Itsevalmentautuvaa sorttia

Aika vähän olen videoita lukuunottamatta koskaan kertonut kellekään, että miten oma treenaamiseni menee. En kerro nytkään mutta tästä päivästä esimerkkiä.

Tänään ajattelin, että teen voimaa jalkaosastolle. Powerhouse Gymin Mikko Mellbergin kanssa päivitettiin joitain viikkoja sitten uudet setit ja voima on mennyt perille tosi hyvin. Siinä kohtaa kun salille pääsee niin tulee itsekoutsaamisen ehdottomasti paras puoli esiin: voi muuttaa treenit lennosta. Usein on muuten niinkin, että kun Johanna päivällä kysyy, että meetkö salille, niin en tiedä. Se riippuu elämästä.

Olin eilen muutaman tunnin South Park- festareilla. Siellä oli kivaa. Siihen asti kunnes seisoskeluun kyllästynyt lonkka veti alaselän notkolle. Totesin bajamajasta könytessäni, että menepä mummo lepäämään välillä. Rollaatorin sijaan fillaroin himaan ja sain nukuttua jonkin verran yöllä ja aamulla oli ihan yllättävän ookoo fiilis kropassa. Kuluneella viikolla oli myös autohommia ma-pe, joten aloin perjantaina olla aika kippurassa senkin takia. Valitettava reaktio vasemmassa kyynärpäässä on myös ilmennyt lisääntyneen ratinkääntelyn myötä. Olisi siis ihan järkevää varjella vasuria, joka kuitenkin on tällä hetkellä painavilla kuulilla lähes tuplasti parempi toistomääriltään kuin oikea. Lisäksi kovahko kuulaviikko verotti palautumista. Yläkropan voimatreenin jälkeen oli pidettävä pari lepoa. Ja yksi omituinen piirre oli myös se, että festariranneke ärsytti ranteessa. Vaikka olen erittäin suurpiirteinen monissa asioissa niin joissakin asioissa taas olen todella tarkka. Hilluva ranneke pompulan kanssa oli vähintäänkin ärsyttävä.

Sain todella huonosti lämpöä päälle ja kun olin edellä mainittujen seikkojen takia päättänyt unohtaa kovan voimatrenin tältä päivältä niin myös tempaus kannatti unohtaa. Heiluri ja tempaus jo 8 kilolla kertoi, ettei painonsiirrostakaan tarvinnut unelmoida 12 kiloa painavammalla. Halusin kuitenkin herätellä kinttuja ja pebaa sillä huomenna voisin kokeilla voimaa uudelleen. Mikä tosin on erittäin epätodennäköistä sillä tänään on vielä noin kahdeksan tunnin festariheeboilu edessä. Kuulostaa jo nyt peruskuntolenkiltä sunnuntain ohjelma.

Kun loppuviikosta taas törmäsin netissä alaseläntappoon tähtääviin ”heilureihin” niin päätin ottaa myös opetusvideota.

Älkää hyvät ihmiset kohdelko kehoanne miten sattuu. Käyttäkää jalkoja ja peffaa. Niissä se voima on eikä kahdessa alimmassa selkänikamassa. Nostakaa kuulaa ylöspäin. Se on tuhat kertaa tehokkaampaa kuin ilmanussitella kuulaa kohti maan kiertorataa.

Puolen tunnin kuulatreeni lämppineen siis voisi olla vaikka tämmöinen kuin minulla tänään:

  • 15 min lämmittelyä
  • noin 5 min räpiköintiä kahvakuulilla kunnes huomaat, että kannattaa tehdä jotain muuta

Välikommenttina, että harrastan kahden käden heilureissa vain kahden tyyppistä jalkatyötä. Käsillähän ei tehdä mitään. No kannattaa toki pitää kiinni kuulasta, varsinkin parketilla. Tykkään haastaa hermotusta tekemällä jokatoisen heilurin joustolla ja jokatoisen raakana. Jos ette ole aiemmin tehneet niin haastaa myös aivokapasiteettia.

  • loppuaika varmaankin kun vedät läpi seuraavat setit:
  • 5 kierrosta
  • 10 toistoa, kovat ja äijät tekee 20
  • ravistelulepoja välissä
  • 20kg – 24kg – 28kg (kevyemmillä ei oikeastaan ole mitään järkeä tehdä mutta valinta osui myös sen takia että näissä sattui olemaan hyvät kahvat, ei kiinnostanut yhtään pöllyttää mankkua tänään, tosin ei näissä seteissä tarvitsekaan)

Teetän mielelläni vaihteluheilureita myös valmennettavilleni. Hiljaisuudesta päätellen olen ymmärtänyt sen olevan tosi kivaa. Perustelu on lähinnä se, että kahvakuulaurheilijan pitää tietää mitä alapää tekee ja kuinka sen toiminta vaikuttaa yläpäähän eli otteeseen.

