Ensimmäiset isot kansainväliset kisat tälle vuodelle on käyty ja seuraavat koittavat vasta loppuvuodesta, MM- kilpailut järjestetään Koreassa.
Olen hämmentynyt, että nostin mitalin EM- kilpailuissa ja sain puristettua suomenennätykseeni pari toistoa lisää. Kuusamon A-rajan vääntämisestä flunssaisena oli siis hyötyä: tilanne oli jälleen sama. Ero oli oikeastaan vain henkisen valmistautumisen määrässä. Nyt oli päätä laitettava peliin todella kovaa sillä valmistautuminen meni täysin eri tavoin kuin olin suunnitellut enkä ollut ihan varma siitäkään, että jaksanko edes nostaa. Työ tehdään kuitenkin aiemmin kuin kisaviikolla. Olin saanut itseluottamusta lisää SM-kilpailujen ja Kuusamon nostojen pienistä onnistumisista, joten alkuviikon häilyvän masennuspiikin jälkeen oli kiva taas päästä kisalavalle.
Latviassa nostivat myös Rautapuumien Minna Salokannel ja Taija Merisalo ensimmäistä kertaa mestaruusarjan tempauksessa (24 kg). Sivusilmällä huomasin, että naiset nostivat hyvin ja onneksi heidän tekemisiinsä ei tarvitse “puuttua” kisoissa. He hoitavat hommansa itsenäisesti, joten sain rauhaa omaan keskittymiseen. Tosin kerran kävin Taijalle huutamassa. En tiedä miksi. Sijaistoiminto varmaan. Molemmat sijoittuivat neljänneksi painoluokissaan ja olivat paremmin nostoissaan mukana kuin SM-kisoissa helmikuun lopussa. Kehitystä on tapahtunut paljon, myös Puumaleiri oli tuonut itseluottamusta ja etenkin hengitystaitoa lisää.
Minnan lavallahan kävi kömmähdys kun start- komennon jälkeen tuomari vasta juoksi pöytänsä taakse eikä tulostaulu toiminueet. Minna hoiti noston kunnialla silti eikä protestiin ollut aihetta tällä kertaa kun suoritusaika kuitenkin vielä jää täydestä ajasta eikä mestaruudesta taistella. Joukkueenjohtaja Johanna Seppälä huolehti palautteen antamisen: ”Kuinka on mahdollista että juuri suomalaisten lavoilla tapahtuu tälläistä. Olisiko syytä saada asia viimein toimimaan?”
Minulla kyllä oli omassa lähdössäni tuomari mutta tulostaulu ei siis myöskään toiminut. Kerrankos sitä on sinkoilevaa nörttiä saanut katsella noston lomassa. Ei häirinnyt. Tuntumalla menin kädenvaihtoon, en yleensä laske itse kisoissa. Kädenvaihto koitti taas liian pian sillä oikealla puolella tuntuu olevan nyt häikkää, joka ei meinaa asettua. Toki tämä oli tiedossa jo enkä siinä kohtaa harmitellut asiaa. Paikkasin vasurilla yli 80 toistoa, joten sain säädyllisen lukeman lopulta kun toimiva tulostaulu sen suostui näyttämään. 119 toistoa on hyvä tulos lähtökohtiin nähden. Olen myös tyytyväinen omaan henkiseen kanttiini ja rauhaan, jonka nostaessa saan. Ehkä ihan vähän hätäilin viimeisten raakojen nostojen kanssa. Muutama toisto olisi tullut kovemmin keskittymällä ja tulos olisi näyttänyt kivemmalta.
Nyt flunssailen sitä flunssaa, jonka suurimmalta osin buranalla sain siirrettyä ohi kisanoston. Mietin tulevia kuukausia. Aion ottaa pitkän kuulalevon ja pitää selvittää kropan tilaa, jotta oikealle puolelle alkaa tulla samat toistomäärät kuin vasuriin. Mikä todennnäköisesti tarkoittaa joitan muutoksia tekniikkaan sillä lonkan seutu ei anna nostaa nykyisellä tekniikalla ilman, että ote siitä kärsii. Syksyllä siis on mitä todennäiköisemmin nähtävissä cross-snatchiä. Uusi tyyli kahvakuulaurheiluun! Mielenkiinnolla odotan mitä tämä tie tuo tullessaan. Selväähän on, että 80+80 on jotain ihan muuta lopputuloksessa kuin 80+40.
