Rautapuumat takaisin luontoon!

Viikonloppuna oli Rautapuumien leiri. Koska jo kesällä vaikutti siltä, että naiset kaipaa muutakin kuin piiskaamista niin päätin järjestää heille tähän hetkeen vähän muuta tekemistä.

Kävimme toki sunnuntaiaamuna nostamassa kahvakuulaa. Jokainen oli tehnyt aiemmin yhdeksi treeniksi etukäteen ohjelmoidun mentaaliharjoituksen ennen nostosarjaa. Nyt teimme saman mutta siten, että saatiin käytönnössä vähän kisatilannetta mukaan kun nostot olivat pareittan. Puumat miettivät kisakuulan sarjan sellaiseksi, jossa ei vielä tarvinnut laittaa kaikkea peliin (Lahden kv-kisoihin on vain kolmisen viikkoa aikaa eli ei missään nimessä kovaa testiä enää) vaan jätti enemmänkin nälkää  ja itseluottamusta.

Esimerkiksi Taija meditoi ensin 6 min 24 kilon tempausta kisatahdilla ja nosti sen jälken oman ennätyksensä. Kävi myös niin, että joillekin paineet olivat toisten silmien edessä liikaa ja kuula putosi liian aikaisin tai nosto ei muuten tuntunut hyvältä. Nämä eivät kuitenkaan olleet epäonnistuneita nostoja vaan erittäin opettavaisia.

Harjoituksen jälkeen jokainen varmasti huomasi, miten isossa roolissa pää on. Jos lähdet nostamaan kuin lammas, häviät. Jos ajattelet etukäteen ettet onnistu, häviät. Kaikki se, mitä pelkäät, todennäköisesti tapahtuu.

Tämä toimii myös toisinpäin: kun päätät voittaa, tulos on hyvä, erinomainen tai saatat ylittää itsesi moninkerroin ja loppusijoitus riippuu lopulta enää siitä miten muut nostavat.

Kaikki se mitä nostaessasi ajattelet vaikuttaa otteeseen ja jos et osaa sopeutua noston aikana eri asioihin niin et voi kehittyä.

Pienen sanallisen herättelyn jälkeen lähdimme maalle. Kisailimme hiukan Virain Vahvin- kilpailua. Lajit olivat isäni kanssa keksittyjä, virallisia Virenojalaisia mittelöitä: heinäseipään pystytys (alkulämmittely), maitotonkien kanto, kuusitukin heitto, betonilaattojen kannattelu, tukkikärryn aisan nosto ja koivutukin lastaus tukkisaksilla.

Sanna pökkää pölliä, Minna ja kaikille liian kevyt koivutukki (keskimääräinen lastausaika vain n. 20s),  ja Jonnalla 60 litraa per käsi.

Isä oli yllättynyt kaikkien naisten voimista mutta tukkikärryn aisaa sai nostettua edes kerran vain Gentain Minna.

Seuraava harjoitus oli taas meditatiivinen. Pyysin jokaista käymään itsekseen kävelyllä lähimaastossa ja tuomaan päivällispöytään hirvikärp.. eikun jotain sellaista, jossa näkee itselleen jotain tärkeää.

Tarinat olivat ihania. Yksi oli mm. tuntenut suurta onnellisuutta juuri siinä hetkessä, tunkenut puolukoita suun täyteen sammalmättäällä ja poksutellut niitä suussa yksi kerrallaan, pari käytännöllisempää naista oli alkanut välittömästi etsimään sieniä. Myös heinien suhinaa oli kuunneltu. Mahtavaa, että kaikki saivat hetken olla yhtä universumin kanssa ja ennenkaikkea, antoivat itsensä humahtaa johonkin muualle.

Heli löysi tästä uuden alun. Värit tosin ehtivät väljähtyä ennen kuvanottoa. 

Söimme paljon äitini tekemää ruokaa, tarjolla oli juuri savustettua lohta ja päivän haudutettua peuraa. Sitten jokainen lähti omiin suuntiinsa, bussiakin oli ajettu autolla takaa kun oli oltu myöhässä asemalta.

Nämä ovat tärkeitä juttua. Jokaisen urheilijan pitäisi saada löytää itseään, jotta ymmärtää, mistä kaikessa lopulta on kyse ja että elämän tärkeysjärjestys pysyy vastoinkäymisistä huolimatta.

Mainokset