Sarin SM2017: triathlon ja kahvakuulaurheilu

Sari nosti valmennuksessani vuoden 2016 keväällä SM-viikolla ja sitä ennen olimme tehneet yhteistyötä jo hetken aikaa. Sari halusi keskittyä enemmän triathloniin kisojen jälkeen ja sovimme, että mikäli seuraaviin SM-kilpailuihin tulee kaipuu niin Sari ottaa yhteyttä. Tiesin, että olisi helppo rakentaa kuulakunto lyhyellä ajalla koska Sarin kestävyyskunto tulisi vuoden 2016 lopussa olemaan kova.

Pohdimme loppuvuodesta lajivalintaa 2017 SM-kisoihin kuin huomaamatta. Testinoston jälkeen oli selvää, että nyt Sari oli valmis nostamaan tuloksen ja taistelemaan mitaleista joko 24 kilon tempauksessa tai yhden käden rinnalleveto-työnnössä helmikuun lopussa. Halusin kuitenkin ajatella kokonaisuutta ja koska Sarin päätavoitteet ovat triathlonissa niin hyväksyin tällä kertaa sen, että Sari alkoi treenaamaan 20 kilon rinnalleveto-työntöön. Hetken kahvakuulalla treenattuaan hän esitti myös toiveen osallistua 16 kilon biathloniin. Nostoissa ei kuitenkaan tingittäisi laadusta vauhdin kustannuksella yhtään.

Koska Sarilla oli kunto kohdallaan niin tehtäväkseni jäi ainoastaan nostotekniikan kertaaminen sekä sarjojen suunnittelu siten, että SM-kisoissa menisi pääkilpailu 12 toiston minuuttitahtiin 10 minuuttia. Tempausta ei treenattu muuten kuin lämmittelynä kevyellä kuulalla, toki heilureita oli paljon. Sarille oli helppo laittaa ohjelmaan painavampaa kuulaa aika pian sillä voimatasot olivat riittävät. Lajitreeni triathlonissa kulki kuulatreenin ohessa koko ajan.

 

Kuva: Tommi Laurila

 

Voin sanoa ettei valmentaja paljon helpommalla enää voisi päästä. Muutamia viilauksia tein tekniikkaan mutta en alkanut liikaa keskittymään siihen sillä nostaminen oli sääntöjen mukaista ja riittävän taloudellista, kunto kuitenkin tulisi paikkaamaan ylimääräistä heilumista.

Tammikuun alusta Sarin ensimmäisessä viikko-ohjelmassa oli rinnallevetosarjoja hitaalla tahdilla, jotta tekniikka ja hengitys lähtisi toimimaan. Sama rauhallinen tahti jatkui seuraavalla viikolla mm. näin:

Treeni 1:

18 kg 2 x 4 min 8 rpm

20 kg 3 x 2 min, oma tahti

swing 24 kg 2 x 20

yläpito 22kg 2 x 30s

-Muista hengittää.

-Kyllä hengitin. Ylhäällä ja alhaalla ja välis.

Nii. Mut hengitä niinku ajaisit maantiefillarilla. Tiedän että pidätät kuitenkin tai puhallat liian pitkään.

-Jäkä-jäkä!

Kisatahti 10-12 rpm alkoi olla ohjelmassa jo kolmannella viikolla kun homma alkoi löytyä hengityksen puolesta. Siitähän nostamisen rytmi koostuu. Lisäksi teetin välillä nopeaa yhden käden työntöä 20 rpm, jotta diisseli alkaisi myös tekemään napakoita yläsentoja ja allemenosta saataisin ylimääräinen metri pois. Rinnalleveto-työntöä rakennettiin myös kasaan siten, että kisatahti oli mielessä myös “irrallisissa” sarjoissa esim. pelkässä rivessä: miellikuvatreeni tuli siinä samassa kun piti “keksiä” nosto työnnön osalta loppuun ennen uutta rinnallevetoa.