Tämmöinen päivä urheilun osalta tänään. Hippu- koira makoilee jaloissa ja kohta lähden toppatakin kanssa festareille.

Ihanaa olla aikuinen nainen, joka voi tehdä valintoja elämässään ihan just niinkuin sillä hetkellä tuntuu. Yks siideri sille.

Muista korvatulpat.

 

 

 

Mainokset

Mitä mentoroinnissa saattaa tapahtua?

Tämän julkaisun kirjoittaja on Lift Me Up:n OG-jäsen ja omien sanojensa mukaan Rautapuumien kiintiömies tuomassa vakavuutta keskusteluihin.

*******

”Mitä tehdä naiselle joka yli 5 vuoden tuntemisen jälkeen kutsuu Teemuksi vaikka passissa lukee Tuomo? On vain yksi vaihtoehto. Rekrytä tuo nainen mentoroimaan rinnallevetotyönnön tekniikassa.

Työjako on ollut selvä. Lohjalainen fysiikka- ja painonnostoguru Mirva Salmi on suunnittellut voimaohjelmani ja itse olen vastannut lajista. Mirva on tehnyt aivan timanttista työtä ja kaikki ennätykseni ovat nousseet kymmeniä kiloja vuoden aikana. Lajiin kuitenkaan voimatasojen nousu ei ole vaikuttanut tasolla mitä olisin toivonut. Siitä se ajatus lähti, että olisi hyvä saada vähän uusia ajatuksia tekniikkaan ja lajiharjoitteluun. Lähestyin Kirsiä kolmisen kuukautta ennen Haapajärven SM-kisoja, että olisiko mahdollista vähän vaihtaa ajatuksia. Tultiin nopeasti tulokseen, että jonkunlainen mentorointi/ konsultointi projektiluontoisesti voisi olla fiksua. Lähetin treenipäiväkirjan luettavaksi ja palaute oli selvä. Treenini, jotka on Denisov+Pääkkönen+Tallbacka+Sanchez- mallien rakkauden tulos on ihan jees, sopivassa suhteessa kaikkea. Sitten kuvasin videolle muutaman perustreenin edestä ja sivulta ja lähetin katseltavaksi.

Tässä tulee se Kirsin suurin vahvuus valmentajana/ mentorina. Muutokset tuli pieninä paloina hyvin perusteltuina miksi esimerkiksi jalkojen asento kannattaisi olla leveämpi jne. Long cyclessä rinnallevetoni oli semmonen perinteinen selällä repäisy ja siihen vielä lantiolla kiihdytys eteenpäin eli käytännössä jalkoja ei käytetty ollenkaan. Eipä aikaakaan kun tuli suora vihje: mitä jos kääntäisit kahvat rivessä niin, että rystyset on eteenpäin. Rehellisesti sanottuna tuo hirvitti, muutaman kerran olen tuon kanssa hassutellut ja se on ollut kamalan ja hirveän välistä. Siinä oli polvet enemmän kuin vaarassa. Hieman yritin selittää ettei kuulat mahdu mitenkään noinpäin jalkojen väliin. Tuo BS ammuttiin hyvin nopeasti alas kertomalla, että mua 20cm lyhyemmät  tekee samalla tekniikalla ilman mitään ongelmia. Olihan se alkuun aivan järkyttävän tuntuista mutta nopeasti huomasi että noin on pakko käyttää jalkoja rivessä. Pian huomasikin ettei enää raskaat treenit ollut läheskään niin raskaita ja muutos oli vain käsien asento rivessä.

SM-kisat lähestyy ja tekeminen tuntuu paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Kolmisen viikkoa ennen nostin 7 min testinoston, joka meni täysin nappiin. Helpoin nosto ikinä. Game Day ja kaikki meni päin helvettiä. Yritin tehdä rivessä jonkunlaista nopeuden maailmanennätystä. Sillä ryskäämisellä viimeinen sija oli täysin ansaittua. Sitä on täysin turha selitellä mitenkään kun ei nosta alkuunkaan niin kuten on treeneissä tehnyt. Kirsi kun on omalla urallaan voittanut ja hävinnyt paljon sekä ymmärtää GS-urheilijan sielunmaisemaa niin tommosen tyrimisen läpikäyminen on helppoa. Todetaan faktat ja pohditaan miten eteenpäin.

