Tammikuu vuosi sitten oli vähän toisenlainen kuin nyt. Olin päättänyt jättää vakituisen eläkevirkani ja heittäytyä elämän vietäväksi. Vienyt se onkin mutta ei onneksi liian kovaa jotta olisin taantunut vielä enemmän kuin mitä olin. Löysin toisen homman ja viihdyn auton ratissa ja omituisten ihmisten parissa erittäin hyvin. Paremmin kuin tietokoneen ja ison organisaation kourissa.
Kulunut vuosi on ollut siis henkisen uudistumisen aikaa. Opettelua uuteen identiteettiin, josta ei edes tiedä mikä se on. Tai mikä se oli. Tuskin koskaan tiedän mikä se tulee olemaankaan. Varmaan monen mielestä pitäisi tietää.
Kun on saanut jättää pois elämästään asioita, joista ei pitänyt niin on saanut tilalle paljon jotain mistä pitää. Ja joista jaksaa taas pitää. Se ei todellakaan ole mitään materiaalia. Ei edes ripakopallista hyviä ihmisiä vaan pelkkää henkistä pääomaa.
Mitä enemmän on epävarmuutta siitä mikä olen niin sitä enemmän olen varma siitä mikä olen.
Tuntuu, että myös urheilu ja oma lajini on saanut päässäni lisää ulottuvuutta ja toivon sen vaikuttavan sekä omaan että valmennettavieni kehittymiseen. Tämä ulottuvuus on täysin muuta kuin perinteisesti urheilusta ajatellaan. En koskaan ole pystynyt kouhottamaan tai fanittamaan ja aina vaan vähemmän pystyn. Valmentamiseni perustuu outoihin asioihin enemmän kuin taulukoihin ja tuloksellisuuteen. Jääkiekkoliigan valmentajana saisin varmasti potkut toisena päivänä, ensimmäisenä olisinkin jo hajonnut vaatimuksiin.
Luin vasta täällä Kuusamossa Rautapuumien mietteitä menneestä vuodesta ja tulevista tavoitteista. Käsin kirjoitettua tekstiä on aina hieno lukea. Onneksi vaadin heiltä tämän. Palaan teksteihin aina uudelleen kun mietin miten voisin pureutua olennaiseen vielä paremmin. Rivien välit kertovat aina enemmän kuin mitä annettaisiin ulos muuten. Toki sykevälivaihtelutkin kertovat jotain mutta aika vähän olen niistä kiinnostunut.
Tänä aamuna pääsin Jarin seuraan Aamulenkille ja sain monta koppia. Aamut jatkuvat onneksi kai vielä. Pian saanen myös luettavakseni Markon kirjan Liikkeen teoria. Homma menee siis ihan kopitteluksi kun saan lisää näkökulmia. Myös reunatuntemukset huomauttelevat olemassaolostaan. Niitä tulee silloin kun vähiten odottaa. Kun joku onnistuu kaivamaan pelot pintaan.
Kuusamoretriittini jatkuu kuun viimeiseen viikonloppuun. Pitää palata arkeen. Ehdottomasti pitää miettiä, miten jalostan arkea vielä enemmän kuin kuluneen vuoden aikana siten, että olisin retriitillä päivästä toiseen.
Nyt lähden Hippu-koiran kanssa kylille autolla. Huudatetaan raitilla vähän ysärihittejä. Tosin kanavista kuuluu vain Yle Puhe.
Niin ja tein maanantaina ekan treenin Korean MM-kisojen jälkeen. Olen valmis.
tähän voitte etsiä jonkun mindfullness-kuvan netistä
150 