Sari pystyi lopulta nostamaan SM-kisoja edeltävällä viikolla kisatahdilla 22 kilon kahvakuulalla sarjaa, joten tiesin viimeistään, että lavalla 20 kiloinen menee 120 toistoon. Nopeampi tahti olisi vaatinut tekniikkaan muutoksia mutta siihen ei nyt ollut aikaa. Enkä olisi siihen lähtenytkään vaan kuula olisi suosiolla ollut 24 kiloa. 

Biathlonissa 16 kiloinen oli naurettavan kevyt mutta tulihan kisakokemusta ja pari suomenennätystä. Hiljainen ehtoni tälle jumpalle oli että minuuttitahti on molemmissa nostoissa 18-20. Kerroin sen Sarille vasta kisaviikonloppuna ettei olisi tullut turhaa häsäämistä muuhun treeniin.

 

Harjoitellulla tahdilla uusi Suomenennätys.

Kuva: Tommi Laurila

Mutta annetaan Sarin itse kertoa minkälainen SM-visiitti tällä kertaa oli ja miltä valmennus kanssani tuntuu. Sarin esimerkki oli jälleen osoitus siitä, että kahvakuulaurheilussa juuri kestävyydellä on suurin merkitys kun nostetaan rinnalleveto-työntöä nopealla tahdilla ja semipainavalla kuulalla tai kun biathlonissa on kevyt kuula, jolloin kestävyydellä voi paikata tempauksen tekniikkapuutteita. Toki, perusnostotekniikka pitää olla pohjalla opittuna.

Minulta iso kiitos Sarin Maija-valmentajalle ja Sarille paljon onnea tämän vuoden haasteisiin!

 

**********

Edellisistä kisoista on vuosi ja pari viikkoa aikaa. Mestaruussarjaan jäätiin pronssille, yhden toiston päähän hopeasta. Toinen kesä triathlon-treeniä oli tarkoitus aloittaa ”jossain vaiheessa kevättä” mutta homma lähtikin käyntiin heti kun maajoukkueeseen ei mestaruussarjaan päässyt, ranne prakas ja kaikkee semmosta. Ehkä pieni leipääntyminenkin. Lähinnä siihen, että 24 ei noussut ja 16 on ihan liian pieni pallo. Meni 7 kuukautta, ennenkuin edes koskin kuulaan seuraavan kerran. Ja siihenkin vielä pari kuukautta päälle, kunnes huvinpäiten osallistuin Joulutempaukseen Vaasassa. Tempaisin 18 kg:lla 130 toistoa. Mikä fiilis! Tein vielä päälle työnnön 2×12 kg:lla ihan vain huvikseni. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Puolileikillinen kysymys että ”oisko siellä SM:ssä mitään mulle” päätyi siihen että varttia myöhemmin oltiin jo sovittu valmennuksesta jälleen. 2 kk aikaa ottaa homma taas haltuun. Lajiksi valittiin 20 kg OALC. Sopivan kevyt porras näin vuoden tauon jälkeen. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä, ja aloin ehdotella että josko vaikka sunnuntaiksi ottais 16 kg biathlonin vielä, että kun nyt kisoihin lähdetään niin sitten koko rahalla. Pikkupallon biathlon kuitenkin sellaisena jälkiruokana, ettei siihen treeneissäkään edes puututtu sen enempää. Ennen kisasunnuntaita en ollut tempaissut treeneissä kertaakaan, poislukien alkulämppien minuutti / käsi.

Kuulatreeniä tuli koko aikana 3 kertaa viikossa. Lopun viikkoa tein ylläpitovaiheessa olevia triathlontreenejä, eli maastopyöräilyä, lenkkeilyä ja uintia. Toimi hyvin. Riittävästi vaihtelua ja pelkkää triathlon-treeniä tehdessä mun ongelma on ollut se etten saa mitään fiksua tehtyä voimatreeninä, vaan se on semmoista haahuilua. Nyt tuli voimatreeniin sisältöä samaa tahtia kuin hartiaan pyöreyttä. Treeni kulki hyvin, pysyin kunnossa ja itseluottamus kasvoi treeni treeniltä.