Noh, mitä tästä reilusta viidestä kuukaudesta on jäänyt käteen? Niinkin vaikea kun se on uskoa niin LC:n hinkkaaminen ei ole aina ollut kivaa. Nyt se nostamisen ilo on palautunut. Päätettiin että jatketaan yhteistyötä ja että vihreä on syksyn väri. Urheiluidoliani Timo Silakkaa lainatakseni: ”Kotiasiat on kunnossa ja urheilu tuntuu kiinnostavan.”.

Voihan peukku.

Oikein vai väärin?

Valmennettavani kysymys: ”Se Rautapuuma Minnan tekniikka jäi miulle pyörimään päähän versus esim siun tekniikka. Niissä on hirveästi eroa miusta, mut onko molemmat oikein. Onko vaan yksilöllinen ero tms.?”

Kun puhutaan kahvakuulatempauksesta kilpailumielessä, jossa tavoitteena jokaisella on voitto, niin maaliinhan pääsee monella eri tavalla.

Jos me urheilijat olisimme kaikki samanmallisia ja samanaivoisia niin varmasti olisi olemassa vain yksi ainoa tapa, josta voisi sanoa, että se on “oikein” ja sillä pääsee huipputuloksiin.

Kaksi pääasiaa mitkä olen huomannut ja yhtäkkiä tulee tähän ylöslaitettavaksi tempauksen suhteen ovat:

  1. Fysiikan lait
  2. Nostajan tapa olla ihminen

Lyhyesti siis:

hyvän tuloksen edellytys on, että nostaja ymmärtää millä tavoin fysiikan lait vaikuttavat kahvakuulan liikkeeseen ja millä tavoin hän näitä lakeja itselleen soveltaa. Joko yksin tai valmentajansa kanssa.

Voi olla että joku ei sovella mitenkään. Siitä huolimatta hän on maailman paras nostaja sillä omaa niin hyvät henkilökohtaiset ominaisuudet, joilla kuulasta tulee kevyt (huippukunto, pitkät sormet, kova pää, osaa valmistaa oikeanlaisen  kaurapuuron, kämmenissä teräsnahat..).

Sitten kun näitä ominaisuuksia ei ole suotu niin on pakko soveltaa fysiikan lakeja, jotta pääsee samalle viivalle. Tai kovalla ja tarkoituksenmukaisella treenillä edes lähelle samaa viivaa. 

Ja kun uheilijalla on hallussaa fysiikan lait, lahjakkuus ja sen ymmärtäminen, kova treeni sekä huippuominaisuudet juuri siihen lajiin mitä hän tekee sekä kaikki muut elämän osaalueet kohdallaan niin… No, semmoista odotellessa.

Jos taas ajatellaan nostamista ylipäätään niin mielestäni urheilusuorituksen tekemisen pitää näyttää helpolta. Kauniiltakin. Mutta ajattelen näin monesta muustakin asiasta. Mikäli tavoitteeni olisi ainoastaan tuloksien kautta eläminen niin voisi olla, että vähät välittäisin siitä miltä nostamiseni tai muiden nostaminen näyttää.

Nyt välitän siitä minkälaiset eväät valmennettavani saavat painavien kuulien nostamiseen, jotta heidän ei tarvitsisi taas opetella asioita uudestaan kun kevyessä kuulassa ei enää ole haastetta.

Miksi kysymme onko jokin nostotapa oiken vai väärin?

Kun katsotte netistä eri nostajien videoita niin vastaus katsojalle tulee puhtaasti sen perusteella mitä hänelle on opetettu, mitä saunaillassa tai somessa on jauhettu ja millainen kokemus hänellä on painavien kuulien tempaamisesta.

On selvää, että mikäli ei koskaan ole kuullut painonsiirrosta saatikka ymmärtänyt sitä, on mielipide joko sitä vastaan tai ainakin asiaa lähestytään pelokkaan jännittyneesti. Olen muuten vetänyt treenimuotoisen pikakurssin, jossa yksi nostaja kapinoi koko olemassaoloani niin paljon, että ehdottomasti halusi nostaa niinkuin aina ennenkin, riippumatta siitä olisiko parilla tekniikkamuutoksella ollut pieni mahdollisuus nostomukavuuden parantamiseen. Se on ookoo. Arvostan sinnikkyyttä pitää omasta iluusiostaan kiinni.

Oikein ja väärin- ajatteluun vaikuttaa myös onko nostanut  vuodesta toiseen amatöörisarjassa keräten mitaleita vauvasta vaariin vai onko saanut täyden ajan edes kerran mestaruussarjan tempauksessa.

