Kahvakuulaurheilun työnjako

Vaikuttaa siltä, että kahvakuulaurheilun parissa toimivat ihmiset eivät ole aina ihan kartalla siitä mitä kuntoilijan, urheilijan, seuran, valiokunnan, johtokunnan tai liiton duunikenttään kuuluu. Näin on ollut jo vuosia mutta viimeistään tämän vuoden aikana on epäselvyyksiä ollut todella paljon ja huutelijoita sen mukaan. Usein vaaditaan paljon muttei olla valmiita tekemään juuri mitään – paitsi oman näkemyksen mukaan. Liittokokouksessa viime viikon sunnuntaina oli edustamassa vain yksi kahvakuulaurheiluseura. Sen verran positiivisuutta sisälläni kuitenkin edelleen on, että uskon suurimman osan vain olevan tietämättömiä ja turhautuneita rajalliseen informaatioon. 

Suosittelen liittarissa julkaistua Suomen Painonnostoliiton ensi vuoden toimintasuunnitelmaa jokaiselle iltalukemiseksi:

Click to access toimintasuunnitelma_2018.pdf

Valmentajana koen, että kaikilla urheilijoillani pitää olla selvillä, kuka, mitä ja missä omassa lajissa, ja urheilussa lajista riippumatta, tekee. Silloin tietää mihin asioihin voi vaikuttaa ja mihin kannattaa omaa energiaa käyttää: urheilijan pitää saada keskittyä urheilu-uraansa, kuntoilijan pitää saada laadukasta lajiopastusta ja mahdollisuuden yhteisölliseen toimintaan.

Perusjuttuja.

Korostan, että allaoleva kuvaus ”työtehtävistä” on oma, kokemukseeni perustuva näkemys, johon sain tietenkin taustakommentointiapua viisaammilta. Kokemukseni on tullut aiemmista lajeista urheilijana ja lajivastaavana sekä kahvakuulaurheilussa niin seuran perustamisen kuin valiokunnan edustajana että valmentajana. Myös pelkkä urheiluruudun seuraaminenkin auttaa hahmottamaan kilpaurheilun, seurojen ja liittojen kombon mutta siihen tarvitaan jonkin verran maalaisjärkeä lisäksi.

Kotiseurassani Lift me upissa on aina ollut todella vahvaa järjestöosaamista, enkä todellakaan tarkoita itseäni, vaan henkilöitä, joilla on niin budjettien laatimisesta kuin urheiluhallinnostakin liittotason kokemusta. Tämä on näkynyt toiminnassa vuosien mittaan: olemme laadukas urheiluseura, jolla on järki mukana. Seurassamme kunnioitetaan niin kuntoilijoita kuin urheilijoitakin heidän tavoitteessaan ja kaikille pyritään saamaan hyvät kasvuympäristöt (vaikkei junnutoimintaa olekaan). Kahvakuulaurheilussa olemme maailman mittapuun mukaan korkealla tasolla lajiosaamisen suhteen ja nostajat on saatu hyvälle kehitysmatkalle kilpaurheilijana niin halutessaan. Tämä on mahdollista kun seuran hallitus on ajan hermolla (etsii viimeisimmän valmennustiedon yms.) ja haluaa seuransa kehittyvän yhteistyöllä. Yhteistyö tarkoittaa myös sitä, että laji on nähtävä isompana kokonaisuutena kuin vain seuran oma kassa.

Seuran hyvä pöhinä ja energia saavat jaksamaan vaikka eteen tulisi vaikeitakin ristiriitoja lajin parissa tai kilpailuissa tulisi epäonnistumisia.

Lisäksi Liftareiden kisabuffassa on aina maailman parhaat sämpylät.

Mutta siitä teille ”Rautapuumien pikaopas kahvakuulaurheiluun” toinen osa. Ensimmäinen, jossa selvennettiin lajia numeroina, löytyy täältä

Niin yksinkertaista että melkein hävettää.

 

 

Suomen Painonnostoliitto

  • Liitolta tulee tuki ja turva (taloudellinen), mutta myös velvoitteita (esim. koulutukset, kokouksiin osallistuminen yms.)
  • Kansainväliselle uralle haluavien tukeminen ja suhteet kv-liittoon
  • Yhteistyö kahvakuulavaliokunnan kanssa

Kahvakuulavaliokunta

  • Maajoukkuevalinnat, jotka esitetään johtokunnalle
  • Seurojen tukeminen, muttei seuratoiminnan järjestäminen
  • Seurayhteistyön mahdollistaminen
  • Kansallisen tason toiminnan organisointi yli seurarajojen (kilpailukalenteri kansallisille kisoille tmv.)

Seurat

  • Urheilijoiden kasvattaminen
  • Kuntoilijoiden ja lajitoimijoiden aktivoiminen
  • Ruohonjuuritason ja paikallisen toiminnan pyörittäminen (hyvä esimerkki esim. Kuulatuulen porukka tai Timpanit)
  • Matalan kynnyksen tapa tutustua lajiin

 

*********

Seuraavalla kerralla tiedossa Korean MM-kilpailujen kisarapsaa!