimiaika 75sek. Vyökannattelu kielletty.
5. Renkaan pyöritys x 6 toistoa, maksimiaika 75sek.

NAISTEN TULOKSET

Farmarikävely
1. Koskenniemi 11,65sek
2. Niemelä 12,37
3. Passilahti, Mabrouki 12,46
5. Haapalainen 12,63
6. Friberg 16,25
7. Suomela 16,28
8. Hjerppe 16,44
9. Kokko 19,52
10. Heikkilä-Harinen 19,83

Maastaveto
1. Koskenniemi 170kg
2. Passilahti 160kg
3. Hjerppe 150kg
4. Kokko, Friberg, Niemelä, Mabrouki, Haapalainen 120kg
9. Heikkilä-Harinen 110kg
10. Suomela 100kg

Merimieskävely
1. Haapalainen 12,97sek
2. Koskenniemi 13,26
3. Passilahti 13,37
4. Mabrouki 13,44
5. Kokko 15,65
6. Suomela 16,32
7. Niemelä 16,83
8. Friberg 17,32
9. Heikkilä-Harinen 18,26
10. Hjerppe 19,97

Punnerrusyhdistelmä
1. Niemelä 4 esinettä / 35,3sek
2. Friberg 4 / 43,2
3. Koskenniemi 3 / 22
4. Passilahti 3 / 26,7
5. Kokko 3 / 27,1
6. Haapalainen 3 / 27,4
7. Suomela 2 / 11,1
8. Mabrouki 2 / 12,3
9. Hjerppe 2 / 17
10. Heikkilä-Harinen 1 / 6,7

Renkaan pyöritys
1. Koskenniemi 22,71sek
2. Passilahti 25,07
3. Niemelä 29,03
4. Haapalainen 34,52
5. Heikkilä-Harinen 40,2
6. Friberg 40,25
7. Hjerppe 45,32
8. Kokko 47,64
9. Mabrouki 5 pyöritystä
10. Suomela 3 pyöritystä

Lopputulokset
1. Laura Koskenniemi 47pts
2. Katja Passilahti 40,5
3. Kaisa Niemelä 37,5
4. Roosa Haapalainen 34,5
5. Elena Friberg 28,5
6. Sonya Mabrouki 26
7. Pia Kokko 23,5
8. Sanna Hjerppe 18
9. Kirsi Suomela 15
10. Maarit Heikkilä-Harinen 12

 

Haaste itselleni tietenkin oli kaikissa tapahtumissa mummovaivat. Haaveet Vahvin- lajeista oikeasti isoilla kiloilla joutunee niiden takia unohtamaan mutta tottakai ensi kesänä käyn taas pusaamassa jotain. Saa edes pihkaa käsiin jos ei muuta. Ja kyllä näissäkin hommissa kiehtoo liike, kuinka oma keho tuottaa missäkin asennossa voimaa ja miten sen saa parhaiten käyttöön. 

Kahvakuulaurheilijan treenillä saa vietyä ihan ookoosti voimalajejakin läpi. Lisäksi avautuu vähän näkökulmaa siitä mikä on painavaa ja mikä ei. Suosittelen!

Laura Koskenniemen kanssa ennen kisoja. Laura on vahva ja voittaa aina kaikki, minä taas osaan keskittyä. 

Kuvat: Aki Lehtinen

Sarin SM2017: triathlon ja kahvakuulaurheilu

Sari nosti valmennuksessani vuoden 2016 keväällä SM-viikolla ja sitä ennen olimme tehneet yhteistyötä jo hetken aikaa. Sari halusi keskittyä enemmän triathloniin kisojen jälkeen ja sovimme, että mikäli seuraaviin SM-kilpailuihin tulee kaipuu niin Sari ottaa yhteyttä. Tiesin, että olisi helppo rakentaa kuulakunto lyhyellä ajalla koska Sarin kestävyyskunto tulisi vuoden 2016 lopussa olemaan kova.