Ajattelutavassa on myös eroa minkä verran on ohjannut tai valmentanut eritasoisia tempaajia. Tosin kokemuskaan ei välttämättä ajattelussa tai etenkään valmentamisessa riitä: jokaikinen nostaja on omanlaisensa ja itse valmentajana koen olevani aina uuden asian edessä mitä tulee siihen kuinka nostaja osaa hahmottaa omaan kehoaan, millä tavalla oppii mitään, mitkä hänen resurssinsa yleensäkään on urheilijana kehittyä ja sata muuta asiaa.

Jos riittävästi alkaa miettimään mikä on oikein tai väärin niin voi olla varma, että menee omassa kehittymisessään metsään (tosin sinnehän kehoitetaan nykyään ihmisiä menemään). Varsinkin jos vielä miettii, että onko se oikein vai väärin myös muiden mielestä.

On olemassa hyvää nostamista ja huonoa nostamista.

Hyvällä nostamisella tulee lähes poikkeuksetta tuloksia jos kaikki muutkin osa-alueet ovat kunnossa ja ennenkaikkea se mikä on ehdottomasti tärkeintä: urheilija pysyy terveenä.

Huonolla nostamisella voi tulla tuloksia, todennäköisesti menettää terveyttä, ja nostovuodet saattavat jäädä vähiin, jota tosin saattaa siirtää hyvä fyysinen kunto.

Vastaus valmennettavalleni oli tässä.

Ja kyllä, ero tempauksessa on yksilöllinen. Usain Bolt ja Justin Gatlin juoksevat molemmat juuri niinkuin fysiikan lakien mukaan ihmisen kannattaa juosta, jotta pääsee mahdollisimman kovaa. Kun näiden urheilijoiden juoksutekniikkaa tarkastelee lähemmin niin se on täysin erilaista, lähtien jo jalan kosketuskulmasta alustaan. Jos he tekisivät tekniikkavaihtarit niin molemmat häviäisivät suomalaisille sprinttereillekin. Itseasiassa tekniikkavaihtari ei olisi välttämättä edes mahdollista sillä he ovat myös täysin erimallisia keholtaan. 

Tsekkaa tempauksesta laatimani lajianalyysi jos kiinnostaa laajentaa ajattelutapaa. Kannattaa lukea myös muiden lajien lajianalyysejä. Huomaa pian ettei voikaan sanoa jonkin asian olevan oikein tai väärin. Ja mikä parasta, lopettaa sen pohtimisen ja keskittyy siihen miten omaa otettaan voisi parantaa. 

Vauvauutisia ja muuta kevätpörräystä

Elämä tulee yllättäen ja vauhdilla aina välillä mukaan kun tietyt asiat loksahtelee kohdalleen. Jäätävän Kuusamon Kaamosmasennuksen jälkeen ja kun maajoukkuepaikattomuus varmistui niin on tullut tilaa mahtijutuille.

Just nyt on kaikki asiat päällekkäin mutta voisin kuvailla vaikka ensin valmentajuutta: aivan mahtavaa! Olimme muutaman Rautapuuman kanssa Laukassa nostamassa, kolme Puumaa ja itsekin innostuin hetkellisesti kisaamisesta.

Minna nosti ekan kisansa rinnallevetotyöntöä 22 kiloisilla. Lavalla vietetty aika (jotain yli 5 min) yllätti minut vaikka tiesinkin, että Minna on teknisesti yksi maailman parhaista long cycle- nostajista. Tästä on hyvä rakentaa nostokuntoa lisää koska no, ei tarvii koko ajan selittää, että kuinka rive kannattaa tehdä tai jotain muuta. Minna halusi myös jälkilämpätä vielä kevyen tempauksen ja nosti 16 kilolla 10 minsaa kivasti rullaten. Se oli tärkeä nosto sillä hengitysvaikeukset aiheuttivat jokin aika sitten paljon ongelmia. Hyvä myös nähdä miten tempaus on siellä olemassa vaikka painotus on ollut tuplissa. 

Marjo. Voihan pellenenä. Huomaa, että nämä kaksi naista treenaavat kimpassa. He saavat toisiltaan todella paljon jeesiä niin tekniikkaan kuin asenteeseenkin. Valmentajan unelmia siis. Marjolla kaikki on vielä vähän jännää koska nainen on harjoitellut tuplilla vasta muutamia kertoja. Täysi aika rauhallista, teknisesti laadukasta nostamista antoi itseluottamukseen paljon uutta voimaa. 22 kilon tempaus oli myös taattua laatua vaikka toistot ovat vielä vähissä. Marjolla voi kuitenkin teettää painavaa tempausta maltilla sillä tekniikka on niin hyvää: jokainen lavaesitys on askel eteenpäin.

