Tekonivel

“Sulle olis pitäny viis vuotta sitte tehä lonkan tähystysleikkaus. Nyt sinne on kehittyny nivelrikko ja ainoo vaihtoehto on tekonivel.”

Unettomat yöt leposäryn vuoksi, autoon ja autosta kenkkaamiset, istumasta seisomaan suoristelu puolen minuutin ajan riippumatta siitä istuiko minuutin vai tunnin, Prismassa käppäilyn jälkeinen kolmen päivän kolotus ja polte tai kipulääke kuukautiskipujen aikaan, jolloin ei koske mihinkään. Sukkien ja kenkien pukeminen mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Miesystäväni lakkasi kesän ensimmäiset varpaankynsilakkaukseni.

Väsyminen siihen, että joka askeleella sattuu. Treenatessa sattuu. Hieronnassa sattuu. Ja koska lähes joka asia sattuu, lopulta pitää sitä normaalina asiana. Pitää hyväksyä tiettyjä juttuja kun “vanhaksi elää”. Kilpaurheilukin sattuu. Treenaa kovaa tai hiljaa tai ei ollenkaan, ei mitään eroa. Vai onko? Missä enää on terveen sattumisen raja? Miltä se tuntuu, jotta sen huomaa? Mikä on oma kipukynnys kun sitä ei tavallaan enää edes ole?

Usein olen kironnut Kuusamon SM-kilpailut vuonna 2014 koska seuraavana päivänä kaikki piina alkoi.

En koskaan ole kenenkään ortopedin kuullut ehdottavan lonkan tähystystä tai kertovan mitä väistämättä on muutaman vuoden päässä edessä. Jäin yksin asian kanssa, enkä osannut kaivaa lääkäriä, joka olisi selvittänyt mistä on kyse. Onneksi tieni vei osteopaatin ja sellaisen hierojan pakeille, joiden ammattitaidolla olen sietänyt päivien kulun. Viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen. No en ole aina sietänyt ja olo perseeseen ammuttuna karhuna on kaikkea muuta kuin mitä oikeasti olen.

Toisaalta, nyt asiat loksahtivat kohdalleen: vajaan 8 kuukauden totaalitreenitauko on auttanut paikallistamaan kivunlähteen ja tuonut huomion, ettei kaikki ollut vain urheilun syytä. Muutoin keho ja mieli voivat pitkän levon jälkeen paremmin kuin hyvin mutta yksi ongelma-alue on viimein paljastanut itsensä. 

Kun viime vuoden loppua kohti alkoi tuntua siltä, että joitain asioita on pudotettava elämästä pois, jotta pää saa huilia, en arvannut, että olisi mahdollista saada myös fyysisille kivuille näin radikaali selkeys. Yhtäkkiä pääkin on todella selkeä. Tiedätte kun lähes minuutista toiseen päivän mittaan mukana kulkee Tunne. Teet ja sanot asioita tietyllä tavalla koska se Tunne vaikuttaa kaikkeen tekemiseesi. Ja turhautuminen kaikkeen siihen hoidon määrään, jotta kroppa toimisi paremmin, mutta mikään ei anna juurikaan vastetta. 

No ei kai siihen mikään auta kun mennään luu luuta vasten. Morfiini?

Saat tilalle jotain kun luovut. Kyllä. Kulman takaa pompsahti elämänkumppani ja yhdessä löysimme ihanan asunnon järven rannalta. Wanda on kasvanut irlanninsusikoiramurkuksi ja on myös ihana. Vakituinen työ. Sosiaalisesta mediasta luopuminen ja kaupungin pauhun taakse jääminen – asun kerrostalossa mutta en kuule kuin hiljaisuutta. Voin myös valita meteliä eikä siitä kukaan häiriinny. Ihan kuin olisi annettu perusasioita, jotta viimein pääsee huoltamaan itseään. 

Vähänpä tiesin kun aikanaan asetin tavoitteeksi 150 toistoa. Se on edelleen vähän verrattuna lähimmän läheiseni sytostaattilitkuihin ja kantasoluhoitoihin. 

Meneillään, ja edessä olevat, haasteet ovat meille silti vain haasteita. Ei pidä antaa itsensä lannistua siitä, että todennäköisesti naapurin labradorilla on terveemmät lonkat kuin itsellä. 