Pohdimme loppuvuodesta lajivalintaa 2017 SM-kisoihin kuin huomaamatta. Testinoston jälkeen oli selvää, että nyt Sari oli valmis nostamaan tuloksen ja taistelemaan mitaleista joko 24 kilon tempauksessa tai yhden käden rinnalleveto-työnnössä helmikuun lopussa. Halusin kuitenkin ajatella kokonaisuutta ja koska Sarin päätavoitteet ovat triathlonissa niin hyväksyin tällä kertaa sen, että Sari alkoi treenaamaan 20 kilon rinnalleveto-työntöön. Hetken kahvakuulalla treenattuaan hän esitti myös toiveen osallistua 16 kilon biathloniin. Nostoissa ei kuitenkaan tingittäisi laadusta vauhdin kustannuksella yhtään.

Koska Sarilla oli kunto kohdallaan niin tehtäväkseni jäi ainoastaan nostotekniikan kertaaminen sekä sarjojen suunnittelu siten, että SM-kisoissa menisi pääkilpailu 12 toiston minuuttitahtiin 10 minuuttia. Tempausta ei treenattu muuten kuin lämmittelynä kevyellä kuulalla, toki heilureita oli paljon. Sarille oli helppo laittaa ohjelmaan painavampaa kuulaa aika pian sillä voimatasot olivat riittävät. Lajitreeni triathlonissa kulki kuulatreenin ohessa koko ajan.

 

Kuva: Tommi Laurila

 

Voin sanoa ettei valmentaja paljon helpommalla enää voisi päästä. Muutamia viilauksia tein tekniikkaan mutta en alkanut liikaa keskittymään siihen sillä nostaminen oli sääntöjen mukaista ja riittävän taloudellista, kunto kuitenkin tulisi paikkaamaan ylimääräistä heilumista.

Tammikuun alusta Sarin ensimmäisessä viikko-ohjelmassa oli rinnallevetosarjoja hitaalla tahdilla, jotta tekniikka ja hengitys lähtisi toimimaan. Sama rauhallinen tahti jatkui seuraavalla viikolla mm. näin:

Treeni 1:

18 kg 2 x 4 min 8 rpm

20 kg 3 x 2 min, oma tahti

swing 24 kg 2 x 20

yläpito 22kg 2 x 30s

-Muista hengittää.

-Kyllä hengitin. Ylhäällä ja alhaalla ja välis.

Nii. Mut hengitä niinku ajaisit maantiefillarilla. Tiedän että pidätät kuitenkin tai puhallat liian pitkään.

-Jäkä-jäkä!

Kisatahti 10-12 rpm alkoi olla ohjelmassa jo kolmannella viikolla kun homma alkoi löytyä hengityksen puolesta. Siitähän nostamisen rytmi koostuu. Lisäksi teetin välillä nopeaa yhden käden työntöä 20 rpm, jotta diisseli alkaisi myös tekemään napakoita yläsentoja ja allemenosta saataisin ylimääräinen metri pois. Rinnalleveto-työntöä rakennettiin myös kasaan siten, että kisatahti oli mielessä myös “irrallisissa” sarjoissa esim. pelkässä rivessä: miellikuvatreeni tuli siinä samassa kun piti “keksiä” nosto työnnön osalta loppuun ennen uutta rinnallevetoa.

Sari pystyi lopulta nostamaan SM-kisoja edeltävällä viikolla kisatahdilla 22 kilon kahvakuulalla sarjaa, joten tiesin viimeistään, että lavalla 20 kiloinen menee 120 toistoon. Nopeampi tahti olisi vaatinut tekniikkaan muutoksia mutta siihen ei nyt ollut aikaa. Enkä olisi siihen lähtenytkään vaan kuula olisi suosiolla ollut 24 kiloa. 