Marjo ja Minna.

Helillä sattui pieni varvasonnettomuus pari viikkoa sitten, joten tempaus ei murtuneilla nakeilla onnistunut. Olin itse erittäin odottavalla fiiliksellä Helin yhden käden rinnallevetotyönnön suhteen sillä SM-kisoissa debyytti oli todella raakile. Mutta, nostoon on tullut rauhallisuutta hurjasti. Voimatreeni näkyy räkkiasennossa ja allemenoissa. Oikealla puolella kinnaa ja nostaminen on pääasiassa aika huononnäköistä mutta osteopaatin hoidoilla todennäköisesti saadaan Heli suoristumaan. Normijuttuja.

Tässä Marjo ja Heli nostavat molemmat. Laukassa on kiva aina nostaa koska homma toimii. Silloin kun tehdään niin tehdään eikä ihmetellä. Tykkään.

Itse olen myös aikataulussa, nimittäin juhannuksena lähdemme Helin kanssa Milanoon WKSF- liiton MM-kilpailuihin. Nostan siellä tempauksen 24 kilolla ja tarkoitus on ensi kuun vaihteessa saada 20 kilolla vähintään sama toistomäärä kasaan yhtä rennosti kuin Laukassa 16 kilolla, jossa hain hyvää tuntumaa ja ajoitukseen tarkkuutta (175 toistoa). Sitten tiedän että painavampikin nousee jussina paremmin kuin SM-kisoissa. Treenaan lähinnä voimaa tällä hetkellä, päivitimme Powerhouse Gymin Mikon kanssa jo jalkaohjelman. Kivaa se. On se.

Ensi viikon aikana muutan toiseen kämppään koska Milanosta kotiuduttuani talouteen tulee uusi jäsen. Hetki on kulunut pikkupentuajasta mutta mikäs sen ihanampaa. Tänään ajoin kesän ekan reissun prätkällä kun toin sen kotopuolesta Tampereelle. 

Ei siis vituta mikään. Paitsi veroilmoitus.

Irlanninsusikoira neliviikkoisena.

 

videokiitos Tomi Koivisto!

 

Ongelmanratkaisua

“Sulla on varmasti tosi hyvä pito kun olet vahva. Älä kuitenkaan pyri tekemään sen avulla tähtäyksestä täydellistä. Anna sen elää. Ongelmanratkaisua, sitähän tää on. Että löydetään se sopiva kohta laukaista.”

Suunilleen näillä sanoilla yksi ampumaurheilun tähdistä Paula Viitasaari opasti minua, untuvikkoa eilen kun ammuimme ilmapistoolin SM-kilpailuissa vierekkäisillä paikoilla.

Olen vuosia miettinyt pääni puhki miten osaisin valmennettavilleni sanoa, että jokaiseen toistoon kahvakuulan nostamisessa pitää osata reagoida. Paula sen sitten sanoi. Täysin toisenlaisen lajin parista löytyi sanat siihen mitä olen yrittänyt sanoa:

hyvän tempaussarjan tekeminen on ongelmanratkaisua.

Nostajan pitää osata reagoida kuulan liikerataan, joka on varsinkin aloittelijalla, ja vielä paljon myöhemminkin, aina erilainen. En usko, että maailmassa on ketään, jonka nostaminen on koko kilpailun ajan millilleen samanlaista.

Sinänsä on vähän epäreilua, että aloittelijalla ja uuden tekniikan oppijalla on se suurin oppimisensarka verrattuna prohon, jolla tekeminen tulee jo selkärangasta.

Ehkä kuitenkin helpottaa ymmärtää, miten voi missäkin vaiheessa auttaa kuulaa liikkumaan paremmin kuin että ajattelisi jokaisen teknisen suorituksen seuraavan pakonomaisesti toisiaan. Kun tämä tekninen possujuna useimmiten kuitenkin putoaa raiteiltaan niin pettymys omasta kehittymisestä saattaa olla kohtuuttoman iso. Lavalla tilannetta yritetään parantaa väkisin voimalla ja isommassa mittakaavassa hypitään tekniikasta ja valmentajasta toiseen.

Voisi suorittaa jos ihminen olisi kone ja sillä ennalta laskettu liikemalli. Ja kyllähän niitä laskettu onkin – ja monen insinöörin toimesta. Ihminen on kehonsa ja ennenkaikkea mielensä kanssa kaikkea muuta.

Siksihän oikeastaan koko elämämme on, Paulan sanoin, ongelmanratkaisua.

