Ajatus valmentamisen pohjalla

Kahvakuulavalmentajana ja -urheilijana pidän kaikkein tärkeimpänä asiana, että osaa nostaa.

Ihminen on helppo saada hyvään kuntoon, ylikuntoon, alikuntoon tai huippu-kuntoon.

Ihmistä on välillä helvetin vaikea opettaa nostamaan.

Jos ei osaa nostaa, ei voi menestyä tai kehittyy vain tiettyyn pisteeseen. Huippu-urheilijan kunto ei missään lajissa riitä. Pitää osata tehdä sitä mitä laji vaatii. Paremmin kuin muut. Parhaiten Suomessa. Ja lopulta parhaiten koko maailmassa.

Pitää myös tajuta, että jos on urheilija vain fysiikaltaan muttei henkinen kapasiteetti riitä, ei voi menestyä. Tai kehittyä ilman, että jämähtää tietylle tasolle.

Viimeisten vuosien aikana valmennettavat ovat vuorollaan jokainen olleet huolissaan siitä, että “riittääkö kunto”. Tulee tilanteita, jolloin on ihan sama vaikka kuka sanoisi nostajalle, että kyllä se sinulle, juuri tässä hetkessä, riittää. Valmentajan tehtävään kuuluu ehdottomasti saada urheilija luottamaan itseensä mutta on todella turhauttavaa välillä pitää nostajaa kädestä kiinni ja vakuuttaa, että tottakai jaksat.

Yleensä en jaksakaan vaan sanon suoraan, että ongelma on ihan muualla kuin siinä jaksatko nostaa 10 minuuttia jotain saakelin palleroa.

Tällä hetkellä kukaan valmennettavistani ei osaa vielä nostaa niin hyvin, että minkään tason kilpailun lopputulos olisi kiinni fyysisestä kunnosta.

Lopputulos on kiinni siitä minkä verran löytyy munaa.

Löytyykö halua enemmän kuin selityksiä? Haluaako löytää heikkoudet, jotka estävät kehittymästä? Hyväksyykö nämä heikkoudet ja tiedostaa sen, että työtä on tehtävä paljon, jotta heikkoudet jäävät taakse?

Kävimme Rautapuumien kanssa joulukuun puolessa välissä Varalan urheiluopistolla tekemässä maksimihapenottotestit sekä nostamassa kuulaa videolle, jotta saadaan analysoitua tekniikkaominaisuuksia.

Kenenkään kohdalla ei itselleni tullut kestävyyskunnon kohdalla esiin mitään yllättävää. Tarkoitukseni olikin, että nostajat saavat itse paperille luettavakseen lukemat ja palautteen, jossa sanotaan millainen kunto on. Jotta he ymmärtävät itse lenkille lähtiessään tai kipuillessaan painonsiirron kanssa kokonaisuuden merkityksen.

Toivon, että tämä helpottaa omaa psyykkisen valmennuksen kuormaani tänä vuonna!

Saimme urheilijoina hyvää palautetta asenteesta, jolla testit teimme. Kaikki vetivät ns. loppuun asti ja maitohappolukemat olivat sen takia todellisia. En tiedä onko ketään kahvakuulaurheilijaa aiemmin tsekattu näin huolella. Tai jos on niin sitä tuskin on hyödynnetty lajivalmennuksessa.

Suomessa kaikkien kahvakuulaurheilijoiden suurin haaste tasosta riippumatta on nostoteknisissä asioissa eli riittävän hyvästä lajivalmennuksesta on pulaa. Omilla valmennettavillani on myös pitkä taival edessään: osa on viimeisen vuoden aikana joutunut opettelemaan kuulan käsittelyä kokonaan uudelleen ja se on koetellut uskoa koko touhuun.

Silloin juuri katsotaan miten oma pää kestää. Tämä on hyvää harjoitusta siihen kun joskus ollaan tiukassa paikassa lavalla – sitten on todennäköisesti muita valmiimpi ottamaan vastaan ne kaikista isoimmat henkiset paineet.

Kahvakuulaurheilijan henkinen kovuus ei tule loputtomista mäkijuoksuista vaan siltä taipaleelta minkä on joutunut käymään pelivälineen kanssa ja millä tavalla maali lopulta tulee.

 

Jos syö talonsa niin aina kannattaa tehdä uusi vielä paremmilla perustuksilla.

 

Mainokset