Neiti Kesäheinä

Yllättäen treenitaukoon tuli pituutta enemmän kuin etukäteen suunnittelin sillä väänsin vasemman polveni auktoriteettipainissa töissä asiakkaan kanssa. Ortopedin mukaan mitään ei onneksi hajonnut mutta kovasti jalka otti itseensä. Vanhat vammatkin tietysti heräsivät osittain henkiin. Vasta viime viikolla tein ensimmäisiä voimatreenejä ja tänään pääsin viimein myös osteopaatti Lassi Karhusen vastaanotolle.

Lassi huomasi, että pohjeluuni oli “siirtynyt” (ilmeisesti myös se joku ääni johtui tästä) ja vaikutti siten sekä polven että nilkan toimintaan. Hetken jalkaa käsiteltyään polvi menikin koukkuun huomattavasti paremmin ja eiköhän nyt ala toipuminen olla loppusuoralla. Työntöjä en kunnolla vielä pysty tekemään ja tempaustakin vain varovasti. Ei haittaa. Kohta taas pystyn.

Lisäksi päivitettiin kropan toimintaa laajemmin ja koska lonkka on ollut hyvä niin katsotaan mitä seuraavaan ongelmakohtaan saataisiin aikaiseksi. Lassilla käynit eivät koskaan ole mitään intialaista päänhierontaa. Ihan joutuu itte tekemään asioita oman hyvinvointinsa eteen.

 

Matkalla jämäkämpiin olkapäihin tasapainolaudalla kiertäen ja millintarkalla kylkipidolla. Kokeilkaa ihmeessä.

 

Mutta koska kaikki tapahtuu oikeaan aikaan niin tällä reilun kuukauden totaalilevollakin oli tarkoituksensa. En olisi pystynyt intensiivisiin treeneihin samalla kun aloitin uuden työn. Ei vaan olisi riittänyt kapasiteettia kaikkeen. Olenkin siis kaiken vapaa-ajan nukkunut ja syönyt ottamatta lainkaan paineita kahvakuulaurheilusta.

Vaikken näköjään ihan helposti päässytkään edellisestä ammatistani irti uuden myötä niin olen henkisesti ollut kuin eri ihminen. Kevään mittaan tullut hyvä fiilis nostamisesta, ja etenkin kaikesta muusta, on tuonut paljon rauhaa elämään. Toistan itseäni mutta päätös laittaa kuvioita uuteen, erilaiseen kuosiin on ollut paras ratkaisu pitkiin aikoihin.

Tämä kaikki tietenkin vaikuttaa suoraan tempauksen tekniikkaan. Uskokaa tai olkaa uskomatta mutta edelleen, ryskäämällä pääsee tiettyyn pisteeseen ja sitten sekin ilo loppuu. On pakko laittaa itsensä seuraavalle levelille.

Itselläni se tarkoittaa viimein enemmän fysiikkaan keskittymistä kun päässä on jotain loksahtanut urheilijana, kahvakuulaurheilijana, kohdalleen. Olen Ivanin kanssa pohtinut niin paljon tempausta, että siinä ei itselleni enää ole mitään uutta, joka vaatisi suuremmin paneutumista. Tarvitsen vain toistoja paljon lisää. Toki olisi voinut kehittyä fyysisesti tässä vuosien mittaan myös, ja olenkin, mutta minulla ei vaan ole ollut voimia tehdä kaikkea sitä mitä elämässä pitää ilman, että jokin asia alkaa kuitenkin falskata. Ja onhan tuota kremppaa sen verran että yksi ihmiselämä menisi jo senkin hoitamiseen.

Nyt voin nauttia nostamisesta eri tavalla koska se sujuu teknisesti. On todellakin kannattanut opetella kärsivällisesti tempaamaan. Toistoja ja kehitystä tulee varmasti kun lisään vielä pökköä pesään muuten.

Toki, mutkia on matkassa edelleen oikealla puolella mutta tiedän mitä asialle tehdä. Ei tarvitse etsiä ongelmaa ja siihen ratkaisua. Tekeminen riittää. Se on vapauttavaa: homma toimii jos vaan teen kovasti töitä.

On myös vapauttavaa kun voi hyödyntää eri nostotapoja kulloiseenkin hetkeen. Tempauksessa on oltava läsnä itselleen täysillä koko ajan jos haluaa otteen kestävän. Tätä kuuntelua ei opi heti vaan se vaatii paljon itsetutkiskelua ja oikeiden ihmisten apua. Se, että jatkaa nostamista tietyllä tavalla ja joka treenissä tai kisassa toivoo, että yhtäkkiä jokin olisikin muuttunut, on itsensä huijaamista: oman nostotyylin löytäminen vaatii työtä nostajalta itseltään. Pitää uskaltaa muuttua ja luottaa itseensä. Jos pelkää koko ajan sitä, että ote kohta taas loppuu niin se tulee loppumaan aina samassa kohtaa. Ja jos pelkää mitä muut sanoo tai jättää ottamatta oikeasti hyvät vinkit vastaan niin taas jää vain toivomaan. 

Ikuinen toivoja on myös ikuinen kakkonen.

Pelkkä henkinen läsnäolo ei tietenkään riitä. Sen takia minulla on Lassi ja nyt myös oman treenisalin Powerhouse Gymin Mikko Mellberg, jonka avulla kuntoutetaan polvea ja vahvistetaan yläkroppaa ja ylläpidetään lonkan toimivuutta. Voimatreenini on edelleen haastavaa, haastavampaa kuin tempaus, koska liikkeet ovat niin erilaisia kuin lajitreenissä. En voi tuottaa liikettä fysiikan lakien mukaan vaan siten kuin voima kuuluu kehossa tuottaa. Liikkeen biomekaniikka on kiinnostanut itseäni aina ja bodarit jos ketkä ovat perillä jokaisen ihmisessä olevan lihaksen toiminnasta. Joten nyt bodataan!

 

Suurpiirteisen ihmisen painajainen: kun iso mies vieressä käskee viemään käsipainoa sentilleen oikeaan kohtaan. Fuskaamatta.

 

Onneksi marraskuun MM-kisoihin on vielä aikaa. Saan “tekeytyä” rauhassa ja käydä joissakin pikkukisoissa nostamassa jos siltä tuntuu. Paineet menestymisestä ovatkin jääneet jo taakse, samoin paineet oppimisesta tai “oikein tekemisestä”. Tiedän mitä teen ja jos en tiedä niin kysyn viisaammilta.

Rautapuumilla oli leiri hetki sitten ja postaan siitä oman juttunsa kun viitsin. Huomasin jälleen, että mikäs se olisi ohjelmia tehdessä mutta kun pitää löytää jokaiselle nostajalle muutakin annettavaa! Miten saan itseluottamusta luotua lisää? Tai jonkin teknisen asian toimimaan kun nykyinen tai kokeilussa oleva ei toimi? Miten saan nostajan ymmärtämään, että jokin juttu ei kannata vai annanko hänen huomata se itse ja oppia ihmisenä jotain?

Valmentaminen on vaikeaa. Mutta ihan kivaa.