Ymmärrätkö päästää irti, jotta ratkaisu löytyy?

Vuoden 2018 urheilusuunnitelmia

Uuh ja aah. Niin onnellinen Ja helpottunut.

Alkuvuoden olen pyörittänyt Rautapuumatallia (7 eritasoista kilpanostajaa ja yksi rinnallevetotyöntömiesmentoroitava), tehnyt toista työtä joko muutamia päiviä viikossa tai täyttä viikkoa sekä treenannut 4-6 kertaa viikossa kremppojen sallimissa rajoissa. Niin ja viettänyt hiukan muutakin elämää.

Ei mitenkään ole mahdollista tehdä tätä kaikkea siten, etteikö jostain falskaa ja nyt se on ollut oma tavoitteellinen treeni. Harmittaa se koska olen urheilija enkä kuntoilija.

Hyväksyin tilanteen kuitenkin jo Kuusamosta kotiin palatessani ja päätin, että mikäli lähden SM-kisoihin niin menen sinne tekemään ainoastaan päivän kunnon mukaisen noston. Jos sillä vielä tänä vuonna edustetaan Suomea EM- ja MM- kilpailuissa niin olkoon niin ja tavoitteet tarkennetaan Haapajärven jälkeen mutta jos ei niin sitten ei.

Olin SM-kisoissa naisten 24 kilon tempauksessa painoluokkani toinen ja sarjassani kolmas. Todella hienoa, että maajoukkueeseen nousi tälle vuodelle motivoituneempi nostaja kuin mitä itse olisin ollut.

Itse kisanosto oli ihana sillä se oli kivuton. Lääkitys kohdillaan tosin mutta kuitenkin. 90 toistoa on vaatimaton luku mutta kohtalonmukainen. Podiumin kärkipaikat irtosivat 105 toistolla.

Katsotaan kiinnostunko yrittämään parempaa lukemaa vielä tänä vuonna jossain.

Kisaviikonloppu oli kiva. Tosin nostin ensimmäistä kertaa elämässäni +63 kilon painoluokassa, tämä huomattiin sattumalta viikkoa ennen kisoja. Samassa luokassa nosti myös pari päälle satakiloista. Sekä pari päälle +75 kiloista. Älkää kysykö miten tämä on mahdollista. En osaa vastata. Sen ei pitäisi olla mahdollista kun osallistujamäärä oli ennen sairastumisia korkein naisten 24 kilon tempauksessa koko lajin SM-historiassa.

Rautapuumat tekivät kilokaupalla omia ennätyksiään. Sanna teki debyyttinsä mestaruussarjassa (24 kg) kahdessa lajissa. Kuula ei paina mitään mutta Sanna oli saatava lavalle, jotta kisakokemusta tulee ja nähdään mihin asti lähes pelkällä voimalla päästään kun oikeat kisapaineet pamahtaa päälle. Sannahan on Rautapuumien Vahvin ja tulen todennäköisesti pakottamaan hänet itseni ohella myös Voimalajien SM- kilpailuihin keväällä, jotta henkistä vahvuutta ja itseluottamusta saataisiin pikkuhiljaa hilattua samalle tasolle voiman kanssa.

Marjo loisti 24 kilon tempauksessa päälle 20 toistollaan vaikka koski ensimmäistä kertaa kyseiseen kuulaan vain muutamia viikkoja sitten. Ensi vuonna toistoja on jo paljon enemmän. Marjo nosti myös superkevyen 16 kilon rinnallevetotyönnön ja toivottavasti muut veivaajat tajusivat ottaa tekniikasta mallia. En muista että olisin koskaan nähnyt missään kisassa aiemmin noin hyvää nostotekniikkaa. Marjo on käyttänyt paljon aikaa räkkiasentonsa pohtimiseen ja saanut siihen mm. painonnostosta ajatusta eli tästä en valmentajana voi ottaa krediittiä juuri lainkaan.

Marjo rivissä oikealla.

 

Leena nosti hiukan vielä painavaa 20 kiloista sekä tuplilla kansallisessa sarjassa. Tuplat sopivat Leenalle hyvin ja eiköhän mummo siirry 16 kiloisiin seuraavaksi. Niin kauan kuin Leena valmennuksessani viihtyy niin Masterseissa häntä iästään huolimatta tuskin nähdään. Minnan piti nostaa rinnallevetotyöntö 24 kiloisilla mutta valitettavasti hän sairastui lomareissun jälkeen, myös tempaus ja maajoukkuepaikka jäivät myöhempään ajankohtaan. PikkuMinna paransi 20 kilon ennätyksiään molempina päivinä ja teki sen asenteella vaikka on opiskelun ja muun ohessa treenannut lähinnä satunnaisia kertoja viikossa. Minna tekee yhteistyötä Anni Vuohijoen kanssa ja on myös Urheiluakatemian listoilla. Tämän vuoden suurin tavoite hänellä on kuitenkin urheilun ulkopuolella. Taija teki pitkästä aikaa todella rennon ja teknisesti hyvän 24 kilon tempauksen vaikkei viimeisiä toistoja saanutkaan tällä kertaa irti.