Toivotaan, että tänä vuonna tapaan joulupukin, jolla on säkissään hieno ja uutuuttaan kiiltävä tekonivel ja tontuilla sopivat lääkkeet!

 

 

 

Kuva Annika Lähteenmäki

Osteopaatti on moniosaaja

Ainakin Lassi Karhunen, jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä jo muutaman vuoden – ja teen edelleen sillä, kuten kaikki tiedämme, kehittyminen on hidasta. Sen huomaa oheisesta videosta, joka on viime syksyltä. Skeptinen voisi sanoa, että missä se kehitys edes kohdallani on kun pari vuotta on hinkattu paikkoja kuntoon. Levytankokin heiluu viimeisissä toistoissa vielä missä sattuu. Kerroin aiemmin omaa näkökulmaani lonkan perkeleestä ja seuraavaksi Lassi muistelee mitä alussa teimme. Sen lisäksi, että Lassilla alkaa olla melkoinen tietomäärä tempauksen biomekaniikasta, niin hän oli eilen voimatreeneissäni mukana. Miksi? No siksi kun häntä kiinnostaa.

 

16176294_1842067629402196_1287352670_n

***********

Heippa. Olen Lassi Karhunen, Osteopaatti AMK, urheiluhieroja ja Movement Spesialist. Toimin vastaanotollani FysioAkatemiassa paljon eri ikäisten urheilijoiden ja liikkuvien ihmisten parissa. Yhdistän työssäni manuaalista käsittelyä ja liikkeen opettamista asiakkaan tarpeiden mukaan. Käytän työssäni Performance Matrix testiä yhtenä välineenä tilanteen ja toiminnan kartoittamisessa. Tavoitteena on asiakkaan parempi suorituskyky ja kivuttomampi elämä. Alla tekstini vuodelta 2015 Performance Matrix testistä, jonka tein Kirsille. Tämän jälkeen antoisa yhteistyö on jatkunut tiiviinä ja Kirsin osalta myös menestyksekkäänä.

 

lassi_iso

 

Kirsi on käynyt vastaanotollani vuodesta 2014 lähtien pääosin oikean lonkan kipeytymisen takia. Lonkassa on todettu muunmuassa kulumaa ja asentovirhettä röntgen ja MRI kuvantamisella. Akuuttiin kipuvaiheeseen on saatu tilapäistä apua osteopaattisella käsittelyllä, hieronnalla ja keskittymisellä enemmän lonkkaa tukeviin harjoitteisiin. Lonkka kuitenkin vaivaa ja haittaa vielä aika ajoin kovan treenin ja työn rasittavuuden vuoksi. Kirsille on myös haastetta tuonut siirtyminen isompaan kuulaan, jonka takia jännityksiä on alkanut tulla myös rintakehän ja käsien alueille.

Opiskelin Englannissa Performance Matrix koulutusta 2015, josta minusta valmistui Movement Specialist saman vuoden heinäkuussa. Performance Matrix koulutukseen kuuluu lajispesifejä kehon toimintaa analysoivia testejä. Kehon toimintaa analysoidaan sekä matalalla ja korkealla kynnyksellä. Matalan kynnyksen liikkeillä testataan asiakkaan hallintaa, kehon linjauksia ja koordinatiota matalalla kuormalla tehdyissä toiminnoissa. Korkean kynnyksen testeillä testataan asiakkaan hallintaa voimaa ja nopeutta vaativissa toiminnoissa. Testeissä selviää asiakkaalle tyypilliset liikemallit ja kompensaatiokaavat eri kuormilla.

 