Kevään lajiharjoitteluuni olen tyytyväinen. Aiemmin kirjoitinkin, että 24 kilolla olen temmannut todella vähän. Kuusamon jälkeen en kertaakaan, joten näyttää sopivan se, etten tee raskailla kuulilla juuri mitään (muistaakseni ehkä kerran kokeilin treenissä mutta kun ei kulkenut niin en sitten nostanut). Mikäs sen helpompaa! Olen myös säästellyt oikeaa kättä tarkoituksella, joten lähes kaikki yläpidot tai otetreenit olen jättänyt pois. Molemmilta puolilta. En näe tarpeelliseksi muutenkaan rampata farmarikävelyä kilometritolkulla. Taito on tempauksessa edelleen se juttu ja se tulee vain hyvillä toistoilla. Samalla otevoima kehittyy. Mieluummin siis lenkille kuin sormien venytykseen sillä jos happi ei kulje niin mitä niillä vahvoilla sormillakaan tekee. Aah, tätä tempauksen ihanaa noidankehää.
Voimaa olen tehnyt noin kaksi kertaa viikossa ja maksimia parisen viikkoa ennen Latviaa. Sain Heikki Marinilta hyvät opit alkuvuodesta voimaharjoitteluun ja uusia ideoita lajivoiman osalta porisee päässä.
Viime vuonna valmentajakoulussa tutustuin porilaiseen Ringa Ruisniemeen, Wellgo– yrityksen mahtinaiseen.
Tämän vuoden lopussa onkin tarkoitus astua fitnesskuvioihin. Lavaposet on jo aloitettu. Suosikkini on pyllistykset. Ruokakuvia olen ottanut monta sataa ja ne odottavat pääsyä Instagramin. En vain osaa päättää miten mansikat ja pirtelöt olisi paras asetella. Selfiet tulevan olemaan jokapäiväistä touhua. Yhtäkkiä huomaan, että minulla on kymmeniä tuhansia tykkääjiä koska peffani on niin upea.
Painajaisesta tässä oli kysymys. Totuus on tylsempi!
Ringan kanssa nimittäin mietitään tarkemmin vain ravintopuolta. Elämämuuttelun jälkeen alkaa olla taas virtaa siihenkin asiaan ja koska vuosia olen käynyt epämääräisillä kaloreilla, hyvistä käynnistyksistä huolimatta, toivon, että nyt saan kehoni toimimaan niinkuin sen pitäisi.
Valmennuskuviot jatkuvat normaalisti. Rautapuumia on tällä hetkellä kuusi. Kaikki kehittyvät kovaa vauhtia ja oma roolini pienenee päivä päivältä. Pentuvaihe on ohitettu kaikkien kohdalla ja tavoitteena on vieroittaa nämä puumat mahdollisimman pian omaan treenielämäänsä. Valmennussuhteen ei pidä olla ikuinen. Toki se sitä saa olla mutta pitää osata asioita myös itsenäisesti ja mitä vähemmän valmentajaa tarvitaan niin sen parempi. Olen itse ollut tyytyväinen omaan treenipolkuuni nyt. Saan silti Ivanilta apua aina kun siltä tuntuu.
Kisapuumat Latviassa. Kuva Minna Silvennoinen.
Muut kuvat Henrik Tallbacka.
Mutta nyt siis jotain muuta kuin kahvakuulia. Syksymmällä sitten taas. Tässä vaiheessa jälleen iso kiitos mukana pyristeleville. Teitä ei ole montaa mutta kaikki olette tarpeellisia. Seuraava puhelu lähtee Fysioakatemiaan Lassille.
Ihanaa kesää, ollaan kuitenkin kuulolla.
150 