Biathlonissa 16 kiloinen oli naurettavan kevyt mutta tulihan kisakokemusta ja pari suomenennätystä. Hiljainen ehtoni tälle jumpalle oli että minuuttitahti on molemmissa nostoissa 18-20. Kerroin sen Sarille vasta kisaviikonloppuna ettei olisi tullut turhaa häsäämistä muuhun treeniin.

 

Harjoitellulla tahdilla uusi Suomenennätys.

Kuva: Tommi Laurila

Mutta annetaan Sarin itse kertoa minkälainen SM-visiitti tällä kertaa oli ja miltä valmennus kanssani tuntuu. Sarin esimerkki oli jälleen osoitus siitä, että kahvakuulaurheilussa juuri kestävyydellä on suurin merkitys kun nostetaan rinnalleveto-työntöä nopealla tahdilla ja semipainavalla kuulalla tai kun biathlonissa on kevyt kuula, jolloin kestävyydellä voi paikata tempauksen tekniikkapuutteita. Toki, perusnostotekniikka pitää olla pohjalla opittuna.

Minulta iso kiitos Sarin Maija-valmentajalle ja Sarille paljon onnea tämän vuoden haasteisiin!

 

**********

Edellisistä kisoista on vuosi ja pari viikkoa aikaa. Mestaruussarjaan jäätiin pronssille, yhden toiston päähän hopeasta. Toinen kesä triathlon-treeniä oli tarkoitus aloittaa ”jossain vaiheessa kevättä” mutta homma lähtikin käyntiin heti kun maajoukkueeseen ei mestaruussarjaan päässyt, ranne prakas ja kaikkee semmosta. Ehkä pieni leipääntyminenkin. Lähinnä siihen, että 24 ei noussut ja 16 on ihan liian pieni pallo. Meni 7 kuukautta, ennenkuin edes koskin kuulaan seuraavan kerran. Ja siihenkin vielä pari kuukautta päälle, kunnes huvinpäiten osallistuin Joulutempaukseen Vaasassa. Tempaisin 18 kg:lla 130 toistoa. Mikä fiilis! Tein vielä päälle työnnön 2×12 kg:lla ihan vain huvikseni. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Puolileikillinen kysymys että ”oisko siellä SM:ssä mitään mulle” päätyi siihen että varttia myöhemmin oltiin jo sovittu valmennuksesta jälleen. 2 kk aikaa ottaa homma taas haltuun. Lajiksi valittiin 20 kg OALC. Sopivan kevyt porras näin vuoden tauon jälkeen. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä, ja aloin ehdotella että josko vaikka sunnuntaiksi ottais 16 kg biathlonin vielä, että kun nyt kisoihin lähdetään niin sitten koko rahalla. Pikkupallon biathlon kuitenkin sellaisena jälkiruokana, ettei siihen treeneissäkään edes puututtu sen enempää. Ennen kisasunnuntaita en ollut tempaissut treeneissä kertaakaan, poislukien alkulämppien minuutti / käsi.

Kuulatreeniä tuli koko aikana 3 kertaa viikossa. Lopun viikkoa tein ylläpitovaiheessa olevia triathlontreenejä, eli maastopyöräilyä, lenkkeilyä ja uintia. Toimi hyvin. Riittävästi vaihtelua ja pelkkää triathlon-treeniä tehdessä mun ongelma on ollut se etten saa mitään fiksua tehtyä voimatreeninä, vaan se on semmoista haahuilua. Nyt tuli voimatreeniin sisältöä samaa tahtia kuin hartiaan pyöreyttä. Treeni kulki hyvin, pysyin kunnossa ja itseluottamus kasvoi treeni treeniltä.

Vihdoin koitti kisaviikko. Sen verran on oppinut jo tuntemaan itseään, että en enää laput silmillä suorittanut treeniä, vaan kun tein ohjelmoidut kuulatreenit, niin jätin triathlon-treeniä vähemmälle, vaikka ohjelmassa olisi lukenut jotain vielä. Kisaviikolla olin täysin valmis. En epäillyt itseäni yhtään, vaan kaikki tuntui olevan kohdillaan. Kotona pyöri flunssaa, mutta omassa kropassa ei tuntunut yhtään heikolta. Viimeinen treeni kulki kevyesti. Kisapaino oli kohdillaan, paino oli lähtenyt juuri siitä mistä pitikin. Edes normaalia puntaripäivän paastoa ei tarvitsisi pitää painon puolesta.