16215884_1841712296104396_305837340_n

Testistöön kuuluu urheilijoille ja liikkuville ihmisille tarkoitettu yleiskartoitus (Foundation Matrix), sekä lajispesifejä testistöjä muun muassa jalkapalloilijoille, koripalloilijoille, golfiin, pilatekseen. Testistössä on myös mm. päätetyöskentelijöille ja alaselkäkipuisille sekä juoksijoille suunnattu testistö. Performance Matrixin tarkoituksena on tarkastaa yksilöllisesti asiakkaan liikemalleja erilaisissa tilanteissa ja etsiä mahdollisia toiminnallisia heikkoja lenkkejä (kontrolloimaton liike). Tätä kautta pyritään selvittämään ongelmien syytä liikkeessä ja laatimaan asiakkaalle yksilöllinen suunnitelma ongelmakohtien kehittämiseen. Yleisesti keho saa liikkua minkälaiseen asentoon tahansa normaaliliikelaajuuksien suhteen. Ongelmia ja rajoittuneisuuksia tulee, jos liikkeitä ei pysty estämään tai jarruttamaan riittävästi ja sama liike tapahtuu koko ajan. Tällöin rasitus tapahtuu jatkuvasti niin sanotulle hallitsemattomalle alueelle. Kivun kanssa liikkuminen vaikuttaa myös liikemalleihin merkittävästi ja tällöin myös keho kompensoi heikommin toimivaa aluetta muualta.

Kirsille tein Foundation Matrix testin, josta matalalla kynnyksellä löytyi ongelmia oirepuolen lonkan nilkan toiminnasta (inversiota ja pronaatiota säätelevät lihakset) sekä ison ja keskimmäisen pakaralihasten (m. glut max ja glut med) aktivoitumisesta.  Korkealla kynnyksellä ongelmaksi korostui nilkan toiminta sekä lonkan sisäkiertoa ja flexiota kontrolloivien lihasten yhteistoiminta (mm.pakaralihasten ja vatsalihasten toiminta). Korkealla kynnyksellä hallinta vaikeutui selkeästi myös yläselän kiertymisen ja alaselän notkon suhteen.

 

16215693_1842059456069680_2084749079_n

Kahvakuulatempauksessa tämän liikemallin huomaa etenkin vasemman käden tempauksessa. Kirsillä tempauksen nostovaiheessa sääri on ulkokierrossa ja liikkeen aikana etenkin oikea lonkka ja polvi pääse kiertämään sisäkiertoon suhteessa sääriluuhun. Samalla kompensoiva liike tulee alaselän sivutaivutuksessa ja kierrosta vastakkaiselle puolelle. Tämän liikemallin takia voima ja vääntö korostuu enemmän oikealle lonkkanivelelle. Tempauksessa käden ollessa ylhäällä Kirsin pakaralihakset ja vatsalihakset ei pysty riittävästi jarruttamaan alaselän taaksetaivutusta jolloin alaselkään tulee enemmän taaksetaivutusliikettä suhteessa lantioon. Vasen käsi ylhäällä kuulan tiputtamisessa alas taas tapahtuu oikean lonkan sisäkierto ja selän sivutaivutus ja kierto, jolloin voima taas korostuu oikeaan lonkkaniveleen.

 

 

Testin perusteella annoin alkuun kuusi liikettä, joissa keskityttiin etenkin nilkan ja pakaralihasten aktivoitumisen parantamiseen sekä liikkeen opettamisen että voimapuolen hallinnan osalta. Liikkeet katsottiin yhdessä erillisenä käyntinä läpi, jolloin liikkeet ja suoritustapa pystyttiin määrittämään juuri Kirsille sopiviksi. Näin pystyttiin katsomaan että liikkeet kohdistuu halutuille alueille mahdollisimman tehokkaasti.

Nilkan, lonkan ja alaselän toiminnan parantamisen kautta tavoitteena saada lonkan kipua vähennettyä ja voimantuottoa parannettua keskivartalosta.  Näillä harjoitteilla suunnitelmissa jatkaa muun harjoittelun ohessa 4-6vkoa, jonka jälkeen liikkeet hyvä päivittää ja lisätä myös entistä enemmän ylävartalon toiminta tukiharjoitteisiin mukaan. Annettuja liikkeitä tehdään alkuun 3-7krt/vko liikkeestä riippuen. Kestoltaan liikkeet kestävät noin 2min.

Muuten Kirsi jatkaa treenaamista normaalin ohjelman mukaisesti. Näistä liikkeistä osa on tarkoitus käyttää myös ennen muita treenejä aktivoivassa lämmittelyssä. Voimapuolen harjoitteet tarkoitus tehdä sopivana ajankohtana myös erillisinä harjoitteina.

 

Voimaa? Kestävyyslajissa!?

