Täydellisen toiston metsästys

Kahvakuulaurheilussa ei ole yhtäkään samanlaista toistoa. Edes maailman huippunostajilla ei ole. Ihmiskeho ei ole robotti, joka tekee liikkeen tietyn kaavan mukaan kun sen kaavan ensin joku sille keksii.

Silti monet hakevat sitä täydellistä toistoa, jolla toisto toiston jälkeen olisi optimaalisin tulos mahdollista.

Olen huomannut kahvakuulaurheilijoita ja -kuntoilijoita valmentaessani, että naiset lähtevät helposti analysoimaan jokaikistä hetkeä nostaessaan. Harjoituspäiväkirjassa saattaa olla novellin verran analyysiä siitä miten treenisarja sujui, alkaen edellisen viikonlopun sukulaisvierailusta ja sen vaikutuksesta parisuhteeseen. Mikäs siinä, olen aina tykännyt lukemisesta.

Ja kyllä miehetkin analysoi. Se tapahtuu kisapaikalla äijäryhmässä viisi minuuttia ennen lavalle nousua.

Omien nostojen analysointi vie kuitenkin helposti mukanaan. Silloin saattaa unohtua se, että treenin kuuluu olla kehittävä myös muuten kuin lajinomaisesti. Sekin voi unohtua, että vaikka osaisit nostaa hienosti autotallissa tai virtuaaliliigassa niin mikäli et saa toistoja itsestäsi irti väsyneenä arvokisojen kisalavalla tuomarin silmien alla, häviät.

Kannattaako siis täydellistä toistoa metsästää?

Ei tässä lajissa. Korkeushypyssä kyllä. Mutta se mitä kannattaa metsästää on sarja sellaisia toistoja, joilla mestaruus voitetaan. Tärkeimpiä asioita kahvakuulaurheilijalle on kyky keskittyä niin, että pystyy perusnostamisen tai oman nostotyylinsä lisäksi reagoimaan kehon väsymykseen ja ennakoimaan esimerkiksi otteen loppumisen. Eikö ole huojentavaa, että kaikki kilpailusuorituksessa tai treeneissä tekemämme toistot ovat erilaisia? Ei tarvitse enää kuin hyväksyä se niin olet jo henkisesti pitkällä urheilijana.

Kilpailutilanne on eri asia kuin harjoitukset mutta tietenkin harjoituksissa on tehtävä toistoja, jotka vahvistavat itseään. Ei niitä toistoja, jotka vievät hyvästä kilpailusuorituksesta kauemmas.

Jos otetaan esimerkiksi muutamia ammattikahvakuulaurheilijoita, jotka ovat moninkertaisia maailmanmestareita, heitä kaikkia yhdistää rentous. Ei nostotekniikka. Nostotapa voi olla mitä tahansa. Oli se sitten Aristoteles, Platon, Newton tai Duudson, joka on määritellyt jotain fysiikasta, niin nostajasta itsestään riippuu se millaisen tuloksen hän kisalavalla lopulta tekee.

Valmentamisessa koen todella vaativaksi sen, miten saan urheilijan ymmärtämään sen, että korvien väli ratkaisee. Kaikki Rautapuumat ovat fyysisesti hyvällä tasolla jos mietitään keskivertoa suomalaista kahvakuulaurheilijaa. Osa nostaa maajoukkueessa ja todellakin osaavat nostaa. Heillä on nostotekniikkaa mistä valita ja reisissä jerkkua pienen kylän sähköntuottoon.

Mutta sitten meillä kaikilla on se pieni, tai suurempi, Itseluottamaton Suorittaja sisällämme, joka alkaa ottamaan liikaa roolia. Silloin häviää rentous ja yhtäkkiä vapaa käsi on kuin jäätynyt kobra ja naamalla loistaa Tutankhamonin kuolinnaamio. Tämä paketti yrittää epätoivoisesti löytää sarjan aikana sen täydellisen toiston mutta aika on siihen aina liian lyhyt ja taas saan harjoituspäiväkirjasta lukea kuinka treeni meni päin persettä.

Ei se mennyt. Tiedän että aina tapahtuu jotain kehitystä mutta eihän valmennettavat sitä halua uskoa sillä kehittymisen pitää tuntua siinä hetkessä!

Hyvät naiset ja herrat. Pyrkikää rentoutumaan kun treenaatte. Treenin voi rentoudesta huolimatta tehdä kovaa. Mutta kaikkia tehoja ei irti saa jos ei osaa tehdä liikettä rennosti. Kun rentous löytyy niin treeni alkaa mennä perille ihan eri tavalla.

Mä mistä löytäisin sen rentouden?

Hengityksestä. Siitäkin toiste.

 

Mainokset