Puntaripäivä (perjantai). Aamupuuro normaalisti ja sen jälkeen ”paasto”. Painon takia ei tarvitsisi, mutta jotenkin se kuului kisakuplaan ja valmistautumiseen. Kisapaikalle lähdin hyvissä ajoin. Taisin olla ensimmäinen paikalle saapunut. Ensimmäisenä puntarille ja sitten pizzalle. Kaikki sujui kuten suunniteltu. Kunhan muukin joukkue saapui, kaupan kautta mökille odottamaan huomista.

Lauantaina aamupuurot, eväät kassiin, odottelua hetki ja kropan availua, mielen tyhjäilyä. Sitten kisapaikalle odottelemaan. Tein pienen lämmittelyn liikkuvuutta ja kuulan kanssa. Treeneissä harjoiteltu pace mielessä, sillä lähdetään ja sen pitäisi pysyä ainakin 8 minuuttia helposti kun oli kaikki treenit jo pitänyt. Olo oli levollinen ja rauhallinen. Katselin vähän mitä muut tekevät, mutta pääasiassa keskityin omaan fiilikseen. Vihdoin lavalle. Starttikäsky ja sitten mennään. Minuutti minuutilta tasaisen tappavaa tahtia, 12 rpm. Alusta loppuun. Se oli päätavoite, ja se täyttyi. Yksi hylsy mahtui mukaan. 120 toistoa ja se oli sekä oman luokan paras, mutta olisi riittänyt voittoon vaikka oltais oltu koko 20 kg:n kuulan sakki samassa luokassa. Ei huono aloitus!

 

Sarin OALC- tulos 120 toistoa oli paras kaikista painoluokista. Ja tietenkin myös tyyllikkäin.

Kuva: Tommi Laurila

Sunnuntaina vielä kisapaikalle ajellessa oli epäselvää, mitähän sitä lähtee 16 kg;n biathlonissa tavoittelemaan. Päädyttiin (Kirsi päätyi) siihen, että parinkympin tahti työnnössä ja sitten tempaus miten menee. Selvä. Lämpätessä kokeilin mitä 20 pace tarkoittaa, Kirsi sai mulle vielä hengityksen kohdilleen ja siinä oli suunnitelma työnnön osalle. Päätin, että kokeillen tavoitella 18-20 pacea, 20 saattaa olla liian luja ja noutaja saapuu ennen aikojaan, mutta 18 pitäisi mennä helposti. Ei siis liian tiukkaa suunnitelmaa, vaan tuulia haistellen mennään. Lavalle vientiä odotellessa olin täysin rauhallinen. En välittänyt  mitä muut ympärillä puuhasivat tai puhuivat, omassa kuplassani vain kävelin jonossa lavalle ja odotin starttia. Ja sitten koneet käyntiin ja menoksi! Homma lähti juuri niinkuin aamulla suunniteltu oli. Tasaista tahtia, toisto toiston perään. Kerran tai kaksi ajatus karkasi ja sen huomasi heti epävakautena. Sain kuitenkin kerättyä itseni taas paikan päälle. Lopputulos 192 ja hyvä kaula lähteä odottelemaan tempausta.