Mainitsin ainakin facebookissa jossain kohtaa, että viime vuonna mieltäni ja kehoani koeteltiin hiukan rankemmalla kaavalla. Kaikillahan elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä, ei siinä mitään ihmeellistä ole eikä uutiskynnys todellakaan ole kohdaltani ylittynyt. Mutta tottakai kaikki tapahtumat vaikuttavat jokapäiväiseen elämään ja niihin sitten haetaan ratkaisuja, kuka milläkin tavoin. Olen monesti vetänyt peiton uudelleen korviin kun on tullut joskus aamulla uutisia tai somevirtaa tsekattua puhelimesta vasta herättyään. Omat asiani ovat hyvin ja pienestä karkailusta huolimatta muumit viihtyvät laaksossaan ihan mainiosti. Läheiset ihmiseni ovat terveitä kaikin puolin mutta selväähän tietenkin on, että eletään hetkiä ennen seuraavaa paskamyrskyä. Niin se elämä menee.

Myöhemmin henkisistä asioista enemmän sillä nyt avaan hiukan yhteistyötämme Heikki Marinin kanssa.

 

projektit-heikki

Liittyen viime vuoden haasteisiin, alkoi loppuvuodesta tuntua siltä, että kroppa vaatii toisenlaista treeniä. Olin hieman “puutunut” melko rankkaan ja yksipuoliseen treenimäärään. Huomasin, että väsymystä alkoi olla ilmassa hiukan liikaa sillä moni asia päivittäisessä toiminnassa söi toisiaan. Ennen Kazakstania otin oikein tehokuurin hierojalla parin viikon aikana ja olinkin vetreässä kunnossa MM-kisoissa. Kun MM-kisat ja viimeinen kilpailu Unkarissa oli tapultetu, otin Heikkiin yhteyttä ja ehdotin, että voisimme katsoa voimapuolta suuremmalla intensiteetillä kuin mitä olin lajivalmennuksen yhteydessä aiemmin tehnyt.

Ivan puhuikin viikonlopun seminaarissa aloittelevan kahvakuulaurheilijan tai -kuntoilijan harjoittelun eroista verrattuna kokeneeseen urheilijaan. Lajimäärä aloittelijalla voi olla suurikin viikossa sillä kuulan paino on vielä pieni. Voi tehdä useita erilaisia lajiharjoitteita muun treenin lisäksi eikä esim. voima- tai kestävyystreenin yhdistäminen vie paukkuja liikaa. Riippuu tietysti mikä muu elämässä rasittaa ja kuinka palautuminen saadaan toimimaan.

Maajoukkueessa mestaruussarjassa kilpailevilla miehillä on 32 kiloiset kuulat tuplana ja naisilla tempauksessa ja long cyclessä 24 kiloa, onneksi vaan yhtenä kappaleena. Jos nostaja on vasta siirtynyt amatöörisarjasta ylempään, ei lajiharjoittelua voi suoraan siirtää samoihin toistomääriin painavalla kuulalla. On melkoinen ero nostaa 16 kilolla yhdenkäden rinnalleveto-työntöä 6 minuuttia 14 toistoa minuutissa kuin tehdä sama 24 kilolla. Siinä on muitakin muuttujia kuin pelkästään 8 kiloa rautaa. Puhumattakaan miesten työntösarjasta, 48 kiloa sylissä muuttaa treenin luonnetta verrattuna jos minuutti- ja toistomäärää yritetään pitää samana 64 kilolla. Kilpailuaika kun on 10 minuuttia eikä kaksi minuttia. Tai voi tämän kaiken tehdä! Hetki mennään taivaissa ja sitten pudotaan lujaa alas kun nostaja ei ehdi palautumaan.

 

15978404_1836781916597434_757613040_n15978850_1836781799930779_1246745154_n

Lajinanalyysissä kerron tarkemmin lajin vaatimuksista fyysiselle keholle: kestävyyslajissa tarvitaan myös voimaa, jotta nostaminen sujuisi helpommin ja turvallisemmin. Itselläni voimatasot ovat melko ookoo. En vaan saa kaikkea voimaa käyttööni. Tähän on syynä niin nostotekniset asiat kuin kehonhallintakin. Heikin kanssa puuhailu toivottavasti tuo kuitenkin viel lisää potkua mm. takalistoon ja jalkoihin, jotta hallitsen paremmin tempauksen heilurivaiheen. Yläkerrassa tarvitsen voimaa, jotta jaksan kannatella mahdollisimman rennosti ja pitkään 24 kiloa kun saatan toistoja toiston perään.