Heli osoitti myös ennakkoluulottomuutta ja periksiantamattomuutta SM-kisojen ensikertalaisena ja paransi siis ennätyksiään joka toistolla. 16 kiloinen on vielä monilta osin haastava mutta tekniikka silti parempi jo nyt kuin osalla monta vuotta samaa kuulakokoa nostaneilla. Heli on tehnyt hyvällä intensiteetillä töitä Heikki Marinin kanssa ja peffasta alkaa jo löytyä puhtia hyvin. Kuulan hallinta kehittyy sen myötä.

Mitä tästä kaikesta voi sanoa? Oli ilo katsella kun naiset nostivat ja miettiä samalla itsekseen jo seuraavaa vuotta sillä kaikki menee kovaa vauhtia eteenpäin ja nämä SM-kilpailut olivat yksi pienen pieni mutta todella tärkeä askel monelle urheilijaksi kasvamisen tiellä. Kehitys kuitenkin loppuu tyytyväisyyteen eikä voima tai kestävyys edelleenkään korvaa nostotaitoa. Haasteita siis on vielä loputtoman paljon ennenkuin kukaan meistä voi sanoa olevansa hyvä. Suomen mittakaavassa hyvä oleminen ei vielä tarkoita että olet oikeasti hyvä.

Niin urheilija, toimitsija, huoltaja, valmentaja kuin kuka tahansa kilpailuissa toimiva henkilö on itse oma käyntikorttinsa. Pienessä lajissa se vielä korostuu. Voisi olla hyvä miettiä muutamia asioita:

  • SM-kilpailuja ei kannata järjestää yksin eikä varsinkaan tehdä siitä numeroa
  • se mitä ja millä tavoin urheilija kisalavalla tekee suoritustaan vaikuttaa itsensä lisäksi myös siihen miten lajia ylipäätään katsotaan. Myös se miten käyttäytyy muita urheilijoita kohtaan kertoo meistä paljon. Onnistumiset ovat tiukassa lajissa kuin lajissa ja siksi harvinaista herkkua. Muistathan kuitenkin, että kiekuminen hyvän suorituksen jälkeen seuraavaan erään valmistautuvien korvan juuressa on epäurheilijamaista ja itsekästä käytöstä muiden tulevaa suoritusta kohtaan.
  • jokaisella on oma tavoitteensa: joku juuri ja juuri uskaltaa nousta ensimmäistä kertaa lavalle ja toisella on viisivuotissuunnitelma maajoukkuetasolla. Kunnioita näitä tavoitteita.
  • lapset ovat erittäin tervetulleita kilpailuihin katsojina. Lämmittelyalueelle he eivät kuulu millään tavoin. Urheilijan ei pidä miettiä ennen suoritustaan, kuulosuojaimet päässään, sitä tuleeko takavasemmalta pokemon vai batman ja halkeaako sen pää jos kuula lähtee kädestä juuri siinä kohtaa. 
  • jos ja kun olet rohkea ja mahdollisesti myös ylittänyt itsesi tuomariksi ryhtymällä niin tiedäthän, että omia maneerejaan dumaripöydän ääressä kannattaa välillä tarkastella kriittisestikin: sanotko 200 kertaa nostajalle yläasennosta kilpailusuorituksen aikana vai kiinnitätkö huomiota siihen onko nostajalla edes allemenoa. Tarkoitus ei ole löytää virheitä kokonaisuudeltaan hyvältä nostajalta vaan pitää kilpailu oikeudenmukaisena kaikille.
  • Jenni Vartiainen ja muu Radio Nova- musiikki ei toimi urheilukilpailuissa
  • kisapaikan mokkapaloista lähti järki koska olivat niin hyviä

Ei aina. Mutta antaa erinomaiset lähtökohdat.