Vihdoin koitti kisaviikko. Sen verran on oppinut jo tuntemaan itseään, että en enää laput silmillä suorittanut treeniä, vaan kun tein ohjelmoidut kuulatreenit, niin jätin triathlon-treeniä vähemmälle, vaikka ohjelmassa olisi lukenut jotain vielä. Kisaviikolla olin täysin valmis. En epäillyt itseäni yhtään, vaan kaikki tuntui olevan kohdillaan. Kotona pyöri flunssaa, mutta omassa kropassa ei tuntunut yhtään heikolta. Viimeinen treeni kulki kevyesti. Kisapaino oli kohdillaan, paino oli lähtenyt juuri siitä mistä pitikin. Edes normaalia puntaripäivän paastoa ei tarvitsisi pitää painon puolesta.

Puntaripäivä (perjantai). Aamupuuro normaalisti ja sen jälkeen ”paasto”. Painon takia ei tarvitsisi, mutta jotenkin se kuului kisakuplaan ja valmistautumiseen. Kisapaikalle lähdin hyvissä ajoin. Taisin olla ensimmäinen paikalle saapunut. Ensimmäisenä puntarille ja sitten pizzalle. Kaikki sujui kuten suunniteltu. Kunhan muukin joukkue saapui, kaupan kautta mökille odottamaan huomista.

Lauantaina aamupuurot, eväät kassiin, odottelua hetki ja kropan availua, mielen tyhjäilyä. Sitten kisapaikalle odottelemaan. Tein pienen lämmittelyn liikkuvuutta ja kuulan kanssa. Treeneissä harjoiteltu pace mielessä, sillä lähdetään ja sen pitäisi pysyä ainakin 8 minuuttia helposti kun oli kaikki treenit jo pitänyt. Olo oli levollinen ja rauhallinen. Katselin vähän mitä muut tekevät, mutta pääasiassa keskityin omaan fiilikseen. Vihdoin lavalle. Starttikäsky ja sitten mennään. Minuutti minuutilta tasaisen tappavaa tahtia, 12 rpm. Alusta loppuun. Se oli päätavoite, ja se täyttyi. Yksi hylsy mahtui mukaan. 120 toistoa ja se oli sekä oman luokan paras, mutta olisi riittänyt voittoon vaikka oltais oltu koko 20 kg:n kuulan sakki samassa luokassa. Ei huono aloitus!

 

Sarin OALC- tulos 120 toistoa oli paras kaikista painoluokista. Ja tietenkin myös tyyllikkäin.

Kuva: Tommi Laurila

Sunnuntaina vielä kisapaikalle ajellessa oli epäselvää, mitähän sitä lähtee 16 kg;n biathlonissa tavoittelemaan. Päädyttiin (Kirsi päätyi) siihen, että parinkympin tahti työnnössä ja sitten tempaus miten menee. Selvä. Lämpätessä kokeilin mitä 20 pace tarkoittaa, Kirsi sai mulle vielä hengityksen kohdilleen ja siinä oli suunnitelma työnnön osalle. Päätin, että kokeillen tavoitella 18-20 pacea, 20 saattaa olla liian luja ja noutaja saapuu ennen aikojaan, mutta 18 pitäisi mennä helposti. Ei siis liian tiukkaa suunnitelmaa, vaan tuulia haistellen mennään. Lavalle vientiä odotellessa olin täysin rauhallinen. En välittänyt  mitä muut ympärillä puuhasivat tai puhuivat, omassa kuplassani vain kävelin jonossa lavalle ja odotin starttia. Ja sitten koneet käyntiin ja menoksi! Homma lähti juuri niinkuin aamulla suunniteltu oli. Tasaista tahtia, toisto toiston perään. Kerran tai kaksi ajatus karkasi ja sen huomasi heti epävakautena. Sain kuitenkin kerättyä itseni taas paikan päälle. Lopputulos 192 ja hyvä kaula lähteä odottelemaan tempausta.