Aloitimme parin viikon rakenteellisella jaksolla, jotta saisin kroppani muistamaan taas mm. sen miten syvä etukyykky tehdään. Hetken onkin vienyt palautella muistiin yksityiskohdat kyykkäämisestä sillä olen tehnyt paljon osakyykkyä ja hyppykyykkyjä, jotka vahvistavat lajinomaisuutta. Ihmisen pitää kuitenkin päästä kyykkyyn ja sieltä ylös riippumatta siitä onko konttorirotta tai postinkantaja.

 

unnamed-1

Tässä vaiheessa kun perusvoimaa on tehty vasta hetki niin kehonhallintani on parantunut paljon. Hermosto on saanut kaipaamaansa vaihtelua voimatreenistä ja tuntuu hyvältä ponnistella eri tavalla. Teen viikossa 3-4 voimatreeniä, jotka ovat lyhyitä kestoltaan mutta tuntuvat kropassa. Maksimipainojen pariin Heikki ei päästä ennenkuin mm. kyykkytekniikkani on oikeasti hallussa. Olemme asiasta erittäin samaa mieltä. Tykkään tehdä asioita hyvin, olen tarkka siitä että liike toimii siten kuin sen on tarkoitettu toimivan.

 

unnamed

Lajitreeni on pysynyt mukana kolme kertaa viikossa, toistot ovat olleet pikkukuulalla (12-16 kg) suurimmillaan 800 toistoa ja alimmillaan 200 toistoa yhdessä sarjassa. Aikaa pitkiin sarjoihin menee lähemmäs tunnin verran ja päälle on vielä tehty painavia heilureita, joten lajitreeni on ollut hyvää kestävyysharjoittelua sillä kevyellä kuulalla sykkeet saa pysymään kehittävällä tasolla. Pääkoppani kiittää (jokainen toisto pitää olla teknisesti hyvä, joten joutuu keskittymään), hapenottokyky nousee ja kämmennahat parkkiintuu. Pikkuhiljaa, noin kuukautta ennen, otan myös kisakuulan tempaussarjoihin enemmän mukaan.

Mielenkiintoista nähdä, miten voima alkaa tarttua näiden viikkojen aikana ja onko näin lyhyellä ajanjaksolla jo vaikutus kilpailutulokseen helmikuun SM-kisoissa. Tässä tapauksessa. Saattaa Heikkiäkin vähän jännittää.

 

unnamed-3unnamed-2

 

Ensi viikolla tuleekin vaihtelua kun käyn Urheilugaalassa ihmettelemässä. Vuosi sitten järjestetty SM-viikko on ehdolla vuoden urheilumarkkinointiteoksi. Oli kivaa olla messissä oman lajin edustajana. Muistan hyvin, miten tikkaurheilun edustajan kanssa piirsimme päät yhdessä karttaan kilpailupaikkoja ja talsimme porukalla pitkin Messukeskusta miettien, missä mitäkin lajia kannattaa tehdä ja mitä vaatimuksia lajissa on. Mielenkiintoista oli myös saada uusia ulottuvuuksia krikettiin tai miekkailuun. SM-viikossa oli todella iso panostus, ja työmäärä sen mukainen. Kahvakuulaurheilu oli mukana isossa jutussa ja sai näkyvyyttä useiden klippien verran Ylen televisioinnin myötä.

Oscarin opetus

Tapaan loppuviikosta viimein valmentajaani. Ajelin iltapäivällä Tampereelta Helsinkiin ja loppuviikon olen myös koiravahtina, irlanninsusikoira Hippu ja irlanninsetteri Tessa hoitavat koirakaipuutani. Sen verran intensiivisesti, että on ihanaa viimein päästä omaan kotiin yksin. Lempo-kissa taas siedättää henkistä kissa-allergiaani ja on siinä erittäin hyvä. Lempo nimittäin näyttäytyy vain kun laitan sille kuppiin ruokaa.

