Treeniä ja elämää

 

Tässähän on kohta SM-kilpailut. Reilun viikon päästä. Mahtavaa.

Tänään kävin tekemässä voimatreenin, jossa Heikki Marinin ohjelmoimana oli etukyykky, kuulaheiluri vastuksella ja tukkipunnerrus. Lajitreenien oheen ihanaa vaihtelua kun viiden sarjan sisällä toistoja on vain viisi, kahdessa jälkimmäisessä 6-8. Koko treeni on tehty hetkessä parin minuutin levoilla eikä tarvitse tehdä happikuolemaa. Edellisen päivän treeni oli mm. 22 kilolla tempausta 6 minsaa kisapacella ja kyllä se laittaa puuskuttamaan. Varastoon kuitenkin jäi, makee fiilis.

 

 

Valmennettavilla menee lujaa. Naisilla on ihan jäätävää kehitystä tapahtunut tietysti koko ajan mutta viimeisten viikkojen aikana tahti on vaan kiihtynyt. Nostaminen näyttää hyvältä ja kädet pysyy ehjinä eli jotain on ilmeisesti jäänyt päähän. Jotain korjattavaa löytyy aina mutta tässä vaiheessa niihin ei käytetä aikaa vaan pyritään saamaan hyvä nostofiilis ja luotto omaan tekemiseen onnistuneilla treeneillä. Kaikilla naisilla on stressiominaisuudet sieltä parhaimmaista päästä, joten kyllä tässä saa varovainen olla mitä laittaa harjoituspalautteisiin ja sanooko lopulta juuri mitään. Rautapuumat ovat nimensä veroisia, haastavat päivittäin. Upeita naisia.

 

Oikeastaan. Odotan näissä kisoissa ehkä enemmän valmennettavieni suorituksia kuin omaani. Omat treenit ovat menneet jotenkin “siinä sivussa”. Elämänmuutos paikkakunnan vaihdon ja entisen työn jättämisen suhteen on ollut henkisesti sekä superihanaa että hämmentävää.

Lilluttelu tilassa, jossa ei juurikaan tapahdu mitään mutta tapahtuu tosi paljon kasvattaa. Ei tämä uusi tilanne ole, monta kertaa jo tapahtunut, mutta aina se vaan on erilaista omalla tavallaan. Lähteä tyhjän päälle. Nauttia siitä, että seuraavana päivänä ei ole mitään aikataulutettua, vain treeni ja ruoka. Kun tarvitsee olla vastuussa vain itsestään niin kummasti alkaa löytyä päästä asioita mitä on laitettava järjestykseen, mitään kuitenkaan pakottamatta.

Sama kuin tempauksessa. Pitää kuunnella joka sekunti mitä edellinen sekunti tuo tullessaan. Jos valitsen jotain, miten se vaikuttaa seuraavaan hetkeen? Voinko korjata tulevien sekuntien aikana vähemmän hyvän valinnan? Jos unohdan painonsiirron niin forkut kärsivät. Miten pääsen sen yli kun käsi alkaa olla lopussa ja alkaa vituttamaan kun en ollutkaan hereillä alusta asti?

Ja sitten kaikki tärkeä on lopulta siinä, että ikänsä yhdessä ollut pariskunta laittaa rollaattorit parkkiin, auttavat toisensa lounaspaikan romanttisimpaan pöytään ja miettivät puoli tuntia syödäkö keittoa vai jauhelihapihvejä. Tuskin edes tiesivät ystävänpäivästä eikä mies muistanut mitä päätettiin vaan kysyi sen monta kertaa vaimoltaan. Ystävänpäiviä oli varmasti ollut heillä loputtomien sekuntien aikana paljon. Välillä oli taatusti vietetty vihollisenpäivääkin. Aviomies ei enää pystynyt nostamaan rouvansa lattialle pudonnutta kynää mutta herrasmies viereisestä pöydästä hoiti asian. Lounasravintolan työntekijä ei ollut ihan kartalla miten auttaa keitot pöytään kun asiakas ei kyennytkään siihen kunnolla itse, kasvoi siinä vähän ihmisenä hänkin.
Kaikkea tätä katsellessa mulle oli ihan sama mitä omassa elämässä tapahtuu. Poimin maasta rouvan kauppakuitin kun se lähtötohinassa tietenkin karkasi käsistä ja ojensin sen hänelle. Mieletön hymy ja käsittämätön kokemuksen kauneus veti jalat veteläksi. Minun ystävänpäiväni oli siinä ja täydellinen.

Mainokset