Tempaus ei edelleenkään ole paras lajini. Se kertautuu vielä enemmän 16 kg:n kuulalla, kun mun tekniikka vain ei taivu rallinostamiseen. Tai kädet kestä. Miten vain. Oma ennätys oli 161 joten 16 pacella pitäisi saada ainakin se. Työnnön antamalla etumatkalla sen pitäisi riittää, vaikka naapurilavoilla noustaisiinkin parinsadan toiston pintaan. Rauhassa matkaan ja muut menivätkin edelle, kuten olin odottanutkin. En antanut sen häiritä, vaan pyrin säästelemään forkkujani, joista tiesin koko homman olevan kiinni. Kädenvaihto tuli 4,5 minuutin kohdalla, eli vähän liian aikaisin, mutta parempi näin kuin pudonnut kuula. Kuuntelin sivukorvalla, mitä muilla lavoilla tapahtuu. Kun kuulin että ykköslavalla kuula kopahti lattiaan, tiesin, että voitto on minun. Kakkoslavalla työntö oli jäänyt vajaaksi, joten edes 200+ tempaus ei voittoa minulta veisi. 166 toistoa minulle ja kuula lattiaan. Pari tiukkaa raakaa olisi vielä irronnut, mutta mitä suotta. Parempi voitto paria toistoa vähemmällä kuin voitto loppurepimisillä. Tyyli ennen kaikkea.

Viikonlopun saldo 2 Suomen mestaruutta ja 2 SE:tä. Ei ollenkaan huonompi saavutus vuoden tauolta. Koskaan ei ole ollut nostaminen näin helppoa. Erityisesti mieltä lämmittivät myös päätuomarin kehut tekniikasta OALC:n jälkeen ja seurakaveri-Henkan kehut työnnön jälkeen. Jos miehet kehuu tekniikkaa, niin on se sitten hyvä.

Kirsin tapa valmentaa on… erikoinen. Hyvällä tavalla sanottuna, erikoinen ei ole oikea sana mutta en keksi parempaa. Kirsillä on omassa päässään selkeä suunnitelma ja tavoite, treenit putoilevat sähköpostiin joka maanantai. Itse ei tarvitse kuin tehdä treeni ja kommentoida fiilikset. Välillä saattaa iskeä epäusko omiin kykyihin, mutta se ei hetkauta Kirsiä. Hänen papereissaan on selkeä tavoite mietitty ja sitä kohti mennään kuin juna. Nyt 2 kuukauden aikana ei nähty livenä kertaakaan, kerran tai kaksi laitoin videota menemään. Kirsillä on kyky pitää homma hallussa myös etänä. Treenipäiväkirjaan kirjoitettu ”hengästyttää” antaa palautteeksi ”opettele hengittämään”. Etänä on joskus vähän vaikea saada tekniikasta kaikkea kiinni, mutta kun pohjat on tehty hyvin niin juurikin hengittämisen ehtii oppia juuri ennen lavalle nousua. Kirsin luotto valmennettavien taitoihin on enemmän kuin valmennettavan itsensä. Nytkin Kirsi olisi varmasti laittanut minut tekemään OALC:n 24:lla, mutta minä hannasin vastaan. En uskonut, en luottanut ranteeseeni. Olis voinut uskoa. Parasta Kirsin tyylissä on juuri tuo usko. Jos joku joka ei edes näe minun treenaavan uskoo minuun, niin mikä hiivatti siinä on ettei voi itse uskoa? Näihin kisoihin osui kaikki taivaankappaleet juuri oikeaan kulmaan, ja sen näki tuloksista. Homma oli hallussa!

Miten tästä eteenpäin. Tri-valmentaja juuri viestitteli ja odottelee malttamattomana että pääsee ohjelmoimaan taas ”oikeita” treenejä minulle. Vastasin, että Joroisten puolimatkalle on ilmoittauduttu ja sinne ei lähdetä itseään nolaamaan. Päätavoite on heinäkuun puolivälissä Joroisilla, mutta erästä tv-sarjaa lainatakseni, siitähän ehtis vielä vaikka vetsku-SM:iin syksyllä! Voimatreeniin on kuitenkin nyt taas kipinää, kun tupla-kuulat alkoivat oudosti kiehtomaan viikonlopun LC- viestikisan ansiosta.
t. SariD

 

Syliperinne, joka on lähtöisin vuosien takaa ensimmäisestä Suomenmestaruudesta.