Meillä Ivanin kanssa on etävalmennussuhde. Hän asuu jossain kaukana Venäjällä, siis oikeasti todella kaukana, tai reissaa ympäri maailmaa ja minä olen Tampereella. Etävalmennus on syvältä. Se on sitä jo itsessään mutta kun soppaan lisätään vielä yhteisen äidinkielen puuttuminen, kulttuuriero, sukupuoliero sekä ikäero niin välillä tuntuu, että voimia menee enemmän valmennussuhteen ylläpitämiseen kuin itse treeniin. Hommahan menee jotakuinkin tavatessamme aina niin, että kun on alkuhassutukset ja halaukset saatu tehtyä niin alkaa rallienglannilla kommunikointi. Siinä sitä sitten yrität selittää, että “kun musta tuntuu tää ote näin ihan parhaalta” samalla kun toinen kyseenalaistaa jokaisen liikkeesi ihan koko ajan. Välillä Ivan puhuu venäjää (sama reaktio kai kun turistille aletaan puhua kovempaa, jotta se ymmärtäisi vierasta kieltä paremmin) ja minä kiroan suomeksi. Tuijotetaan toisiamme, pyöritellään silmiämme ja etsitään epätoivoisesti hymiöitä jostain siihen tilanteeseen, niillähän muutenkin keskustellaan. Eikä tajuta mistä on kyse. Mutta sitten kun molemmat on hiljaa niin homma toimii. Liike ja keho oppivat kun niille annetaan rauha oppia

Pidän valmentamisessa siitä, että puhetta ei juuri tarvita. Vaikka oltaisiin ihan suomalaisiakin. Joitain vuosia sitten juttelin äitini kanssa, joka tuolloin oli opetuskeittiössä töissä, opettamisesta. Hän totesi, että vaatii opettajalta paljon osata olla hiljaa. Pitää antaa oppilaan tehdä virheitä. Valmentajana ajattelen juuri samoin. Tänään viimeksi sivuttiin asiaa kun Joni Jaakkolan kanssa lyhyesti käytiin yhteisen valmennettavamme tekemistä läpi. Minusta on hienoa saada valmennettavat oppimaan ja oivaltamaan itse. Perusjutut kun kertoo niin loppu on nostajasta itsestään hyvin paljon kiinni. Jos ei pelkää oppimista eli uskaltaa huomata asioita ihan itse. Ehkä yritämme peittää oman epävarmuutemme jatkuvalla puheella ja samalla välttää samalla virheiden tekemisen. Virhe, erehtyminen, väärä valinta, kuolema. Kaikki tuntuu olevan nykyään sama asia.

On siis vaikeaa olla koko ajan neuvomatta. Ehkä eniten ärsyttää, että kun on aina ottanut vastaan vaikka omalta isältään jatkuvaa, ärsyttävää neuvomista, asiassa kuin asiassa, niin yhtäkkiä huomaa tekevänsä sitä samaa myös itse. Mehän opimme myös käytöstapamme vanhemmiltamme. Kerran huusin entisen miesystäväni ratsastustunnin aikana neuvoja lähes koko tunnin ajan kentän ulkopuolelta vaikka hänellä oli yksityistunti ja ammattiopettaja. Näin jälkeenpäin, ja etenkin silloin, voiko olla mitään nolompaa? Varsinkaan kun en edes ymmärrä ratsastuksesta juuri mitään. Kun nyt muistaa hävetä tapahtunutta yli kymmenen vuotta sitten niin se vaikuttaa monessa tilanteessa tänä päivänä. Ymmärrän kyllä hyvin neuvojia. Mutta me kasvamme. Meille on annettu kasvunpaikkoja tässäkin suhteessa.

Kerron teille tositarinan Oscarista.

Oscar asui Uudessa-Seelanissa. Tapasin Oscarin 10 vuotta sitten ja sillon Oscar oli aikuinen, jonkuntyyppinen työhevonen ja asui laukkatallilla. Olin siellä töissä ja pääsin tutustumaan Oscariin ajan kanssa. Kyseisellä tallilla oli laukkahevosia kalliimmasta päästä. Niistä maksettiin sellaisia summia, joita ei ainakaan Liha-Heinonen aikanaan meille maksanut edes koko tallin tyhjennyksestä. Nuoria hevosia oli myös paljon ja tallin pitäjä Sally opetti ne kilpahevosiksi ennen myyntiä.