Tempaus ei edelleenkään ole paras lajini. Se kertautuu vielä enemmän 16 kg:n kuulalla, kun mun tekniikka vain ei taivu rallinostamiseen. Tai kädet kestä. Miten vain. Oma ennätys oli 161 joten 16 pacella pitäisi saada ainakin se. Työnnön antamalla etumatkalla sen pitäisi riittää, vaikka naapurilavoilla noustaisiinkin parinsadan toiston pintaan. Rauhassa matkaan ja muut menivätkin edelle, kuten olin odottanutkin. En antanut sen häiritä, vaan pyrin säästelemään forkkujani, joista tiesin koko homman olevan kiinni. Kädenvaihto tuli 4,5 minuutin kohdalla, eli vähän liian aikaisin, mutta parempi näin kuin pudonnut kuula. Kuuntelin sivukorvalla, mitä muilla lavoilla tapahtuu. Kun kuulin että ykköslavalla kuula kopahti lattiaan, tiesin, että voitto on minun. Kakkoslavalla työntö oli jäänyt vajaaksi, joten edes 200+ tempaus ei voittoa minulta veisi. 166 toistoa minulle ja kuula lattiaan. Pari tiukkaa raakaa olisi vielä irronnut, mutta mitä suotta. Parempi voitto paria toistoa vähemmällä kuin voitto loppurepimisillä. Tyyli ennen kaikkea.

Viikonlopun saldo 2 Suomen mestaruutta ja 2 SE:tä. Ei ollenkaan huonompi saavutus vuoden tauolta. Koskaan ei ole ollut nostaminen näin helppoa. Erityisesti mieltä lämmittivät myös päätuomarin kehut tekniikasta OALC:n jälkeen ja seurakaveri-Henkan kehut työnnön jälkeen. Jos miehet kehuu tekniikkaa, niin on se sitten hyvä.

Kirsin tapa valmentaa on… erikoinen. Hyvällä tavalla sanottuna, erikoinen ei ole oikea sana mutta en keksi parempaa. Kirsillä on omassa päässään selkeä suunnitelma ja tavoite, treenit putoilevat sähköpostiin joka maanantai. Itse ei tarvitse kuin tehdä treeni ja kommentoida fiilikset. Välillä saattaa iskeä epäusko omiin kykyihin, mutta se ei hetkauta Kirsiä. Hänen papereissaan on selkeä tavoite mietitty ja sitä kohti mennään kuin juna. Nyt 2 kuukauden aikana ei nähty livenä kertaakaan, kerran tai kaksi laitoin videota menemään. Kirsillä on kyky pitää homma hallussa myös etänä. Treenipäiväkirjaan kirjoitettu ”hengästyttää” antaa palautteeksi ”opettele hengittämään”. Etänä on joskus vähän vaikea saada tekniikasta kaikkea kiinni, mutta kun pohjat on tehty hyvin niin juurikin hengittämisen ehtii oppia juuri ennen lavalle nousua. Kirsin luotto valmennettavien taitoihin on enemmän kuin valmennettavan itsensä. Nytkin Kirsi olisi varmasti laittanut minut tekemään OALC:n 24:lla, mutta minä hannasin vastaan. En uskonut, en luottanut ranteeseeni. Olis voinut uskoa. Parasta Kirsin tyylissä on juuri tuo usko. Jos joku joka ei edes näe minun treenaavan uskoo minuun, niin mikä hiivatti siinä on ettei voi itse uskoa? Näihin kisoihin osui kaikki taivaankappaleet juuri oikeaan kulmaan, ja sen näki tuloksista. Homma oli hallussa!

Miten tästä eteenpäin. Tri-valmentaja juuri viestitteli ja odottelee malttamattomana että pääsee ohjelmoimaan taas ”oikeita” treenejä minulle. Vastasin, että Joroisten puolimatkalle on ilmoittauduttu ja sinne ei lähdetä itseään nolaamaan. Päätavoite on heinäkuun puolivälissä Joroisilla, mutta erästä tv-sarjaa lainatakseni, siitähän ehtis vielä vaikka vetsku-SM:iin syksyllä! Voimatreeniin on kuitenkin nyt taas kipinää, kun tupla-kuulat alkoivat oudosti kiehtomaan viikonlopun LC- viestikisan ansiosta.
t. SariD

 

Syliperinne, joka on lähtöisin vuosien takaa ensimmäisestä Suomenmestaruudesta.

Kuva: Taija Merisalo

Mainokset