 

Kun Jyväskylän matkakeskuksella halasin Puumat kotimatkalle ja istuin odottamaan junaa niin pieni itkuhan siinä tuli. Mietin miten onnekas olen – myös mökkiviikonlopusta. Olisin toivonut, että olisin saanut jakaa tunteen siinä hetkessä paikallisen sielunkumppanini kanssa, jonka jokin aikaa sitten menetin elämän kasvutaipaleelle. Hetken oli aika yksinäinen olo. Useinkin on mutta nyt eri tavalla. Hienoa se.

Kolme Rautapuumaa ja tasamasalukemat.

Olen onnekas myös siitä, että olen saanut jeesiä kaksinkertaiselta olympia-ampujalta lyhyellä matkallani ilmapistoolin SM-kisoihin, jotka käydään kahden viikon kuluttua. Alla on jo 100 laukausta. Tällä vahvalla lajikokemuksella tavoittelen finaalipaikkaa. Tietenkin.

Millainen kakka sellainen päivä

Kakka on niin iso osa elämää, että muistan aina mainita sen tärkeydestä milloin missäkin. Viimeistään useasti ripuloivan irlanninsusikoiran omistajana oppi arvostamaan hyvää kakkaa. Lopulta ymmärsin, ja hyväksyin, sen merkityksen myös itselle.

Jos miettitte hetken omaa kakkaanne aamuisin niin olette varmaan huomanneet yhtälön päivän sujuvuuteen. Koostumuksesta aina siihen, että se jää kokonaan tekemättä. Ääripäät ovat huono asia. Siinä välissä oleva kakka taas ei ole niin huono.

Sillä jos aamukakka jää välistä ja lähdet päivän touhuihin normaalisti (tai yrität selittää että kaikki on normaalisti vaikkei tulematta jääneen kakan takia ole) niin jossain vaiheessa kakka kuitenkin on tehtävä ja se tapahtuu yleensä siinä vaiheessa kun sille ei olisi aikaa.

Kakka on niinkuin rakkaus: se ei tule väkisin ja se tulee silloin kun se katsoo että sille sopii.

Mutta kuten muissakin elämänhaasteissa, tässäkin selvitään luovuudella.

Noin.

SM-kisoihin on taas kuukauden päivät. Vastahan oltiin viime vuodessa. Tänäkin vuonna pääsemme kilpailemaan kaurahiutaleiden luvatussa maassa Haapajärvellä.

Rautapuumilla on ollut nousujohteinen alkuvuosi. Puumien Pienryhmät ovat käynnistyneet Lahdessa ja Helsingissä. Oulussa on yhden pikkupuuman oma ryhmä. Olen päättänyt tänä vuonna panostaa reissaamiseen ja pyrin tapaamaan kaikkia nostajia lyhyin väliajoin. Lajivalmentajana etävalmennus toimii huonosti.

Lift me Cupissa helmikuun lopussa oli jännää. Osalla niin jännää että noston aikana unohtui kaikki mitä edellisen puolen vuoden aikana oli opittu. Tai sitten ei vaan saanut itsestään irti kun ei käynnistynyt. Tai sitten nosti ihan parasta settiä. Kaikille testinostot ovat aina opettavaisia, tapahtui lavalla mitä tahansa. Mutta jännää se tuntuu olevan aina vaan kun laitetaan vähän painetta valmentajan taholta omien paineiden lisäksi. 

Itse päätin kokeilla nouseeko 20 kiloinen tässä vaiheessa millä tavoin. Sain tosi hyviä toistoja ja ainakin tällä kuulapainolla olen saanut oikeaa kättä toistoissa hyvin lähelle vasuria. Mistä se johtuu? No siitä, että vaihdoin aloittavaksi kädeksi paremman. Oli outoa ensimmäiset viisi sarjaa mutta sitten en enää huomannu eroa. Nyt voin lähteä nostamaan kisassa kummalla tahansa eikä pasmat mene sekaisin

Nostin myös 24 kiloisella tälle vuodelle ekan treenisarjasetin (3 x 5) jokin aika sitten, melko rapsakan pikkukuulailun päälle. Loistava fiilis otteessa ja pienellä viilauksella alkaa ajoitus toimimaan vielä paremmin.

Seuraavan kerran nostankin 24 kiloista SM-kilpailuissa.

Poistuin jokin aika sitten Facebookista ja Instagramista. Nyt joutuu avaamaan hetkeksi blogin Facen. Ärsyttävää. On ollut ihanan vapaa fiilis kaikesta turhanpäiväisestä päivittelystä. Omien ja muiden.  

Somen tilalle olen löytänyt uuden lajin. Tervetuloa uudet haasteet ja vaikka paukut on pienet eikä ruutia pala niin täysillä mennään ja katsotaan saako Suomipaitaa päälle.

Hyvää pääsiäistä, eikös se ole kohta?