 

nz-kamerasta-165

 

Oscar oli ainoa laatuaan ja hänellä oli selkeä tehtävä: kun nuoria hevosia vietiin ensimmäisiä kertoja radalle niin Oscar oli mukana. Tallista lähdettäessä Oscar laitettiin autoon ensin ja nuoret perässä. Ratavarikolla se sai samanlaiset varusteet, no, mahavyön pituudessa oli eroa. Sitten, auringon nousun aikaan siinä viiden maissa muutaman hevosen ryhmä ratsastettiin rataan tutustumaan. Rata itsessään oli kaikista helpoin juttu mutta lähtökarsina, siinä oli Oscarin prinsiipin paikka.

 

nz-kamerasta-136

 

Oscar näytti miten karsinaan mennään, kuinka siinä ollaan ja kuinka siitä lähdetään. Ihan tärkein juttu koko lajissa. Eikä siinä mitään puhuttu. Hiljaista valmentamista.

Oli mahtava seurata, miten nuoret hevoset saivat Oscarista turvaa. Tyhjäpäisille lämminverisille lähtökarsina voi todellakin olla hermoromahdusen paikka. En tiedä miten yleistä tämänlaatuinen opettaminen laukkamaailmassa on. Voisin veikata, että melko ainutlaatuista. Ja kuinka mitään pelkäämätön iso työhevonen sai kokea olevansa maailman nopein kun se sai olla timmien kiitäjien tärkein lenkki. Ainakin uskon, että se tunsi niin. Oscar oli varmasti erittäin ylpeä työstään.

 

nz-kamerasta-183

nz-kamerasta-187

Mitä Oscarilta voisimme oppia? Ehkä sen, että jos sinulla ei ole mitään sanottavaa mikä auttaa asioiden eteenpäin viemiseksi, niin yhtä hyvin voit olla hiljaa. Mutta myös sen, että kun kohtaat jonkun vanhemman ja viisaamman niin ala seurata häntä. Ota vastaan opetus, hiljainenkin. Kuuntele mitä hiljainen neuvo sinulle sanoo. Viisastut ja kaikkien mielestä olet kovin mukava ihminen.

Ja yhtäkkiä lähtökarsinasta pääseekin liikkeelle silmänräpäyksessä.

 

nz-kamerasta-232

 

Hoitajaako nyt tarvitaan?

Baddingin sävelet ovat kieltämättä olleet mielessä yhden jos toisenkin kerran kun urheilijaelämää on viettänyt. Olen selvinnyt yllättävän vähillä vammoilla yli neljäkymppiseksi asti. Kuitenkin, samaan aikaan kun ikänäkö iski, niin muukin kroppa alkoi vaatia lisähuomiota.

Käännyin järvenpääläisen osteopaatti Lassi Karhusen puoleen syksyllä 2014 kun olin kevään 2013 biathlonin SM-kisojen jälkeen kärsinyt päivittäisistä lonkkakivuista. Lassi työskentelee Järvenpäässä Fysioakatemiassa ja saimme hyvin hoitosuhteen alkamaan sillä itsekin asuin samalla paikkakunnalla. Kerromme nyt mitä matkan varrella on tapahtunut. Ehkä tarinastamme saa vinkkejä oman kehonsa huoltamiseen muillekin.

Aloitan itsestäni, oheinen teksti on kirjoitettu kesän korvalla 2015. Lassin ammattinäkemystä tulee luettavaksi myöhemmin.

Kilpailen kahvakuulaurheilussa ja tällä hetkellä valmistaudun heinäkuussa Bulgariassa pidettäviin EM- kisoihin. Nostan mestaruussarjassa, jossa kuulan paino naisten tempauksessa on 24 kiloa ja tämä on viides kilpailuvuoteni lajin parissa. Lajisuoritus kestää max. 10 minuuttia ja tempauksessa kättä voi vaihtaa kerran.

Viime syksynä tuli kuluneeksi jo puolitoista vuotta oikean puolen lonkan alueen vaivojen kanssa. Lonkan seudun kivut yltyivät niin koviksi lähes kaiken liikunnan, ja myös levon, suhteen, että päätin viimein selvittää mistä on kyse. Oireet alkoivat keväällä 2013 Kuusamon SM- biathlonkilpailujen jälkeen. Nostin kisoissa 20 kilon kahvakuulalla yhden käden työnnössä 150 toistoa ja tempauksessa 125 toistoa. Valmistautuminen kyseisiin kisoihin sujui hyvin, mitään kipuja ei ollut koko kevään aikana. Näin jälkeenpäin ajatellen luulen, että suuri harjoittelumäärä juuri työnnössä tuolloin hieman puutteellisen tekniikan ja lantion huonon lihastasapainon kanssa olivat laukaisevana tekijänä ongelmiin.

