Samuel L. Jackson ja urheilun tarkoitus

Juhannuksena kävimme Helin kanssa Milanossa nostamassa kahvakuulaa. Siellä oli “uuden liiton kisat”. Yhtä paljon kuin numeroista, rankeista ja tempaushanskoista (nykyään myös työntöpaidoista), olen kiinnostunut “liitoista”. Liitoissa tapahtuu hyviä juttuja. Ja sitten niissä tapahtuu se kahvakuulapolitiikka.

Nyt oli perustettu kahvakuulaurheiluliitto koska oli sen aika. Eli pelkästään ei ollut kyse siitä kuka ei halua leikkiä kenenkin kanssa vaan myös siitä, että lajin ajattelun pitää uudistua.

Ja kivathan nuo kisat olivatkin. Paljon näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja varmaankin myös järjestäjämaassa Italiassa. WKSF:n perustajat ovat ympäri maailman, joten myös kaikki liittoon perustuva saa näkyvyyttä muualla.

Eroa aikaisempiin kisamatkoihin ei järjestämisen kannalta juurikaan ollut. Olin lähinnä valmennettavaani peräänkatsomassa ja hyvin Heli nostikin. Tai siis niin niinkuin nyt ensimmäistä kertaa ulkomaan kisoissa nostetaan kun perse on jännityksestä kipeänä ja henki salpautuu kun ei muista lavalla hengittää. Siitä se on meillä kaikilla lähtenyt. Joillakin jatkuu edelleen.

Istuin ensimmäisenä kisapäivänä katsomossa ja mietin, että mitä helevettiä täällä teen.

Toisella puolella erään maan naisnostajat eivät osanneet päättää miten pukeutua selfieen. Toisella puolella saman maan miesnostaja (tämä nostajuus jäi epäselväksi sillä en kertaakaan nähnyt hänen ottavan kuulasta kiinni, missään), joka teki erinäisiä kehonhuoltopilatesmindfullness- liikkeitä ilman paitaa ja välillä paita päällä. Because he was beuautiful and he knew it. Koko päivän eräs, sama maa, nainen tepasteli crossfit- tyyliin sortsit ja napatoppi päällä edestakaisin kisapaikkaa. Hän kyllä nosti kuulaa mutta sai näytettyä vatsalihaksensa vasta näin sillä kisalavalla piti olla oikea paita päällä. Tiedätte siis sen kun naisellakin on appelsiinit kainaloissa? Juuri hän.

Pukuhuoneessa kuuntelin empaattisena hetken kun mestaruussarjassa nostanut nainen avautui siitä miten oli niin pettynyt siihen ettei tullut omaa ennätystä edes koska ei voinut keskittyä noston aikana koska tuomarit, lava, kahva, meteli, pumppi, pikkuhousut ja hiki ja on ehdottoman tärkeää saada keskittyä ilman häiriöitä sillä 24 kiloinen kuula on Se kuula.

Oli myös eräs ruotsalainen, joka tekee näyttävän kuoleman aina kun on nostanut ja mitä isommat kisat sitä isompi kuolema. Kauhean moni ei enää lähtenyt juttuun mukaan vaan käytetyt kuulat käytiin hakemassa ruotsalaisen raatoa väistellen.

No, oli muitakin juttuja. Tuomarilinja ainakin amatööreissä oli sama kuin IUKL:n kisoissakin: vauhtipunnertaa sai eikä se nostaminen nyt muutenkaan ollut niin justiinsa. Mestaruuseriä en nähnyt koska oli kivempaa mennä syömään. Liiton puheenjohtaja Oleh Ilika vaihtoi ystävällisesti muutaman sanan ja varapuheenjohtajahan on tunnettu Liftareiden mentori Ivan Denisov, joka mielellään olisi nähnyt enemmän suominostajia.

Kisoissa oli pari oikeasti hyvää nostajaa, muutama potentiaalinen jos keho kestää ja loput sekalaisia harrastelijoita eli lähinnä liian laihoja paikallisia naisia ja miehiä, jotka eivät osaa nostaa eivätkä ole siitä edes kiinnostuneet. Varmasti tilanne muuttuu vuosien mittaan, veikkaan että jo ensi vuonna nostamaan lähtee esim. Ukrainastakin toisen liiton nostajat ja naisia jokapuolelta lisää tuplanostoihin. Mitalinnälkäisille oli nyt herkkua kilpailla kun Venäjältä puuttui maajoukkue kokonaan. Itse olin kolmas. Juhuu.

Koska en katsele vaaleanpunaisten lasien läpi muita kuin koiranpentuja enkä fanita näin keski-ikäisenä ketään niin saattaahan tuo olla että olen vaan väsynyt näihin touhuihin ja kisa-analyysi tuli hyvin kukkahattutätimäiseen tyyliin.

No ei kyllä tullut.

Rautapuumat lähtevät kuitenkin jatkossa WKSF:n kisoihin maajoukkue-edustuksen lisäksi. Pitää urheilla isoimmissa keimeissä aina kun mahdollista.

Kahtena kisapäivämatkana istuimme sattumalta samassa junavaunussa Samuel L. Jacksonin kanssa. Käytävän toisella puolen ja nyökytystervehdykset vaihdettiin siinä ykkösluokkalaisten kesken (vahingossa mentiin siihen vaunuun).

Se on kyllä niin, että joillakin on karismaa vaikka päässä on puhkikulunut kipparinlakki. Ei tarvii esittää mitään ja siinä lähellä on mahdottoman hyvä olla vaan.

 

Sorsapuiston seura on miellyttävän luonnollista.

 

 

Mainokset