Kuva: Taija Merisalo

Pitääkö kurssista maksaakin jotain?

Vuoden 2017 Kahvakuulavaliokunta teetti kyselyn kahvakuulakuntoilijoille ja -urheilijoille. Vastaukset ovat luettavissa kahvakuulaurheilu.net- sivulla. Hienoa, että porukka on ollut aktiivinen ja mielipiteitä löytyy!

 

Kyselyyn vastanneista moni toivoi mm. lisää tekniikkakursseja. Tähän pyyntöön on vastaus lähellä:

Painonnostoliitto järjestää parin viikon päästä Kahvakuulaohjaajakurssin Helsingissä.

Viikonlopun kurssille on mahdollista osallistua jos haluaa kehittyä nostajana, kuntoilijana, ohjaajana tai kahvakuula muuten vaan kiinnostaa liikuntavälineenä. Kurssin sisältö on jo mietitty, teitä varten. Seurojen on mahdollista saada myös alennusta mikäli on Painonnostoliiton alainen seura. Tämä on mitä mainioin tapa seuroilla panostaa kahvakuulaohjaajiinsa, -kuntoilijoihinsa ja -urheilijoihinsa. Seurojen kautta kahvakuulanostaminen kehittyy sillä siellä on tekijät.

Pohditaanpa vielä hetki “asioiden maksamisesta” tässä yhteydessä. Siitäkin kyselyyn vastaajilla oli ehdotuksia ja tietenkin moni toivoisi koulutusten olevan vähintään kohtuuhintaisia. Ohessa pientä tajunnanvirtaa täysin omasta päästäni kun aiheena on ympäripyöreästi “Kahvakuulakurssi”.

**********

Mikä on hinta sille, että joku ihminen käyttää aikaansa toisten kouluttamiseen, ohjaamiseen tai valmentamiseen?

Koska yhtä vastausta ei tietenkään ole niin seuraavista kysymyksistä voisi olla apua kun mietimme “paljonko olen valmis maksamaan koulutuksesta, johon osallistun?”:

 

Onko tärkeää, että kouluttaja on itse nostanut kahvakuulaa?

Pitääkö kouluttajan olla nostanut kahvakuulaa kansainvälisellä tasolla vai riittääkö jos on auttanut mummoja seurantalolla parempaan vanhuuteen heilureita ohjaamalla?

Ovatko nämä mummot tyytyväisiä kahvakuulatunteihinsa?

Jos kouluttaja on nostanut kv-tasolla niin onko merkitystä jos on amatöörimitaleja toistakymmentä, veteraanisarjan ylivoimainen voitto tai yksi mestaruussarjan nelossija ja millä tavalla nämä tulokset ovat tulleet?

Mistä kouluttaja on oppinsa saanut? Netistä, tuttavalta, itseoppimalla, kirjekurssilta, liiton koulutuksista, seuran koulutuksista, opetusministeriön hyväksymän tutkinnon kautta, tuomarikoulutuksesta, tapaamalla ulkomaalaisen kahvakuulaurheilijan kahdesti ja toisen kolmesti, viettämällä aikaa maailman parhaiden kahvakuulaurheilijoiden kanssa bussimatkalla, saunomalla seuran lajivastaavien kanssa vai onko kouluttaja päättänyt itse olevansa kouluttaja kun heräsi eräänä aamuna hyvin nukutun yön jälkeen?

Onko väliä sillä onko kouluttaja itse saanut urheiluvalmennusta ja millainen ohjaaja/valmentaja on ollut kyseessä?

Onko kouluttajalla itsellään ohjelmoitavia tai valmennettavia? Miten tämä yhteistyö on sujunut? Ovatko nostajat kehittyneet urheilijoina ja voisivatko he olla esimerkillisiä ihmisiä? Ovatko pysyneet terveinä? Millä tavalla he nostavat kahvakuulaa?

