Kakka on niin iso osa elämää, että muistan aina mainita sen tärkeydestä milloin missäkin. Viimeistään useasti ripuloivan irlanninsusikoiran omistajana oppi arvostamaan hyvää kakkaa. Lopulta ymmärsin, ja hyväksyin, sen merkityksen myös itselle.
Jos miettitte hetken omaa kakkaanne aamuisin niin olette varmaan huomanneet yhtälön päivän sujuvuuteen. Koostumuksesta aina siihen, että se jää kokonaan tekemättä. Ääripäät ovat huono asia. Siinä välissä oleva kakka taas ei ole niin huono.
Sillä jos aamukakka jää välistä ja lähdet päivän touhuihin normaalisti (tai yrität selittää että kaikki on normaalisti vaikkei tulematta jääneen kakan takia ole) niin jossain vaiheessa kakka kuitenkin on tehtävä ja se tapahtuu yleensä siinä vaiheessa kun sille ei olisi aikaa.
Kakka on niinkuin rakkaus: se ei tule väkisin ja se tulee silloin kun se katsoo että sille sopii.
Mutta kuten muissakin elämänhaasteissa, tässäkin selvitään luovuudella.
Noin.
SM-kisoihin on taas kuukauden päivät. Vastahan oltiin viime vuodessa. Tänäkin vuonna pääsemme kilpailemaan kaurahiutaleiden luvatussa maassa Haapajärvellä.
Rautapuumilla on ollut nousujohteinen alkuvuosi. Puumien Pienryhmät ovat käynnistyneet Lahdessa ja Helsingissä. Oulussa on yhden pikkupuuman oma ryhmä. Olen päättänyt tänä vuonna panostaa reissaamiseen ja pyrin tapaamaan kaikkia nostajia lyhyin väliajoin. Lajivalmentajana etävalmennus toimii huonosti.
Lift me Cupissa helmikuun lopussa oli jännää. Osalla niin jännää että noston aikana unohtui kaikki mitä edellisen puolen vuoden aikana oli opittu. Tai sitten ei vaan saanut itsestään irti kun ei käynnistynyt. Tai sitten nosti ihan parasta settiä. Kaikille testinostot ovat aina opettavaisia, tapahtui lavalla mitä tahansa. Mutta jännää se tuntuu olevan aina vaan kun laitetaan vähän painetta valmentajan taholta omien paineiden lisäksi.
Itse päätin kokeilla nouseeko 20 kiloinen tässä vaiheessa millä tavoin. Sain tosi hyviä toistoja ja ainakin tällä kuulapainolla olen saanut oikeaa kättä toistoissa hyvin lähelle vasuria. Mistä se johtuu? No siitä, että vaihdoin aloittavaksi kädeksi paremman. Oli outoa ensimmäiset viisi sarjaa mutta sitten en enää huomannu eroa. Nyt voin lähteä nostamaan kisassa kummalla tahansa eikä pasmat mene sekaisin
Nostin myös 24 kiloisella tälle vuodelle ekan treenisarjasetin (3 x 5) jokin aika sitten, melko rapsakan pikkukuulailun päälle. Loistava fiilis otteessa ja pienellä viilauksella alkaa ajoitus toimimaan vielä paremmin.
Seuraavan kerran nostankin 24 kiloista SM-kilpailuissa.
Poistuin jokin aika sitten Facebookista ja Instagramista. Nyt joutuu avaamaan hetkeksi blogin Facen. Ärsyttävää. On ollut ihanan vapaa fiilis kaikesta turhanpäiväisestä päivittelystä. Omien ja muiden.
Somen tilalle olen löytänyt uuden lajin. Tervetuloa uudet haasteet ja vaikka paukut on pienet eikä ruutia pala niin täysillä mennään ja katsotaan saako Suomipaitaa päälle.
Hyvää pääsiäistä, eikös se ole kohta?