Olin hakenut lonkkaongelmaan jo aikaisemmin viime vuoden puolella apua ja hetkellisesti sitä olin saanutkin. Lähes kaikki hoitokäynnit missä tahansa olivat kivuliaita juuri liikeratojen suhteen. Lisäksi alkoi tempausharjoituksissa ilmetä vasemmalla alaselän kramppeja, jotka aiheuttivat aina vähintään viikon tauon treeneihin.

Hakeuduin ortopedille. Röntgen- ja magneettikuvissa oli havaittavissa jonkin verran kulumaa sekä asentovirhettä mutta olin halukas myös ymmärtämään miksi ongelmat olivat alkaneet ns. yhtäkkiä. Ortopediltä en valitettavasti saanut itse ongelmaan sen enempää apua, joten seuraavaksi menin kotikaupungissani Järvenpäässä Fysioakatemiaan osteopaatti Lassi Karhusen asiakkaaksi. Olin käynyt aiemmin Mikko Mattilan hieronnassa ja pidin paikan ilmapiiristä sekä suhtautumisesta urheilijan kehonhuoltoon. Kuulin Lassista myös muiden osteopaattien kautta.

Alkoi viimeistään käydä selväksi, että kehoni oli kauttaaltaan melko väsynyt erilaisten elämätilanteiden, kovan treenin ja istumatyön myötä. Toisaalta, levytankoharjoittelu oli myös auttanut lantion ongelmissa ja tuonut liikkuvuutta hyvälläkin tavalla lisää. Lassin mielestä oli järkevintä tehdä osteopaattisen hoitojen lisäksi lihaskuntokartoitus, jotta päästäisiin kunnolla pureutumaan koko kropan heikkoihin kohtiin. Ensimmäinen Performance Matrix- testi oli jäätävän masentava: mm. tasapaino yhdellä jalalla suoritettavissa liikkeissä oli naurettavan huono eikä yläkropassakaan ollut kehumisen varaa. Lassi laati tulosten perusteella kuusi liikettä, joita tein viikon mittaan muun treenin ohessa. Kyseessä oli lantion ja nilkan pienten lihasten aktivointia yksinkertaisilla mutta sangen pirullisilla liikkeillä. Tarkoituksena oli opettaa kroppa uudestaan käyttämään lihaksia, joiden käyttöä olin kompensoinut mm. reiden päälihaksilla.

Liikkeet alkoivat sujumaan hyvin ja tuntuivat alun järkytyksen jälkeen jopa luontevilta. Löysin pian oikeat liikeradat ja jumpista oli konkreettista hyötyä etenkin leposäryn suhteen. Tarkoitus oli, että parin kuukauden päästä päivitetään liikkeet ja tämä tehtiinkin joku aika sitten. Nyt teen enemmän staattista työtä, edelleen mm. keskimmäisen pakaralihaksen kanssa. Lisäksi ohjelmaan otettiin olkapään aktivointia.

Voimaa yläkropassa on mutta en osaa käyttää sitä oikealla tavalla lajiini nähden. Jos ajatellaan vaikkapa pelkästään maastavetotuloksen perustella valmiuttani kahvakuulaurheiluun, niin toki olen valmis tempaamaan 24 kiloista kuulaa. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin esiintyä ”sijaistoimintoja” kun jokin paikka kropasta ei ollutkaan vielä riittävän vahva. Onkin hullua, että monesti urheilija pystyy tekemään monia treeniliikkeitä todella hyvin mutta kun testataan kehon pieniä lihaksia niin ollaankin alkutekijöissään. Siinä vaiheessa kun tulostaso pysyy paikoillaan tai löytyy joitain vaivoja, jotka eivät meinaa helpottaa, saattaa olla järkevää oikeasti miettiä miten harjoittelee.

Ihmisvartalo on kumma vekotin, se monesti kertoo, että jotain on vialla mutta jostain syystä emme osaa tai halua kuunnella näitä viestejä.

 

lonkkajumppa