Onko sillä merkitystä, että onko kouluttajan kilpailutuloksissa paljon numeroita nostomuodosta riippumatta tai näyttääkö kouluttajan tekninen suoritus siltä, että nostamisessa on jotain järkeä?

Mikä yleensäkin on hyvän kahvakuulaurheilijan määritelmä?

Entä hyvä kouluttajan määritelmä?

Onko sinulla koulutukseen hakeutuvana tärkeää oppia turvallinen, tehokas, hikinen, taloudellinen, nopea, koukuttava vai muodikas tapa nostaa kahvakuulaa?

Miksi nostat kahvakuulaa?

Hakeudutko koulutukseen muiden suosituksen pohjalta vai otatko selvää itse mistä ja kenestä on kyse?

Onko tärkeää pysyä sisäpiirissä ja jos on niin miksi se on sinulle tärkeää? Miten tämä liittyy haluusi oppia nostamaan kahvakuulaa?

Pitääkö kouluttajalla olla pedagogisia ominaisuuksia tai jopa koulutus? Jos pitää niin minkä verran riittää?

Pitääkö kouluttajan olla hyvännäköinen, hyväkuntoinen tai menestyvä? Miksi?

Olisiko ulkomaalainen kouluttaja sittenkin parempi kuin kotimainen? Miksi?

Maksaisitko enemmän ulkomaalaisesta kouluttajasta kuin suomalaisesta? Miksi?

Pitääkö kouluttajalla olla näkyvyyttää somessa, urheiluruudussa, paikallislehdessä Fingerporin vieressä tai netissä? Pitääkö kouluttaja löytyä googlettamalla?

Pyrkiikö kouluttaja näyttämään pätevämmältä kuin onkaan? Mistä sen edes tunnistaa?

Oletko tavannut kouluttajaa koskaan henkilökohtaisesti?

Onko kouluttaja toiminut kahvakuulavaliokunnassa, liiton johtokunnassa, kansanedustajana tai perheenäitinä ja onko sillä merkitystä juuri sinulle?

Jos liitto tai seura on järjestänyt “vähintäänkin kohtuuhintaisen kurssin” niin oletko osallistunut sille? Jos et ole niin miksi?

Minkälaiset kouluttajan persoonalliset ominaisuudet vaikuttavat intoosi osallistua tämän henkilön koulutukseen? Miksi?

Otatko vastuun omasta oppimisestasi vai onko vastuu kouluttajalla?

Minkä verran mielestäsi kouluttajan pitää käyttää aikaansa kurssin suunnitteluun, toteutukseen ja kaikkeen mikä kurssiin liittyy, jotta kurssi antaa rahoillesi vastinetta? Pitääkö kouluttajan saada siitä korvausta?

Minkä verran kouluttajan tulee käyttää aikaansa kahvakuulakuntoilijoiden ja -urheilijoiden ja lajin tulevaisuuden suunnitteluun? Pitääkö hänelle maksaa myös siitä jotain?

Minkä verran sinun mielestäsi näiden kysymysten pohtimisen jälkeen kouluttajalle pitäisi maksaa rahallista korvausta kun hän pitää kahvakuulanostamisen kurssin?

Minkä verran itse toivoisit korvausta mikäli järjestäisit ja kouluttaisit alusta loppuun kahvakuulanostamisen kurssin?

**********

Jos näillä kysymyksillä on sinulle väliä niin pohdi vielä hetki myös sitä, että miksi näillä kysymyksillä on väliä sinulle. Tai jos ei ole väliä niin pohdi hetki myös sitä. 

 

Ohjeet seuraavaan Painonnostoliiton Kahvakuulaohjaajakurssin  ilmottautumiseen löytyy täältä ja olen monin tavoin olemassa jos sinulla on kysyttävää. Olet mitä lämpimämmin tervetullut ja jos et halua osallistua niin sekin on ookoo.

 
Mukavaa kevään odotusta ja tuoreita nostoja!

 

16903323_1873516672889452_7227715674466596876_o